perjantai 26. lokakuuta 2012

Lunta odotellessa...

Muutamana aamuna on ollut jo ruoho jäässä, ja aurinkoakin on näkynyt, mutta päivälämmöt nousevat hädin tuskin nollan päälle, kun pohjoisnavalta on purkanut kylmiä virtauksia. Melkein kai muualle lunta onkin satanut, mutta tämä kolkka on unohtunut? Jopa kymmeniä senttejä ylempänä Suomessa, niin että laskettelukausi alkoi Rukalla. Eilen vielä tuulikin hieman, mutta nyt on päästy siinäkin suhteessa odotteluun. Postauksen kuurakuvat ovat tältä aamulta.
 Kävin tiistaina Kausalan torilla, kun tiesin, että viileän kauden kenkiä oli tuotu tarjolle, ja olikin peräti kaksi eri kauppiasta. Sain täydennettyä tallausvarastoni, ja heti muuttuivat suosikeiksi Kuoma-saappaat, jotka muuten ns. toppasaappaat, paitsi että alimman osan pinta on tehty vedenkestäväksi loskakelejä ajatellen. Saappaan pohjassa on hyvä uritus, ei heti liukasta! Ensi kertaa tiistai-iltana laitettuani ne koiralenkille päätin, että nyt on niiden aika. En muistanutkaan, kuinka mukavaa on, kun kantapääkin on lämmin! Sisälle mahtui vielä ylimääräinen pohjallinen, niin että villasukkaa ei ole lainkaan tarvis, ja se helpottaa kengän riisumista.
 
Viimeaikaisiin aikaansaannoksiin on kuulunut reunallisen kompostin sadon korjuu, sieltä tuli kolme laatikollista oikein isokokoisia maa-artisokan mukuloita, ja viereisen uuden kompostin pinta kasvoi monella sentillä, kun naatit menivät keon päälle. Sato odottelee nyt autotallissa tulevia syöjiä, sinne ei heti tule pakkanen, kun seinissä on eristettä.
Jos nyt talvi ei ihan heti tule, kuten on ennustettukin ensi viikosta, niin kompostilla olevaa multavarastoa voisi roudailla alapellon kukkapenkkeihin pulkalla, että saisi reunakehikon vaihtamaan paikkaa. Se mahtuisi vielä siihen lähistölle, taloon päin, mutta varmaan siirrän sen kuitenkin poispäin, koska takana oleva tammentaimi on niin pieni, että siirto voi tapahtua. Se menee tyhjänä kyllä kiskomalla, kun vain nurkkapylväät nostelee ylös. Tai sitten siirtelen multia keväällä.
Keskiviikkona kävi tuttavani Jari pyörähtämässä tontilla, sillä nastarenkaiden vaihtoon hoputeltiin tiedotusvälineissä. Kyllä se käy nopeasti, kun asian osaa! Innostuin siitä niin, että menin eilen ihan imurin kanssa autoa siivoamaan, ja etsimään tuulilasinpeiton ja lämmityspiuhat esiin. Sakokaivon tyhjentäjän kalenterissakin on paikka poikkeamiseen meidän tontille, se on ensi viikolla.
Kukanvarsien listimisen jälkeen etupihan kolmiopenkki alkoi näyttää niin kaljulta, että oli mentävä alapihan tuijametsään kyselemään lisävihreyttä. Etupihan muutkin penkit sitä toivovat, sillä pakkanen on jo puraissut kukkaruukkujen fuksioita ja komeamaksaruohoja, siitä riittää puuhaa ensi viikolle, kun maa taas on sula.
Päästiinpä lumia kuvaamaan täälläkin! Tässä aamupäivän kirjoittamisen aikana purjehti jonkinmoinen pilvi kylän päälle "jauhoja" pussissaan, joten sain sentään virallisen lumikuvan  postaukseen!

Viimeisen saaliloimen kutominen on päässyt alkuun, mutta ei ole vielä valmista, kun laittelin hieman lisäloimia, ja pihahommissa saa aikaa kulutetuksi. Vinttitila on pitkään jatkuneiden pimeiden päivien aikana viilentynyt sen verran, että Tellakaan ei viitsisi olla siellä kauan, vaan tuo kuononsa aika pian polvelleni kysymään, eikö jo mitenkään voisi mennä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti