Risujen ritinää ja klapien kalinaa

Olikin mukava päivän aloitus, kun naapurini tuli avustamaan oikean napin löytämisessä, sillä tämä Blogger, jolla työskentelen, oli vaihtanut viikolla etusivuaan, enkä saanut aloitetuksi uuden blogitekstin kirjoittelua. No suuresta muutoksesta ei ollut kyse, mutta jostain syystä minulta puuttuu kokonaan mielikuvitus valintojen arvaamisessa. Olin taaskin arvaillut muuta kuin sitä oikeaa vaihtoehtoa..

Tämä ja kaikki muut ulkotyökuvat on otettu eilen klo 19:n jälkeen, joten valoa on hyvin vielä.

Työviikko saatiin loppuun puuaskareilla! Ja samoissa tunnelmissa tulevat alkamaan myös uuden viikon päivät. Eilisilta vierähti eilen ihan klo 19:een, ennenkuin tulin riisumaan märät hanskat ja alkamaan saunan lämmitystä. Ei nimittäin satanut, eivätkä jalat jäätyneet seisoskelussa, aurinkokin tuli iltapäivällä esiin. Aamusta hupeni yli neljä tuntia alapihan risukon vieressä, reippaat tovit huilattuani jatkoin iltapäivästä vielä. Sain lähes loppuun vaahteranoksien kanssa rapistelut, vajaan puolen tunnin työ enää jäljellä.
Naapurit huutelivat lopettamaan jo aikaa sitten ja siirtymään heidän kanssaan lauantain iltaraveja katsomaan matkaavien porukkaan. Olisihan se ollut vähän toisenlaista seisoskelua. Naamakin sai jostain kummasta hieman punerrusta, vaikka seisomapisteeni talon alapuolella onkin lähes koko päivän varjossa. Ehkäpä hangenlopuista heijastui...

Lauantai päättyi ulkotöissä niin, että naapurikylän "verstaalla" oli valmistunut klapikuormani, ja se tulla jyrräsi iltakellojen soidessa kylän mäkeä ylös. Siitä sitten ihmettä katsomaan, kun traktori painavaa kuormaa perä edellä lykäten tuli meidän mäkeä ylös. Hyvinhän tuo onnistui, kun tiessä ovat roskisfirman jokaviikkoisen käynnin luomat ajolinjat. Peräluukku aukeni sitten, ja lavantäysi satsi pullahti parkkipaikalle. Siinä riittää puuhaa!
Ensimmäiseksi pitää miettiä, mihin ne siitä siirtää. Ulkona niitä kuivatetaan ainakin vuosi. Entiset klapit pitäisi saada sisälle, sitten mahtuisi niiden sijoille. Vanhojen pinojen purku onkin kiireisin, koska linnut katselevat kohta pesäpaikkoja niiden raoista. Onneksi pakkasöitä on jatkunut, sellainen oli viime yökin.

Jalavan rungossa on komeaa punaruskeaa sydänpuuta.

Oli sovittu, että mukana tulee myös saha, jolla rankapino pannaan lyhyeksi, ja niin myös tapahtui. Soralle nostettiin myös toinen jalavapölkyistä katkaisualustaksi, mutta kun olin pannut aluspuut pinojen alle, niin suurimman erän katkaisu sujuikin siinä paikallaan, kun rankoja pideltiin kiinni sahapukin puuttuessa. Vain aluspuut ja tosikierot oksat tulivat sitten pölkkyä vasten katkaistavaksi. Nyt on klapien suhteen kaikki huolet poissa. Lasku tosin ei vielä ole tullut...

Ensi viikon haasteita, tuomipihlajaa ja kriikunaa oksamylläkkänä. Elsan istuttamat tulppaanit tällä kohdalla vielä onneksi hangen alla. 

Olin alkuviikon päivinä saanut parkkipaikan latvuskasan siivottua siihen malliin, että oli tullut tilaa klapeille, ensin alustavasti sivuille, että kuorma voi tulla, koska sopii, mutta sain torstaihin mennessä sen kokonaan käsiteltyä. Jalavan pienet latvat jäivät odottamaan hakettimen apua, sillä ne osoittautuivat sitkeiksi, toisin kuin vaahtera, joka katkeaa melkein ajatuksen voimalla.
Niinpä perjantai ja lauantai olivatkin pyhitettyjä jo alapihan oksakeoille, jossa sielläkin oli kolme vaahteran latvaa tarjona. Yhteensä vaahteroiden oksista tuli vähintään kaksi kiintokuutiota poltettavaa, joten voin laskea tienanneeni pelkillä rukkaskäsillä vähintään 60 e. Lisäkuutioita tulossa toinen viikko. Oksat kuivuvat myös nopeasti, lämpöarvo on korkea. Sytyiksi ne ovat mainioita.
Jos saan kaikki kuivatettua ja varastoon, niitä riittää ensi vuoden kevääseen asti. Klapikuormastakin tulee hieman lastuksi mennyttä puuta, joten tulenteon aloitustarpeita tulee sitäkin kautta. Mikäs kuivumista estää, jos ei sada. Pressua on tarjona. Ensi viikolle on luvassa kuitenkin kaksi sadetapahtumaa.

Ruhjoutuneesta likusterisyreenistä löytyi enemmän toivoa kuin ensi perkauksilla ilmeni, tosin monta latvaoksaa oli mennyt, mutta varmaan se osaa tehdä uusia latvoja. Olikin kasvanut aika risukasaksi koko puu, pitää sitä vielä harventaa kesän aikana.

Laitoin jo Facebookin sivuille ylläolevan kuvan Selmasta eli ehostukseen matkanneesta tätini peruja olevasta tuolista. Mennessään se oli niin huterassa kunnossa, ettei siitä ollut istuimeksi, ja käsinojastakin palasia kadoksissa. Hyvin tuoli kuitenkin tuli koottua, ja sen istuinmukavuutta ei kyllä voita mikään näistä talossa ennestään olevista! Uusine jousineen ja pintoineen ihan uudenveroinen tuoli lähestyy 65-vuotispäiviään nyt tässä kuosissa.
Arvelen sen hankitun sodan päätyttyä, ja entisöijäni Pahalahden Marja sanoi sisusten paljastavan sen 1940-luvun pulakaudella tehdyksi. Mikä lie hankinnan suhde nuorimman sisareni syntymään 1948? Selmalla oli 40-vuotispäivänsä 1946, kuten äidillänikin. Sekin olisi mahdollinen tuolin hankintavuosi. Selma kävi viikonlopuin usein auttelemassa, kun äitiä olisi tarvittu isän kaverina viljely- ja karjanhoitohommissa, ja vauvakin tuli. Olisiko tuoli tullut tänne niihin aikoihin? Silloin se olisi muistoa myös sisarelleni.

Tuolin sisältä löytyi pieni rautapeltinen kirjanmerkki, jossa koristeena Suomen leijona kahdella ruusulla. Olisiko tipahtanut Pertti-veljen taskusta täytteiden väliin? Hän kävi aliupseerikoulua 1950-luvulla, ja vänrikillä on tietääkseni ne kaksi ruusua. Tuskin oli mikään Tatun sotamuisto, ei siellä kirjanmerkkejä tarvittu.

Saalien kutomaurakat tulivat myös tehtyä kuluneella viikolla, sillä tiistai oli kovin märkä päivä, vain sisäoleiluun sopiva, ja viileät ja osin märätkin viikon muut päivät suosivat saalin kutomista. Toinen punainen siis valmiina. Nyt luulen olevan jäljellä olevasta loimesta riittävän hupia ainakin vappuun asti.