Huhtikuun alkua

Kevät sitten tulee! Eletään toista suojakelien vuorokautta, tänään on pilvistä, ja kattolumet tulevat alas pisaroiden muodossa. Yöt ovat olleet plussalla jo kahdesti. Ennusteissa ei ole pakkasta moneen päivään. Talon eteen kadulle on kertynyt muutaman sentin järvi, kun kadulla olevat lumitömpyrät estävät virtausta muutaman metrin päässä olevaan viemärikaivoon. Ilman kumisaapasta ei nyt tulisi toimeen. Kun lumi oli muuttunut niljakkaaksi saappaan alla, piikkikenkä-avusta huolimatta, päädyin tänään kuljettamaan koirat aamulenkille ihan yksitellen, joten aloimme turneen jo 6.30. Kuusista on tullut niin paljon neulasia alas, että lumen pinta aivan ruskeana. Siitä lumi sulaa nopeasti, kun aurinko näyttäytyy.

Lammen rantapolulla meitä kohtasi huvittava juttu, sillä käpytikat ovat täällä keksineet loistavan tavan reviirirummutukseen. Istutaan valaisinpylvään päällä ja nokitaan loistelampun kupupeltiä. Jo kuuluu, ja kauas! Yksi rummutti tuossa urheilukentälle johtavan sivutien liittymässä, toisen kilkatus kuului seurakuntakodin suunnalta vastaukseksi. Tellan kanssa kuunneltiin tätä esitystä. Naapuritalon Sulo taas tuli moikkaamaan Tiitua, kun tultiin kotiin, siitä vaan pikku pörröturkki leiskautti puolitoistametrisen hangen päälle ja siitä tälle puolelle alas. Kova on kunto koirilla, kun hypätään monta kertaa oman korkeuden ylittävän esteen päälle, ja ilman seivästä. Varmaan siinä neljällä jalalla jotain merkitystä.

Sunnuntaiaamun rauha tuntuu nyt aivan rikkumattomalta. Ei kuulu kuin omien korvien taustasuhina, ilo, jota ei ihan nuorella iällä ollutkaan. Muutama tovi sitten lähtivät Saariselän matkalaiset, tyttärentyttäret jatkamaan eteenpäin. Espoosta oli alettu jo 5.30 maissa, toisen päästyä yötyövuorostaan, taipaleelle, ja tässä oli ensimmäinen pysäys aamukahveiksi, evästankkauksille ja hiihtotarvikkeiden mukaanottoon.

Ajoluiska oli sen verran pehmeä, ettei pihaan päässytkään ajamaan, joten innokkaat koirulit katselivat ikkunasta matkalaisten saapumista, kohta sännättiin pihalle ja sitten alkoivat traditionaaliset pusuttelutuokiot. Meillä kotona olijoilla oli jo aamiaisaika takanapäin, joten voitiin kaikki keskittyä tulijoiden kohtaamiseen. Madame Wilmakin oikein hypähteli innoissaan, toisista nyt puhumattakaan! Viikon päästä tavataan sitten uudelleen, toivottavasti matka sujuu hyvin ja hiihtäminen virkistää.

Nyt on koirilla ollut ohjelmaa aamutuimaan niin paljon, että tätä hiljaiseloa kestää kauan. Minulle tulee varmaan, hieman myöhemmin, ajoluiskan lumipaakkujen irrottelua, jotta pääsen autoni kanssa pois tontilta ja sitten vielä takaisinkin. Lumipeite on aika paksu siinä, vaikka olen irroittanut koko viikon ajan pehmennyttä osaa. Ehkä en vielä huomenna yritä autolla-ajoa.

Wilma ja Tella ovat tehneet historiaa, kun tapasin heidät eilen molemmat makaamasta sängylläni! Olihan siinä kyllä metri väliä, mutta kuitenkin. Tähän asti Tellan alfa-asema on hänen mielestään vaatinut, että muiden koirien on väistyttävä niiltä paikoilta, jotka hän tahtoo omikseen. Tuo mainittu tilanne rinnakkaiselosta oli alkanut niin, että Wilma oli rohkaistunut menemään ensin sängylleni, ja kun Tella sitten seurasi, ei alkanutkaan kiistelyä, vaan Tella jäi suosiolla toiseen päähän petiä. Hienoa edistystä! Myöhemmin illalla molemmat makoilivat lähekkäin vielä lattiallakin. Autan heitä sietämään toisiaan paijaamalla samanaikaisesti molempia, joten ei tarvitse sitten kadehtia.