lauantai 13. huhtikuuta 2019

Viikko pääsiäiseen

Pääsiäisruohoksi on tänä vuonna kylvetty hyvin itäviä ohranjyviä, jotka ovat viiden päivän jälkeen ihan kelpo katseltavaa.
No ensin tietysti on huominen palmusunnuntai virpojineen ja suklaamunineen. Ja samalle päivälle osuva eduskuntavaalien virallinen ja nykyisin ainoa äänestyspäivä kerrassaan. Toki kiireisemmät ovat voineet äänestää ennakkoon viime viikon aikana, joka homma on niin suosittu, että tavallisesti reilu kolmannes käyttää sitä vaihtoehtoa.

Lunta on vielä maassa, sillä yöpakkaset jatkuvat vielä ensi viikollakin.
Voihan sitä huomenna silti mennä äänestyspaikalle, vaikka olisi jo äänestänytkin, sillä oma kyläyhdistyksemme keittelee palmusunnuntain ja äänestyspäivän iloksi kahveja kylätalon kahvilan puolella. Tänä vuonna ulkomailla asuville on myös uutuutta äänestämisessä, kun voi tilata lomakkeen netissä ja lähettää postitse äänestyskuorensa.

Sukutietämyksessä on kääntymässä uusi lehti! Mikko on saanut kontaktin ihan muinaisuuteen, sillä isäni Tatun (1902-1977) isän Tuomaan (joka kuoli isäni ollessa vasta alle 10-vuotias) serkku on elossa (!!!) (ja vieläpä minua nuorempi henkilö!!!). Hän on selvitellyt omalla tahollaan sukuaan Sysmän Leppäkorvesta, ja nyt tiedot voidaan saada yhteen. Ollaan tässä äimistelty, kun minä olen jo kolmas polvi Tuomaasta. Mutta ennen vanhaan lapsia tuli perheeseen paljon. Molemmat tämän Tuomaan serkun esi-isät ovat saaneet poikansa vasta 50-vuotiaina, ja ovat ison sisarusparven viimeisiä lapsia. Silloin kahteen sukupolveen saa kulumaan sata vuotta. Sadassa vuodessa voi olla 4-5 sukupolvea, jos on kyse sisarussarjan ensimmäisistä lapsista. Meidän perheessä lasten välinen ikähaitari oli vain 13 vuotta, Pertti 1935 ja Raija 1948. Mutta isoissa perheissä lastenikäväli voi olla yli 20 vuotta, eli ns. sukupolvihyppäys.

Taulukierrätyksen tuloksia... Marja-Leenan työ Syysmetsä siirtyi makuuhuoneesta vaihteeksi eteisen oleiluryhmään. 
Olen alkanut jo kunnon kevätsiivot, siitähän tuli esimakua jo aiemmassa postauksessa, kun pääsin pitkään muhineen toiveen täytyttyä tekemään halliin istuskeluryhmää. Nyt ollaan hissuksiin edetty asuinkerroksen puolelle, sillä eilen löytyi Kausalan kangaskaupasta (on meillä sellainen!) sopiva keväinen kappale palalaarin valikoimasta.


Kohde on hieman epätavallinen, sillä vieraskamarin sängystä on pitänyt ottaa toinen kahdesta peruspatjasta pois. Syynä on, että vanha madame Tella ei enää jaksa hypätä sänkyyn sille korkeudelle, yhden patjan korkeuteen se voi sensijaan mennä astumalla helposti. Patja oli hankittu vieraan tai omaa nukkumamukavuutta ajatellen, koska korkeammasta sängystä löytyy vähemmän vetoinen makuupaikka, josta on lisäksi helpompi nousta pois.

Vauvan pinnasängyn tila on nyt tätä laatua. Seinältä piti ottaa pois vaaleanpunainen ryijy, koska se peittyi patjan taakse puoliksi. Tilalle tuli toiselta seinältä Ahti Haapaniemen nuorna miesnä 1980-luvulla maalaama pellonpiennar, jonka ostin omien 50-vuotispäivieni merkeissä, koska aihe sivusi niin kovasti paljon silloin työn alla ollutta kasviston tutkimustani. Ryijy meni varastoon.
Mitä tehdä patjalle, oli sitten toinen juttu, koska meillä on vain yksi 120 cm levyinen sänky. Voisihan sen tietysti roudata vintin tiloihin, mutta toisaalta sieltä hakeminen on ohjelmointia vaativa toimi, joten päätin nostaa sen vain seinää vasten odottelemaan. Patjan peitoksi tuli löytyneestä kankaasta sopiva verhoilu, joka sitten toisaalta voi olla myös päiväpeittokin myöhemmin. Tietysti patja voisi matkustaa suvun toiseenkin kotiin...

Kangaskappaleen toisesta reunasta sai irrotettua sen kokoisen osan, että pöytäkin sai oman liinansa. Niitäpä eilen illalla ompelin ja tänään silittelin sitten suoremmaksi. Kangas rapisee hieman käsitellessä, joten se on varmaan tarkoitettu ulkoiluvaatekankaaksi ja on vettä hylkivää. Sekin on hyvä ominaisuus koiran tassuille.

Makuuhuoneeseen tupsahti yläkerrasta damastityöni Kirkonkylä, joka kuvaa tyypillistä suomalaista kirkonkylää, jossa on erilaisia rakentamisen tyylejä, puistoja unohtamatta. Tuossakin työssä langat ovat itsevärjättyjä, ja kehykset valmisti Turengissa Hevonojan Jari.

