Pikkumatkalla

Reisu oli jo melkein lopussa, kun tämä näkymä valiutui matkamuistoksi. Niskaportin vaahteramäkihän siinä, viereiset  entiset pellot olivat kyllä vielä golfaajia tulvillaan, kun ilma oli sopiva.

Tänä aamuna mittari olikin nollassa, Lahdessa jopa noin -3, joten paras ruska varmaan on vielä tulossa. Paras kyyditä myös "talvikylään"tulleet pelakuut sisälle. Puuvaraston ikkunalla on vielä pari pimeähköä paikkaa vapaana, niissä pelakuut ovat kuitenkin sinnitelleet.
Jos ei sada, tiet ovat kyllä turvallisia vielä. Päädyin eilen tekemään sesonkimatkan. Hämäläisten ruskamaisemien keskellä ajelin läheisten hautoja kunnostamassa Janakkalassa.

Syksyllä on aivan eri värimaailma ja valoisuus on lisääntynyt: viljapellon sänget lähes valkoisina loistaen ja lehtipuiden keltaiset ja punaiset kylien kohdalla. Männyt pudottavat osan neulasistaan keltaisiksi massoiksi tienvierille. Herkästi syntyvät pilvet antavat kaiken ylle monella lailla vaihtelevaa sineä.
Sehän on noin puolentoista tunnin ajomatka suuntaansa. Reitti on minulle vuosikymmenten aikana tullut tosi tutuksi, kun näinä vuosina on tullut sitä 30 vuoden aikana kuljettua. Vuoteen 2005 asti menin matkan lähes viikoittain.

On järkevää mennä vähäksi aikaa pientareen syrjään, jos näkyy, että edessä on pitkä ylämäki, jonne kipuaa etummaisena painava puutavara-auto, ja sen saattajina liuta kiireisiä pikkuautoja. Menkööt pois, jonossa ei ole mukava ajaa! Tämä kuva on Sitikkalan tienoilta, tie kipuaa Salpausselälle ja ylittää siellä sopivasti myös radan.

Koivuilla on tänä vuonna ruskea ruska, keltaisuutta oli vain haavoissa ja vaahteroissa. Tuulen tehtävä eilen oli riipiä koivuista lehtiä. Tuli havainnoitua, että jollakin oli vielä perunaa nostamatta, jossakin oli jo juurikkaan nosto alettu. Kas, ovat saaneet puutavaraa pinoiksi ja kantoja kasoiksi siellä ja tuolla tienvarteen. Mutta jos entisestä metsästä tulee hakkuuaukea, sihen ei meinaa millään tottua. Metsän kohdalla hahmottaa yleensä vain lähimmät puut, ja kun maaston muodot tulevat sitten esiin, tuttuus häviää.
Ilmaliikennettä oli montaa sorttia. Usein näen Heinäjoen peltoaukeilla ruokailevia joutsenia, mutta en tällä kertaa. Tietysti oli närhiä liikkeellä, ne löytävät kylien kohdalla ruokavarastoihin täydennystä, ja kiviäkin on saatava nokkaan. Harakoilla riitti myös puuhaa varsinkin laitumien liepeillä. Punatulkkuparvi kiirehti Kataloisissa tien yli. Turengista lähtiessä taivaan korkeuksissa matkasi satojen hanhien veltto aura etelään.

Nykyisin heinät korjataan isoihin muoviin kääräistyihin paaleihin, ne olivat joko valkoisia tai vaaleanvihreitä. Jos korjuu oli jo aikaa sitten tehty, paalit olivat siististi pellon laidalla tai tien varressa, mutta jossain oli tämä vaihe vielä edessä, eli viimeinen korjuu oli aika hiljan tapahtunut. Lammintien varressa on suuri lihakarjatila, nyt näytti siltä, että laitumilla olijoiden pääluku oli suurempi kuin muina vuosina. Heinäpaaleilla riittää kysyntää!

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko on jo vanha kivikirkko. Tänne etelänpuolelle näkyy, että myös tiiltä on käytetty korkean päädyn rakentamiseen. Solakat tuijat antavat eteläeurooppalaista tuntua pyöreiden lehtipuiden joukkoon. Uudemmalla puolella on istutettu pensasaitoja erottamaan hautausmaa kortteleikseen.

Maailmanmatkaaja.-enon lepopaikka tulee ensin vastaan.

Maurin sija on hieman edempänä saman tien varressa.

Hautausmaalla oli muitakin samalla asialla. Aikaisemmin tullut ja asiansa hoitanut rouva ilahdutti tarjoamalla ylimääräistä oksakuormansa loppua. Omia ei mukana ollutkaan, joten hyvin kelpasivat! Kiitokset vielä hänelle. Eivät olleet mitään tienvarren pikkutaimia, vaan kaadetuista isoista puista, käpyineenkin. Omat kesäkukat oli hyvinkin aika jo vaihtaa kanervaan, viimeksi istutetut valkoiset pelakuut eivät olleet tykänneet hellejaksosta.

Päätteeksi pyörähdin entisen työkaverin Sirkan kauniille talolle, jossa ei istutakaan sisällä, silloin kun ei ole vieraita! Kaikki näytti hyvin hoidetulta, monta kädensipaisua se vaatii, ennenkuin savimaa näyttää puutarhalta, komposti on käännetty ja pensaiden aluset kitketty, kasvimaasta nyt puhumattakaan.
Oli taas ihana tavata, Sirkka on Hyvä ihminen. Aloimme työt suurin piirtein samoihin aikoihin Janakkalassa, nimittäin 1968.  Lapsemme Helena ja Esa ovat myös samalta vuosikerralta, 1961. Kiitoksia taas!

Lahden läpi ajaminen kysyi kaikki taidot jonossa ajamisesta, sillä kadunpinnan kunnostaminen lähellä tärkeintä Mytäjäisten liikenneympyrää teki tielle 12 kilometrien mittaisen pari-kolme metriä kerrallaan etenevän automadon, jossa hupeni iltapäivää. Onneksi ei satanut eikä sattunut kolareita. Aineksia törmäyksiin oli, kun menijöitä riitti. Kolmen kaistan asemasta oli aika ajoin käytössä vain yksi. Kaistojen vaihtamisia oli yhtenään, kun muutamaan kadunkulmaan oli tehty korotuksia viemärikaivojen kansiin ja keskimmäistä kaistaa pinnoitettiin. Lisämaustetta tuli vielä liikennevaloista ja risteävästä liikenteestä.
Takkuiluun on Lahden kohdalla saanut tänä vuonna tottua, kun asemanseudulla on tekeillä uusi  liikennekeskus, sen työt kestävät vielä ensi vuoteen.

Kun eilen oli koko päivän pohjoistuuli, tuntui kyllä, että syystamineita voisi alkaa etsiä. Nilkkaa lämmittävät kengät tulkoot sandaalien tilaan. Ja vuorillinen takki.