Teresanpäivä kalenterissa

Tänään on 26. huhtikuuta, Teresan ja Tertun nimipäivä. Teresa tai Teresia on vanha nimi, se tunnettiin jo keskiajalla espanjalaisena naisen nimenä, arvellaan sen alkuperän olevan Theran asukas- sana. Thera on saari Kreikan kaakkoisrannikolla, ja kuuluu Santorinin saariryhmään. Sen niminen kaupunkikin siellä on. Miksi jotkut muun maalaiset, esim. espanjalaiset olisivat ylimalkaan kiinnostuneet tästä sanasta, johtui ehkä siitä, että n. 1600 eKr saarella tapahtui tulivuoren valtava räjähdyspurkaus, ja puolet saaresta lensi ilmaan. Se oli varmaan pitkän aikaa merkittävimpiä tapahtumia Mediterranean alueella.

Terttu on suomalainen nimi, ensi kerran esitetty nimeksi 1879, ja kun se tuli 1920-luvulla almanakkaan, se oli jo yleistynyt. Terttu on kasvitermi ja merkitsee kukintoa, jossa yhteen keskirankaan kiinnittyy useita kukkia kuin lehtiä varteen, viimeinen päähän. Sellaisia kukintoja on esimerkiksi tuomella ja herukoilla. Mutta paremmat yhteydet lienee kuitenkin vanhempaan suomalaiseen etunimeen Kerttu, joka on eurooppalaisen Gertrud-nimen suomalainen vastine, ja on meillä vanhin kristillisperäinen, jo 1200-luvulla käytetty nimi. Eihän siinä ole Terttuun kuin yhden kirjaimen ero.

Minun näkökulmastani kuuluisin Teresa on tietysti Äiti Teresa, jolle annettiin 1979 Nobel-palkinto elämäntyöstään. Teresa oli makedonianalbaani, jonka elämäntyö tapahtui pääosin Kalkutassa köyhien auttajana. Hän eli 1910-1997, eli oli vanhempieni ikäluokkaa. Varsinkin 1980-luvulla hänestä kirjoitettiin paljon, ja teresanpeitot olivat oikea kansanliike neulojille, koululaisista eläkeläisiin.

Teresanruusu alkaa kukkia yhtaikaa Campanula tracheliumin kanssa. Kukkien korkeus toisena kesänä oli n. 70 cm. Tämä kuva on vuodelta 2008.

Jokunen vuosi sitten löytyi mukava nimipäivämuisto Mustilan taimimyymälästä, josta mukaani lähti Teresanruusun taimi. Kasvin latinalainen nimi on Rosa 'Therese Bugnet'. Sen kotimaa on Kanada. Kasvi kuuluu kurtturuusujen isoon ryhmään, mutta tekee kovin niukasti juurivesoja, ei ole ilmaantunut ainoatakaan toistaiseksi. Se on viihtynyt hyvin puutarhatien varren penkissä, eivätkä lingotut lumet näytä kasvua haittaavan. Ehkä sille voisi löytää samanlaista seuraakin.

Syntymäpäiväsankari tarkistaa päiväpeitteen ojennuksen.

Täällä Savonmaalla on tänään kolminkertaiset juhlat, kun juhlimme minun nimipäivääni, ja "hoitolapsieni" nuorin ja isoin, Tella-koira, täyttää viisi vuotta, ja koirien kalenterissa myös Tella osuu tälle päivälle. Juhlan kunniaksi olemme nauttineet upeasta kevätilmasta, mittarissa oli lähes +21 astetta! Krookuspenkistä näyttää putkahtavan myös scilloja, niiden aika on paria päivää myöhemmin. Pihan haravointiinkin voi jo ryhtyä, kun maa oli kuivahtanut. Tella on saanut nakkisiivuja ruokansa koristeeksi, muidenkin ruoissa tietysti samoin. Lintujen laulukuoro on saanut uuden äänen, pari päivää on kuultu laulurastasta, tuossa muutaman aarin kuusikossa lammen ja kadun välillä. Täkäläinen lintu ilmoittelee, että tipi tuli jo, tipi tuli jo!

Krookusten kukat lakastuvat ja scillat puskevat esiin, kohta vuorossa narsissit.

 

Tänään muistellaan Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuutta, on sen 25-vuotispäivä. Se oli vuosi, jolloin täytin 50 vuotta, kuten nyt jälkikasvuni tänä vuonna. Tuolloin en kyllä juhlinut syntymäpäivää, vaan nimipäivääni. Olin matkustanut nuorimmaiseni kanssa viikonlopuksi kesäkodin tonttia siistimään, ja koko lauantai vierähtikin lehtiä haravoiden. Taisi olla aika mukava kevätpäivä, ja tyytyväisyyttä lisäsi siistien tienvarsinäkymien esiinsaaminen. Näin sitä oli tehty ennenkin ja niin vastakin, mutta illalla huomasin, että toinen korvakoruni oli kadonnut päivän kuluessa. No se ei nimipäiväkestien viettoa enempää häirinnyt, ja sauna kruunasi illan.

En sitä silloin illalla enää mennyt etsimään, mutta aikaisin sunnuntaina kävin viimeisiä haravointijälkiäni tarkastelemassa. Sanomattakin on selvää, ettei mitään löytynyt. Hieman harmitti, kun oli lahjaksi saatu koru. Myöhemmin harmitti enemmän, kun selvisi, että kuumia hiukkasia oli purkautunut koko etelä-Suomeen, ja siinä olin niitä kuivia lehtiä koko päivän pöllytellyt. Montakohan hiukkasta oli tullut kohdattua? Mitä siitä seuraisi? Ja mitä seuraisi nuorimmaiselle, joka tuolloin vasta kymmenvuotias?

Onni onnettomuudessa oli, ettei ollut satanut, koska hiukkaset kohosivat ylempiin ilmakehän kerroksiin ja tulivat sateen mukana alas, ja mieleni muuttui vuosien mittaan rauhallisemmaksi, kun mitään ei tullut havaituksi. Nuorimmainenkaan ei ollut koko päivää ulkona, kun oli piirustusikä meneillään. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin löytyi sitten korvakorukin, mutta ei lainkaan sieltä, missä kuvittelin sen kadonneen. Koru oli istua nököttänyt toisaalla olevassa kaupunkiasunnossani, ikkunan alla olevan jalkalistan päällä, lämpöpatterin putken takana. Noloa tietysti myöntää, etten paremmin ollut siivonnut, mutta imuria oli tuohonkin koloon osoitettu useammankin kerran, mutta mattosuulakkeella.

Löytöaikaan 2005 suunnittelin asunnon myyntiä ja halusin tehdä siistimpää jälkeä, ja maalasin siksi jalkalistat ehomman näköisiksi. Miten korvakoru sinne kätköön oli joutunut, jäi epäselväksi, mutta paras teoria oli, että pipoa riisuttaessa langat ovat tarttuneet korvakoruun ja koru on tullut mukaan. Ja jos märkää pipoa on tavalla tai toisella pudisteltu, se on saattanut singahtaa irti päähineestä. Mutta lentävän korvakorun liikeradat olisi ollut mukava nähdä, eteisestä kulman taakse ja olohuoneen perimäiseen nurkkaan.