Järki ja tunteet: Mielikuvitusmatka nuoren Elsan elämään - Vieraskynä Helena

Pääsiäisen pitkät pyhät ovat hyviä aikoja pohtia muistoja. Helena ja Tella viettävät pääsiäistä kanssani. Valokuva-albumit haetaan jossain vaiheessa kätköistä kertomaan sanomatta jääneitä asioita. Ja mielikuvitus laukkaa..... tästä se kaikki alkaa.

Tämä on Elsan ja Tatun albumista löytynyt maaliskuun 6. pv 1943 otettu perhevalokuva, joka otettiin Heinolassa pienessä valokuvaamossa. Tatu oli saanut lomaa rintamalta, perhe pukeutui parhaimpiinsa ja matkusti Kouvola-Heinolan välillä liikennöivällä linja-autolla samalla tervehtimään Tatun sisarta Selmaa, joka oli karjakkona Niemen kartanossa Heinolassa (nykyisin Rantasipi-hotelli Kymijoen varressa). Kuvassa siis Tatu 40v, Elsa 36v, pojat takana vasemmalla Pertti 7v ja oikealla Pentti 5v, vasemmalla tyttö Marja-Leena 3v ja Terttu oikealla 6v. ( iät kirjoitettu Elsan käsialalla kuvan taakse)

Nyt Helenan vilkas mielikuvitus astuu peliin. Olen aikoinaan paljon katsellut vanhoja valokuvia Elsa- mummoni kanssa teini- iässä ja parikymppisenä ja hän kertoi paljon kaikenlaista, mitä ei muille ole vaan tullut jutelleeksi. Viime aikoina olen miettinyt enemmän hänen nuoruuttaan Hyvinkäällä.

Elsahan oli ison perheen ( 13 lasta, joista 4 vanhinta puolisisaruksia) nuorimmainen, syntynyt 1906,  ja hieman jo alistui ajatukseen, että jää kotiin vanhempiaan hoitamaan eikä koskaan pääse naimisiin. Perhe oli kovin köyhä eikä tytär siis mikään erityinen miniäehdokas kylän isojen talojen pojille.

Elsalla on samettikankainen valokuva-albumi, jossa oli paljon kylän poikien valokuvia, kun silloin kuvien vaihtaminen oli tapa. Kiertävä kuvaaja otti kuvat ja niitä sitten annettiin mieluisille neidoille ja nuorukaisille. Yksi viehättävimmistä on tuossa: kuva nuoresta suloisesta Elsasta ( ehkä 16 v) ja Oskarista, joka antoi Elsalle lahjaksi kanin. Jostain syystä tarina ei edennyt sen pitemmälle. Voi voi, miksi ei?

 
Samettisessa albumissa on toki pari Tatun kuvaa, mutta huomioni kiinnittyi jo kauan sitten muihin varsin komeisiin nuorukaisiin. Muistan silloin jo ihmetelleeni, eikö näistä joku olisi ollut parempi sulhanen. Vaikkapa tämä komistus, jonka nimi ei ole jäänyt mieleeni. Kuva on otettu joka tapauksessa Nyblinillä, Fabianinkadulla Helsingissä. Oijoi, minä en olisi kyllä muita poikia katsellut! Elsa tosin muisteli, että kosijoita oli riittänyt joka sormelle!

Nimeä tälle ei valitettavasti löytynyt....

Tuohon aikaan eli 1920- luvulla Suomessa elettiin teollistumisen aikaa heti itsenäistymisen jälkeen. Hyvinkää kasvoi mm. VR:n konepajalla (lakkautettiin 2018), verkatehtaalla ja villakehräämöllä. Juopottelu oli jo silloin hyvin suosittua puuhaa ja saattaa olla, että Elsa, ujo ja vaatimaton tyttö, halusi karttaa humalikkaita. Vaikka poika on komea, ei oikein uskalla hänen matkaansa lähteä, jos viina maistuu jo nuorena.

