Valon maailmassa

Kaikki tämän blogin kuvat on kylläkin otettu iltapäivällä, kuten seinäkellosta näkee!

Mitenkä rakastankaan näitä kevään valoisia aamuja! Ensi töiksi on yleensä mentävä nostamaan sälekaihtimet kokonaan pois ja tervehtimään ulkoilmassa pursuavaa valkoista, joka varsinkin päivän sarastaessa luo ihmeen pehmeitä varjoja. Aika usein nousevan päivän valoisuus on vaaleanpunaista. Aamulla minulla onkin kiire herätä, ja tunne on yleensä mieluinen. Keskipäivällä taas tuntuu koko sisätilakin hehkuvan valoa, kun auringon säteet säkenöivät ikkunoista sisälle alaviistostakin taittuen lumen pinnasta ja osuen huoneen kattoon. Puiden tultua lehteen valon juhla sisällä on ohi, silloin ollaankin enemmän ulkona.

Olisi masentavaa asua tummien kaappien tai seinien kodissa, jotka eivät heijasta ulkovalon vaihtumista päivän mittaan. Tai jos huoneessa on niin paksut ikkunaverhot, että estävät valon sisään pääsyä. Tuntuu kuin olisi jossain tyrmän takakammarissa. Niinpä tietysti olen loputtomassa kodin remonteerauksessa päätynyt yhä vaaleampiin värisävyihin, vaikka puhtaanvalkoiset kiiltävät pinnat muuten ovatkin puistattavan näköisiä. Ne enteilevät siivousrätin jatkuvasta olemassaolosta, kuten tuo yläkuvan jääkaappi. Keittiön kaappeja hankkiessani vuonna 2005 kyllä kuulin, että valitsemani Talonpojan kerma-valkoinen oli suosituin väri kaappeihin, en siis ole ihan yksin! Talvella ei ole tarpeen verhotkaan, nyt kun ikkunoista ei vedä.

Huutokaupalla naapuristosta ehkäpä 1950-luvulla hankittu tummanpunainen piironki sai valkoisen kuorrutuksen pari kymmentä vuotta sitten. Se oli liian massiivinen möhkäle tähän pieneen uuteen huoneeseen, joka syntyi entisestä kesken jääneestä yläkerran tilasta. Valkoinen pinta teki siitä kevyemmän oloisen.

Aikoinaan meillä oli yhteinen kesämökki Sysmässä appivanhempien kanssa, mökki valmistui 1960-luvun loppupuolella. Mökissä oli ihanat puhtaat hirsiseinät, joihin aikaisin aamulla tulvi upeasti erilaisia värisävyjä, kun Päijänteen laaja pinta kimalsi sinisenä ja yläpuolinen avaruus heijasteli eri värisiä valoja. Hirsiseinien katselu korvasi monin kerroin niukat rahavarat, jotka sallivat vain kaurapuuroa ja patakukkoa.
Appeni Eino oli kyllä sitä mieltä, että verhojen tuli olla visusti ikkunoiden eteen vedetty nukkumaan käydessä. Ihmettelin sitä kovasti silloin, mutta heidän perheensä asui työpaikan takia asemalla, radan välittömässä läheisyydessä, jossa yksityisyyden takia se tietysti oli järkevää. Mutta Rapalan Kaitaniemessä ei ollut junia eikä ohikulkijoitakaan, Virolaisen Väinön lehmät korkeintaan, ja nekin vain karkuteillä ollessaan.

Aurinko on siirtynyt lännen puolelle, joten makuuhuoneiden itäikkunoista tulee vain maastosta heijastuvaa valoa.

Ehkäpä valoisuuden jano johtuu silmieni rakenteesta ja siitä, miten niistä tulevat aistimukset vaikuttavat mielihyvän keskukseen aivojen sisemmissä osastoissa. Niin tai näin, mutta suurin osa ns. kauniista muistoistani liittyy vahvan valon määrään. Varsinkin lapsuusajoista, jotka ovat vahvimpia muistikuvia, tulee esille liuta kuulaan kevät- tai kesäpäivän katkelmia. Niihin liittyy lisäksi usein myös sen tilanteen hajuelämyksiä, kuten keltamataran tai kuumuudessa kihisevän Lammaskallion kiven.

Eipä ihme, vaikka meitä olisi muitakin, ainakin päättelen siitä, kun taivaalliset asukit eli enkelit kuvataan suorastaan loistavan valon saattelemina. Ja kun tarkemmin muistelen, jo muinaiset egyptiläiset olivat kanssani samaa mieltä, kun valitsivat Atonin eli Amon Ran jumalakseen ja pystyttivät auringonjumalan temppeleitä sen kunniaksi.

Olisikohan pitänyt syntyä yhteyttäväksi kasviksi? Sen elämähän perustuu prosessiin, jossa valon energia muutetaan kemialliseksi sidosenergiaksi, jota voi hyväksi käyttää kaikissa kasvien kasvuun ja elämään kuuluvissa vaiheissa. Eipä ihme, että kasvit tuntuvat elävän ikuisesti. Niiden viherhiukkaset ovat tuon toiminnan ytimiä, kuin reaktoreita, joista energia tulee valmíiksi muokattuina pikku yksikköinä kaikkialle kasviin.

Aurinkopaneelit toimivat tietyllä tavoin samoin, mutta on vielä pitkä matka siihen, että paneelista tuleva piuha yhdistettäisiin suoraan lamppuun tai kotitalouskoneeseen. Viherhiukkasen tapaan toimiva päällyspaitakin voisi olla mukava juttu täällä pakkasen maailmassa. Ainakin etelän puoleisessa Suomessa valoa on talvellakin siihen aikaan, kun ulkotyöhankkeita on meneillään. Piankos siihen energiapaitaan tottuisi, onhan nyt jo totuttu huomioliiveihinkin.

Puut eivät lopeta koskaan kasvuaan, jos ei ylöspäin ole enää aihetta, niin oksiin ja varren paksuuteen voi aina panostaa. Vasta sitten sen kuolema uhkaa, jos vedensaanti kokee vaikeuksia. Joidenkin mäntyjen (Pinus aristata, vihnemänty) on todettu saavuttaneen jopa 5000 vuoden iän. Kun huonekasvini tuntuu talven jäljiltä olevan lopuillaan, niin oksasta laitettu pistokas tekee juuret ja alkaa näennäisesti uutena kasvina, vaikka onkin tietysti vain entisen jatke. Siten myös mm. viiniköynnökset tai oliivipuut uudistetaan, joten ties kuinka monta tuhatta vuotta niidenkin elonkaareen mahtuu?