Kuvioita syyskaudella

Kirkon remontti on edennyt jo viimeisiin vaiheisiinsa, etupiha näyttää hienolta viimeistellyn nurmikko-osan myötä.  Johtokieppejä näkyy vielä suunniteltujen valaisinpisteiden kohdalla, ehkä muutakin siistimishommaa jäljellä. Tulevaa adventtia otetaan vastaan siis uusin puittein. Ympäristö on vielä kovin syksyinen, kun puissa viipyy keltaisia lehtiä. Kanervien istuttajiakaan ei ole vielä paljon näkynyt, vaikka nyt ne menestyisivät hyvin ilman hoitoakin, kun aina sataa ja siitä kanervat pitävät.

Uusi katto, uudet maalipinnat, pihatkin vielä kuntoon!

Alakerran uuneja on pitänyt alkaa viritellä talvitoimiin. No kiuas ei suurta vaivaa tarvitse, se vetää aina, mutta leivinuunin savujen tie on mutkikkaampi, niiden ulosjohtaminen vaatii tuulisen päivän, joten sekin onnistui viime viikonvaihteessa. Ensimmäisen polton jälkeen on sitten helpompaa saada savut menemään oikein eikä saunan sisään. Onkin enää talvikaudeksi varattavien klapien siirto tekemättä, muuten pihahommat ovat siirtojen osalta valmiit. Lokakuun lopussa ollaan Perheniemessä rakupolttoa tekemässä, mutta muuten ulkotyövalikoima on haravointia ja muuta puutarhan siivoilua. Onneksi ei mitään kovin tähdellistä, sillä polvesta on ollut hieman vaivaa taas.

Hevoskastanjan jotkut oksat ovat muita jäljessä, ihan vihreitä vielä.

Lehtien repijätuulia saadaan odotella, ehkä kuitenkaan ei kauan, koska ilmamassojen lämpötilaerot alkavat olla suuria. Syysmyrskyä ei ole sisämaassa koettu. Mutta saarnen lehdetkin ovat vielä ihan vihreät, vaikka jo putoilevatkin, hevoskastanja on alkanut kellastua. Viime yönä oli Vöyrissä, etelä-Pohjanmaalla saatu niin reipas sadepilvi, että ihan ukonilmaksi äityi, ja salama poltti omakotitalosta kaikki töpselein kiinni olevat laitteet ja ne pistorasiat, ihan lattiaakin paloi. Ei siinä paljon nukuttu, kun talossa vieraili palokuntaa ja poliisia. Syyskauden ukkoset eivät toki ole huippuharvinaisia, mutta niiden aiheuttamat tuhot kyllä, koska suurin osa purkauksista jää pilvisalamoiksi.

Omenapuun syysasu.

Wilman kanssa on harrastettu jälleen matkailua, oltiin eilen Kouvolassa anaalirauhasten hoitoreisulla eläinlääkärillä. Molemmilla matkoilla ihasteltiin upeina hohtavia punakeltaisia haapametsiköitä! Saatiin lisää hoito-ohjeita ja antibioottien päiväannosta nostettiin pariksi viikoksi. Samalla kävin Kouvolan poliisitalolla jättämässä ajokortin uusintahakemuksen. Sellainen askare täytyy nykyisin hoitaa Kouvolassa, kuten passiasiatkin. Eipä ole verotoimistoa tai työkkäriäkään enää omassa kunnassa. Onneksi tiet ovat sentään kohtuullisessa kunnossa. Ensi viikolla on taas Hämeen matkankin vuoro, haudoille hankitut kanervat jo odottavat rapunpielen kassissa. Ei muuten ole nähty yhtään pellolla ruokailevaa hanhiparvea tänä syksynä, vaikka noita nähtävyyksiä varten syksyisin aina valitsen Urajärveä kiertävän Lyöttiläntien Kouvolan reisuja varten. Sen varressa on runsaasti matalia peltoaukeita. Kahden viikon päästä ajetaan samaa tietä jälleen antibioottikuurin pienentämisen toivossa. Ajokortin hakua taas ei kannata havitella ennenkuin marraskuun alussa, sen toimittaminen kestää neljä viikkoa.

Muutama pikkusiili vielä syntyi edellisvuotisista saven jämistä, nyt on kaikki varastot hävitetty! Nämä matkustavat tänään Kausalaan odottamaan polttoja.

Viikonlopulla saadaan vieraiksi Tiitu ja Tella emäntineen, myös Annia odotellaan. Poppanakuteiden leveillään olevaa varastoa täytyy järjestellä pienempään tilaan, etteivät piskit sekaannu niiden joukkoon! Olen ahertanut poppanaloimen kimpussa, mutta kyllä sitä vielä piisaa seuraavallekin viikolle. Saapa nähdä, mitä vieraat tykkäävät, kun olohuoneen sohvakalusto taitaa matkustaa remonttimatkalle sitä ennen. Kaikkien muiden uskon mukautuvan saatavilla oleviin istuimiin, mutta Tellalla taitaa olla keksimistä, senhän kuuluu omasta mielestään maata muita ylempänä ja sieltä tarkkailla alamaisiaan. Ei taida Tella sopeutua olemaan lattialla, veikkaan minä. Onneksi tulee vieraita, saadaan yrittää omassakin kattilassa sitä maa-artisokkakeittoa.

Ihmisen elämä on rajallinen, mutta toisin on kasveilla: Keväällä ulos vietäessä verenpisarasta katkesi joitakin pikkuoksia, ja ne joutuivat vesijuurrutukseen. Nyt elämä on näin pitkällä, että asutaan jo omassa ruukussa! Odotetaan ensi kevättä.

Maailman uutisista eniten koskettanut on tietysti Teija Sopasen poismeno tiistaina. Teija kytkeytyi kiinteästi television alkuaikoihin Suomessa. Eihän siitä nyt niin kauan ole, noin 50 vuotta, mutta paljon on tv-tarjonta muuttunut niistä ajoista. Teija oli alkuun Suomi-neito, joka oli hyvin arvostettu titteli, sillä sen perusteena oli ulkonäön lisäksi myös esiintymiskyky ja hyvä kielien osaaminen. Hän oli aina korrektisti käyttäytyvä, ei saatu kuulla skandaaleista. Kiitos Teijalle hienosta elämänkaaresta! Noina sodanjälkeisinä vuosikymmeninä oli lapsille leluiksi paperinukkeja, sitkeälle kartongille painettuna myytiin myös Teija ja samalla arkilla hänelle sopivia vaatteita. Pikkutyöt taisivat saksien käytön, kun arkista tuotettiin esiin paperinukke garderobeineen. Itse olen vain vähän Teijaa nuorempi, joten minun leikkivälineisiini hän ei kuulunut, mutta kotona oli useampiakin nuorempia sisaruksia. Omasta lapsuusajasta muistan paperinukke Ansa Ikosen, jonka vaatteet olivat murrettusävyisiä, lapsen mielestä tosi rumia?