Toinen, parempi harrastus oli urheilukilpailut, joihin Elsa siskoineen ( Lydia , Impi ja Elin ainakin) innokkaasti osallistuivat. Urheilukentällä saattoi tutustua raittiimpiin ja myös kunnollisemman oloisiin ( ja komeampiin) poikiin. Elsa ehti nuorena käydä Tampereella talouskoulun ja käsityökoulunkin, koska hänen tavoitteensa oli päästä Rouvaksi.

Mutta Hyvinkäällä vaikutti voimakkaampia voimia. Sisällis- / vapaus- / veljessodasta oli vasta muutama vuosi. Hyvinkäällä, kuten muillakin teollisuuspaikkakunnilla oli ajoittain kiihkeätä punaisten toimintaa. Elsan suvussa on ollut useita punaisia aktiiveja, upseereita tai muita voimahahmoja, jopa hänen sisarensa Lydia. Vanhimmat veljet ( jotka olivat velipuolia) sen sijaan sukelsivat käpykartiin, eivät halunneet asettua punaisten eikä valkoisten puolelle, vaan katosivat pöpelikköön. Vanhin aitoveli Bernhard, (myös käpykaartissa isoveljiensä kanssa) hellusteli Lempi Olinin kanssa, jonka vanhemmat olivat vahvasti punaisia, ja uhkailivat ampua kuulan kalloon, jos Bernhard vielä näyttäytyy tytön seurassa.

Ei muu hänelle auttanut kuin lähteä Lempi-neidon kanssa Amerikkaan, Kanadaan metsätöihin. Sieltä laiva vuosia myöhemmin veikin avioparin suoraan Venäjälle metsä- ja rakennustöihin, ja myöhemmin joutuivat Stalinin määräyksestä karkoitetuksi Siperiaan, jossa Bernhard täytti 50 vuotta toisen maailmansodan aikana. Mutta hengissä selvisivät ja päätyivät Petroskoihin. Sieltä leskimies 1986 vihdoin takaisin Suomeen.
Hauta on Janakkalassa, hieno risti on siskoni Ullan suunnittelema uniikki teos ja mielestämme kuvaa hyvin Bernhardin elämää. Tänä vuonna hän täyttäisi 126 vuotta, jos edelleen eläisi. Syntymäpäivä sattui kuten Helenalla, 13 04!

 
Tatu oli varsin luotettava ja järkevä sulhasehdokas: Maatalousteknikoksi ( =  nyk. agrologiksi) opiskeleva, kunnollinen, kiharatukkainen, laulutaitoinen ja huilua soittava, lukemista harrastava. Toki vastapainona oli äärimmäinen vähäpuheisuus, noin 1 sana tunnissa. Tiettävästi Tatu on kerran elämässään nauranut ääneen.

Helpolla ei Elsa kyllä suostunut, useamman kerran sai Tatu kosia tositarkoituksella ennenkuin Elsa sitten 28-vuotiaana vanhapiikana suostui vihille. Myrkkystruumaam sairastuminen vauhditti ratkaisun tekoa. Tatulta olemme perineet viehtymyksen dekkareihin ja salapoliisitarinoihin sekä paljon hyviä luonteen ominaisuuksia.  Onneksi tuo vähäpuheisuus on minussa korvautunut isäni Mauri Haapasen suvun täysin vastakkaisilla piirteillä!

Elsa alle 20- vuotiaana, mutta Tatu eri aikaan, ehkä 1932-33: Hän lienee valmistunut Kurkijoelta juuri, koska on noita prenikoita takinkäänteellä ja kovin juhlava pukeutuminen muutenkin.

