Raparperipiirakan aikaan

Alapuutarhan silmänilo on kaunokuusama, jolla on punaiset kukat ja myöhemmin punaiset marjatkin.

 Nyt juuri on aika tehdä raparperipiirakkaa, kun ilmat ovat lämmenneet reippaasti ja tarkenee jo istuskella ulkonakin. Sain naapurista hyvän reseptin, jossa isohkot palat marinoituvat kuuman veden kanssa, mukana hieman päälle ripoteltua sokeria. Sillä aikaa kuin tuo tekeytyy, sulatetaan piirakkataikinaa sen verran, että saa kaulittua. Kun taikina on saatettu vuokaan, ladotaan pehmenneet raparperit päälle ja uuniin. Jos on halua, voi voidellakin. Paistunut piirakka jäähtyy, ja lopuksi tehdään hyytelösokerista ja marinointiliemestä pintakoristelut.

Mikäli pakastekaapista löytyy vain joulusta yli jääneitä torttutaikinalevyjä, voi niidenkin kanssa toimia raparperitorttujen tekemiseksi. Levyt puolitetaan. Se kohta taikinasta, mihin raparperit tulevat, pitää pistellä tiuhaan haarukalla ennen palojen latomista. Leikkasin vielä lisäreunat näille neliskulmaisille torttutaikinalevyille, jotta hyytelösokeriliemi jää siihen mihin on aiottu eli palojen päälle.

Sisälläkin on nyt auvoista, sillä hain viikonlopulla Etolasta hyönteisverkkoa, jotka sitten sijoitin tiivistenauhan kanssa kehyksiin syksyllä saamani ohjeen mukaan. Työ oli suhteellisen helppoa, mutta hidasta. Nyt on verkkoja ikkunassa ja jouluvalot pois käärittyinä, jopa ikkunoitakin pestynä. Jos ei jaksa kantaa kahvitarvikkeita edemmäs, voi avoimen ikkunan kautta kuunnella mustapää- ja lehtokerttujen aamukonserttia. Kuhankeittäjäkin esitteli saapumistaan toissapäivänä. Se kuuluu tärkeään lapsuuteni äänimaisemaan peippojen kanssa.

Uudistetulle patiolle houkuttaa kahvittelemaan tillipionina saatu kukkiva pionilajike, joka kuitenkin on risteymä tillipionin ja kuolanpionin väliltä. Se tuntuu aika elinvoimaiselta.

Pation sisääntuloaukkoa koristaa jostain putkahtanut saksankurjenmiekka.  Ehkä olen istuttanut, ehkä en. Laventelia ainakin tähän, sen versoja näkyy tuossa oikeanpuoleisen kukan alapuolella. Kurjenmiekan maavarren kappaleet saattavat olla aika pieniä, ja kulkeutua mullan mukana.

Ainakin teoriassa istuksitaan pihakeinussa nauttimassa kesästä. Käytännössä kitketään vuohenputkia ja nokkosta perennapenkeistä ja ajetaan leikkurilla tai huidotaan sirpillä, ja popsitaan allergianestopillereitä, että pärjäisi jotenkuten noissa lähituntuman töissä. Paras apu on nahka- tai muovihansikas, sillä kaikki se missä on oikeata kumia eli lateksia, tekee pahempaa jälkeä sormenväleissä kuin varsinaiset kasvit. Olen kyllä siihen vaivaan tottunut, kun en muunlaista elämää tiedäkään.

Isonkiven maisema aamulla: koiranputket ja metsäkurjenpolvet esittelevät paikan luonnonvaraista valintaa, johon kuuluu myös vakiovarusteena nurmitädykettä. Alla lähemmät kuvat, ensin metsäkurjenpolvi ja sitten nurmitädyke.

Elsankuusen itäpuolella on parin neliömetrin pikkutalviokasvusto, mutta nyt siitä ei näy mitään, kun nurmitädyke on tullut päällimmäiseksi.

Kaikki alkukesän kukat ovat alkaneet yhtaikaa! Juhannuskukaksi nimitetty metsäkurjenpolvikin on jo ollut auki kesäkuun alusta. Puista kukkivat havupuut, pihlajat, mongolianvaahterat, pensaista idänkanukka, rodot, aitaorapihlaja ja kaunokuusama, jonka komea ilmestys on postauksen ylimpänä. Jopa kompostikin kukkii, kun sen raoista tulee esiin valkopeippiä.