Lammikkojen maailmaa

Kevät päätti tulla sitten oikein kunnolla, ettei tarvitse kuunnella kaikenpäiväistä marinaa. Nyt on jo muutaman yön ollut +-asteilla, ja eilisen päivän satoi vettä solkenaan. Kattolumet murenivat reunoistaan ja enää on parin metrin levyistä valkoista näkyvissä, sekin paljon ohentuneena, ehkä vain 20 cm.

Tontin reunassa ajotien kohdalla oli laaja lammikko, josta kadun sulavedet eivät edenneet, mutta eilisen illan aikana oli havaittavissa hento noro keskemmällä tietä, josta tyhjeneminen sai alkunsa. Ei vesi tosin vieläkään ole lopussa, koska omalta tontilta virtaa samaan paikkaan, ja koko kadunvarsi vasemmalle on loivaa nousua, sieltä tulee täydennyksiä vielä kauan. Samanlaisia allikoita joka puolella vielä eilen. Kuinkahan mahtaa ikioman reviirin Grand Canyon tulvia?

Olikin aamuvarhaisella hyvä havaita, että nyt kadun- ja polkujenpinnat olivat kuivahtaneet niin paljon, ettei saapasta enää niillä kaipaa. Wilman ja Tiitun lenkkien aikana en sitä vielä tajunnut, mutta Tellan kanssa olin jo hereillä vaihtamaan paremmin kävelyyn sopivat jalkineet. Tuo Mikaelin lammen pinta on muuttunut ruskeaksi vesimassaksi puolelta alaltaan, kun jään päälle on tullut paljon sulavesiä ojista. Lampi on noin 300 m halkaisijaltaan, eikä sen pinnan korkeus ole kuin pari-kolme metriä oman pihan korkeudesta. Lammen muinaisina aikoina se on ollut suurempi, koska tässä pihassa on selvä rantarinne, tontin takaosa on paljon ylempänä.

Orava on vaihtanut harmaan talvi"vermeensä" jo ruskeisiin karvoihin, sinisorsa raakkuu ilmassa katsellessaan, joko lampeen pääsisi soutelemaan. Lammella on sulan veden aikana runsaasti vesilintuja, joutsenista haapanoihin, joten kävelylenkeillä pääsee bongailemaan. Harvinaisuuksiakin on tavattu muina vuosina.

Wilmalla ei ollut tänä aamuna ruokapäivä, sellaista hänelle tuntuu sattuvan silloin tällöin. Nyt etsittin paikka kuntoutukselle loikkaamalla minun nukkumapaikalleni, ehkä se tuo pirteyttä päivän mittaan.