Jäin pohtimaan, miten sukumme tarina olisi mennyt, jos Elsa Maria Jansson olisi päätynytkin jonkin komean, urheilevan, juopottelevan ja punaisten puolella aktiivisesti toimineen nuorukaisen vaimoksi. Ei olisi elämä silloinkaan helppoa ollut Hyvinkäällä Uudenkartanon alusmailla. Punaisille löytyi hyvin töitä tehtaista, mutta käpykaartilaiset eivät kelvanneet kunnon työpaikkoihin millään ja suunta oli sitten siirtolaisuus meren taakse, esim Visconsiniin, jossa sukulaisiamme nykyään runsaasti asuu. Tehdastyöläiset saivat Hangosta päin Virosta salakuljetettua pirtua ja muuta viinaa, mikä takasi alueella varman juopottelukulttuurin.

Jos Elsa olisi tällaisen miehen vaimona ollut, olisi iäkkään äiti- Henriikan tuki ollut paitsi lähempänä, myös suurempana turvana. Henriikahan kuoli vasta 50- luvun alussa noin 90- vuotiaana. Hän hoiti loppuun asti kasvimaata ja eläimiä, mm pässiä, joka sitten kerran ikävästi pukkasi Henriikaa takamukseen, niin että lonkka murtui ja terveys romahti elämän lopulla. Elsan isä Mikko oli puutarhuri ja saanut tähän koulutustakin, vaikka alunperin oli huutolaispoika. Hyvät ja toimeliaat perintötekijät siis oli vanhemmilta saatu.

Henriika Sofia os. Hakala ja Mikko Vihtori Jansson

Elsa olisi kyllä erilaisissa oloissakin onnistunut kasvattamaan lapsistaan ahkeria, säästäväisiä ja kilttejä lapsia, jotka mieluusti tarttuivat myös koulukirjoihin, olen tästä vakuuttunut. Ehkä minullakin olisi luomukanala, alpakoita tai kasvihuonebisneksiä! Impi- sisko olisi koulinut Elsan tyttärien käsityötaitoja jo pienestä pitäen.

Eräs mielenkiintoinen elämän vaihtoehto olisi ollut rouva Elsa Vatasena Pohjois- Karjalassa. Vatanen (etunimi jäänyt hämärän peittoon)  oli ennen Tatua esiintynyt sulhasehdokas, joka opiskeli myös Hyvinkään pienviljelysneuvojaopistossa. Hän oli ison karjatilan poika jostain Pielisen Karjalasta. Muistikuvien mukaan iso, tumma, ilmeisen hyväkäytöksinen nuorimies. Ei siis kovin huono ehdokas hänkään! Sieltä olisimme saaneet värikästä ja huomattavasti vilkkaampaa luonteenlaatua koko perheelle.

Tärkein syy Vatasen kosintojen torjumiseen oli kyllä järki- Elsan ymmärrys siitä, että hän joutuisi karjakon hommiin loppuiäkseen satojen kilometrien päähän omista sukulaisistaan. Hän kun jostain syystä inhosi karjanhoitoa, olihan se hyvin raskasta ja likaistakin hommaa. Vatanen ei rukkasista huolimatta Elsaa pystynyt täysin unohtamaan, vaan sodan aikana kävi häntä tapaamassa täällä Iitissä. Kun mies on sodassa, aina on mahdollista että venäläisen kranaatti koituu kohtaloksi ja kohta olisi tuore leski ihmeissään ja perheen elättäjän tarpeessa. No, Vatas-ressukka sai uudet tiukemmat rukkaset eikä hänestä sen jälkeen kuultu mitään.

Mutta jos näin ei olisi käynyt, olisimme koko perhe piirakkamestareita, laulaisimme ortodoksikuoroissa, kaikki puhuisivat aamusta iltaan yhteen ääneen, itkisimme ja nauraisimme ... ja koko nuorempi polvi asuisi lähinnä Vantaalla radanvarressa. Ei toki huono elämä sekään!

Toisena pääsiäispäivänä suoritettu vierailu haudalla tuotti tulokseksi kassillisen kulottuneita kanervia, joiden jäinen side multaan oli viimein hellittänyt ja narsissiruukut sai sijoitetuksi luotettavampiin kohtiin kuin aiemmin. Pantiin muistokynttilätkin palamaan tämän blogipostauksen juhlistamiseksi.