Yhden taulun siirtäminen poikii aika muutoksia jäljellä seinällä tai varastoissa oleviin tauluihin, joten vasaralla on ollut askaretta tänä aamuna kummassakin kerroksessa. En muistanutkaan enää joitakin tauluja, jotka olivat Ullanhuoneen piirongin ja seinän välisessä tilassa, joten sieltä sai vähällä vaivalla vaihtelua.

Sain muuten oikein ahaa- elämyksen siivouksiin, sillä eteisessä on nyt vuoden ollut ns. vaaleanharmaa terassimatto. Sen pintaan oli tullut jokin likaläimäre tuvan oven lähelle, ja ajattelin sitä koettaa siistiä suihkepullolla ja talouspaperilla. Yllätykseksi kaikki, mikä lähti irti, olikin koirankarvaa, joka jäi paksuina lepereinä talouspaperiin. Matto tuli ihan entisenlaiseksi, ei siinä muuta likaa ollutkaan!

No, tuostahan innostuin, ja samanlaisia tuloksia tuli eräistä muistakin lattian kohteista, mm. tiskipöydän vierellä olevasta amerikoista raahatusta pikkuisesta pehmikematosta. Kumpikaan ei ollut puhdistunut uudella pölynimurilla tarpeeksi, koska karva kietoutuu maton nukkaan kiinni.
Tellan kanssa vietetään aikaa vielä joitakin viikkoja. Kun tämä ihmismummo etsii pirteyttä polveensa Voltaren Forte-voiteella, niin koira haistaa siinä kiinnostavan tuoksun ja pyrkisi nuolemaan. Pitää aina varmistaa, milloin hän on muualla...
Autuas pusu housunpolveen nyt kumminkin lipaistaan.
Tänään on vanhimman lapseni Helenan syntymäpäivä. Hänkin on jo aikaa sitten saanut lapsensa aikuisiksi ja päässyt nauttimaan lapsenlapsien ihanasta energiasta. Vanhin hänen katraastaan elää jo ns. keski-iän vuosia, kohta muutkin. Parhaat onnittelut hänen uudelle elämälleen korjatun polven kanssa! Varmaan vaivaton kävely tulee olemaan elämän parhaita anteja, pitäisihän päivittäin ottaa tuhansia askeleita.

Kunhan kuntoutuminen vielä etenee, niin mukavat maastossa tallustelut ovat taas totta. Eipä metsiin muutenkaan vielä olisi asiaa, mutta viikon päästä voi olla jo aihetta mennä tuijottelemaan sinivuokkojen silmiä. Näin on ensi viikolla ennustettu käyvän, että yöpakkaset aikanaan vaimenevat. Tellan kanssa edetään vähin erin, koirakin on jo vanhempana helpompi kuljetettava.

Onnitteluun on nyt vain yksi kukkiva vaihtoehto, kuparilehti avasi juuri ensimmäiset tämän kevään versiot.
Helena syntyi samanlaisiin ilmoihin kuin nytkin on tarjolla, lunta oli reilusti ja muuttolinnuille piti etsiskellä ruokaa. Tosin silloinen asuinkyläni Sysmän Rapala oli eri maata, siellä oli lunta aina vähemmän kuin muualla. Mutta koska ensisynnyttäjää ei edes silloin enää luvattu lastaan pyöräyttämään muualla kuin sairaalassa, olin tullut vanhempieni luo Iittiin viimeisiksi päiviksi, koska Kausalaan oli hiljattain saatu uusi ja hyvä kunnansairaala.

Nykyisin se on nimeltään terveysasema, jossain välissä oli terveyskeskuskin nimenä, ja rakennuksella on ollut mittavia lisärakentamisia ja kunnostuskorjaamisia ajan kuluessa. Siellä asioidessa muistuu aina tuo ensi käyntini mieleen!

Hääpäivämme osui edellisvuonna näihin aikoihin, se oli juuri palmusunnuntaina. Silloin asuttiin Lehtimäellä etelä-Pohjanmaalla, jossa elin luokanopettajan vuosia. Sinä vuonna lumet olivat jo kadonneet huhtikuun alussa. Häämatkalle kyllä mentiin vasta pääsiäiseksi, kohteena olivat molempien lapsuuskodit. Olin hyvin tyytyväinen tiilenpunaiseen kevättakkiini, jonka olin kyllä ostanut vaaleankeltaisena, mutta käytössä osoittautui, että sitä olisi pitänyt aika usein pestä, joten päädyin värjäyttämään sen tummemmaksi. Tulos oli erittäin hyvä.

Perheessä oli silloin kolmaskin jäsen, nimittäin karkeakarvainen terrieri Piki, joka oli noin puolivuotias. Kauan Piki ei kuitenkaan meillä asunut, koska miehen vanhemmilta oli juuri kuollut koira, ja kun meillä oli heinäkuun lopulla muutto Sysmään tehtävänä, koira meni appelaan. Ja sille tielle se jäikin, moneksi vuodeksi ensin Juurikorpeen ja heidän eläkkeelle menonsa jälkeen uuteen kotiin Sysmän kirkolle. Mauri alkoi opintonsa Heinolan seminaarissa sinä syksynä, joten hän oli yhteisessä kodissamme vain muutamia hetkiä sunnuntaisin, joten koiran ulkoilutus olisi ollut jatkossa hankalaa, kun Helena alkoi ilmoitella tulostaan.

Piki oli ensimmäisenä vuonnaan aktiivisesti mukana, kun oltiin pihaleikeissä välitunneilla tai voimistelun merkeissä pelattiin pesäpalloa. Koira norkoili syöttölautasen vieressä, ja jos lyöjälle sattui huti, koira nappasi pallon suuhunsa ja vei kauas kolmospesälle asti. Siinäpä riemua riitti, kun koko ulkovuorossa olevien ryhmä etsi koiraa ja sen suussa olevaa palloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti