Tänään on ihailtu Googlen teemakuvassa muistutusta Juri Gagarinin avaruuslennon alkamispäivästä. Juri oli ensimmäinen ihminen matkaamassa avaruusaluksella eli raketilla, kuten silloin yleisesti sanottiin. Sitä ennen siellä oli pyrähtänyt mm. koira nimeltä Laika. Lennon aikana pohdittiin mediassa mm. voiko lentäjä selvitä täysjärkisenä takaisin vai muuttaako moinen matka hänen solujensa ohjauksia tuntemattomalla tavalla. Muutama vuosi myöhemmin Neil Armstrong kavereineen hyppeli Kuun pinnalla todeten, että pieni askel itselle, mutta iso ihmiskunnalle. 1961 elettiin siis käänteentekeviä aikoja!
Omissa henkilökohtaisissa maailmoissani oli myös tapahtumassa järisyttävä muutos, sillä ensimmäistä lasta odotettiin syntyväksi millä hetkellä tahansa. Itse asiassa oli odotettu jo viikkoja, sillä ns. laskettu aika oli maaliskuun lopulla, ja meni, ja senjälkeen tuli vielä pääsiäinenkin ja sekin meni, ja oloni muuttui entistä painavammaksi. Entäpä, jos ei syntyisikään, vaan homma epäonnistuisi loppumetreillä? Lapsikaan ei enää paljon liikkunut. Ja miten siitä selviäisi. Lähes kolme viikkoa oli jo ollut sitä yliajan odotusta.
Äitini oli kutsunut minut tuoksi loppuajaksi lapsuuskotiin, josta olisi lyhyt matka kunnan uudehkoon sairaalaan, jossa synnytyksiä avustettiin, tämä siksi, että silloisesta työ- ja asuinpaikastani Sysmässä oli paljon pidempi matka sen kunnan keskustaan, ja asuin viikot yksin aviomiehen ollessa opiskelijana Heinolassa. Kolmen viikon odottelu sujuikin sitten paljon rattoisammin, kun juuri niihin aikoihin oli käsityöpiireissä levinnyt taito tehdä ns. iskuhapsua. Siinä tarvittiin välttämättä kahta henkilöä melskaamaan pitkien lankojen ja viivottimen kanssa. Hapsunauhaa valmistuikin monta metriä. Jotta olisi kohde noille nauhoille, olin siinä päivien mittaan myös ommellut kahta sohvatyynyn päällistä kirjailemalla etupistokirjontakuvioita. Kangas oli vaaleanharmaata paksua puuvillaa, josta lankojen laskeminen oli helppoa.
Pääsiäisen tienoilla tuli takatalvi, kun maahan satoi paksu lumipeite, ja se jäi maahan moneksi päiväksi. Suuri parvi kottaraisia haeskeli ruokaa, mutta tuolloin kauppojen valikoimiin ei kuulunut linnunsiemeniä. Jotakin oli kuitenkin keksittävä. Meillä oli jäänyt tähteeksi pääsiäisajan monille kyläilijöille valmistettuja lettuja, ja niitä sitten tarjottiin myös linnuille. Talomme makuuhuoneen ikkunan alla oli seinää vasten korkea halkopino, nykyisen hellan hautauspaikan kohdalla. Letut halkojen päälle, ja lintuparvella oli mukavaa, niin myös katsojilla, kun saatiin parin metrin päästä katsella ruokailijoita.
Gagarinin lentouutisen levitessä maailmalle 12.4. oli omassakin tilassa tapahtunut jo sen verran edistystä, että olin enteiden tullessa mennyt illansuussa sairaalaan, jossa vietin yön synnytyshuoneessa odotellen jotakin tapahtuvaksi. Aamu valkeni, ja sen mukana heräsi myös aamukahvin tarve, nälkäkin oli, mutta sairaalan väki oli sitä mieltä, että ensin työ, ja sitten palkka. Sain ruoan asemasta synnytystä edistäviä tippoja, joiden kanssa asia sitten hoitui illansuuhun mennessä. Koska synnytys oli vasta 13.4., keskustelimme näistä avaruuslennon asioista kätilöni kanssa muiden ammattijuttujen ohessa.
Tyttö tuli, pulskakin oli, kun oli niin kauan saanut olla ruokavarastossa, ja viimeisinä aikoina vielä Elsa-äidin hyvän keittotaidon antimissa. Minullekin heltisi sitten syötävää urakan loputtua, sain marjakiisseliä, se oli sen päivän ruoka, koska varsinainen päivällisaika oli mennyt. Muutkin ruoat myöhemmin olivat oikein hyviä!
Siihen aikaan äidit viettivät yleensä viikon sairaalassa tapauksen tiimoilta, se tuntui pitkältä ja sainkin puhuttua kolmen päivän jälkeen itseni takaisin mamman hoiviin lapsineni. Piti alkaa kiireesti ristiäispuuhat, jotka myös pidettiin tuossa lapsuuskodissani tuota pikaa, sillä piti palata työmaalle. Olin tuolloin väliaikaisena kansakoulunopettajana, eikä sellaiselle kuulunut äitiyslomaa lainkaan, vain vakinaisille viranhaltijoille.
Omaan laskuun, ja johtokunnan suostumuksella olin saanut ottaa ylioppilastytön hoitamaan työtäni viikkoa ennen ja kaksi jälkeen kuvitellun synnytyksen. Lomapäivät oli ajoitettu niin, että sen jälkeen olisi vielä viikon pääsiäisloma. Mutta kaikki nuo olivat menneet siinä odottelussa ja iskuhapsun teossa! Lapsi syntyi vasta pääsiäisen jälkeisellä viikolla, joten kaikki ns. oljenkorret oli käytetty ja töihin oli palattava! Muistaakseni kaikki sujui hyvin, pappa oli kyytimässä meitä kahdeksi muuttunutta jälkeläistä, ja koululaiset saivat taas opetusta. Koska kyseessä oli ns. supistettu koulu, opetusta jatkettiin kesäkuun puolella luonnostaan, ja tässä tapauksessa muutama päivä lisää, että vaaditut päivät tulivat tehdyiksi.
Sinä vuonna oli kevät muuten hyvin aikaisessa, Sysmässä kukkivat sinivuokot jo työpaikan pihalla hiihtoloman (maaliskuun alussa) aikana. Tietysti odotettiin mukavaa kesääkin. Mutta kesä 1961 oli kolein kokemistani kaikista kesistä, taisi olla vain muutama päivä, jolloin ulkona tarkeni ilman päällysvaatteita. Oltiin kesä Töysässä, jossa ei ollut vielä Keskisen kyläkauppaa. Olimme vuokranneet seppä Ahokkaan mökin kesäksi, miehen töiden takia piti asua siellä päin ja keskimääräinen askareeni oli lämmittää tuvan suurta leivinuunia kuusirimoilla, jotta talo olisi asumislämpöinen pikkulapselle.
Ja kylläpä Elsa oli hermostunut, kun menit sairaalaan, eikä vauvaa ilmestynyt vielä seuraavana päivänä! Murehti miten jaksat sitä ja miten sairaala ei tehnyt tarpeeksi sinua auttaakseen.
VastaaPoista