Sateet jatkuvat lokakuussakin

No sehän nyt on pienin yllätys säätiloissa, että lokakuussa on märkää. Mutta kuinka märkää oikein voi tullakaan, sillä syyskuussa saatiin kaksinkerroin se, mitä keskimäärin? Nämä 5 ensimmäistä päivää ovat jatkoa syyskuulle, lämmintä piisaa n. 10 asteeseen ja ylikin, ja vesi on herkässä. Tänään on kahden tipan päivä ennusteessa, mutta jo aamulla oli suuria lätäköitä Kappelintien alkupäässä.

Keltaiset lehdet alkavat olla löyhästi kiinni, ja niitä tippuu tasaiseen tahtiin. Seurakunnan puutarhatyöntekijät puhdistivat lehtipuhaltajalla Kappelintietä keskiviikkona, mutta seuraavana päivänä siinä oli jo tuhansia uusia koivun- ja vaahteranlehtiä. Jos saadaan kovempaa tuulta kuten on tälle päivälle ennusteissa, ensi viikolla on tosi valoisat ilmeet lehtipuumetsiköissä.

Lammaskalliolle en nyt mene vähiin aikoihin, koska tien viimeinen mäki on muuttunut jokiuomaksi. Metsän puolella on toki hieman vähemmän lätäköitä, mutta kaiken kattava rahkasammal tihkuu vettä. Kengät saavat pian vesinäytteitä sisuksiinsa. Olisi kai vaihdettava croksut muihin jalkineisiin, mutta yritän sinnitellä! Tellaa kosteus ei haittaa, kun se etenee loikkimalla, mutta sadepäivinä se rupeaa pian katselemaan taakseen, että eiköhän alettaisi kotimatkaa kohtapuoleen.

Rahkasammalen kovin vaalea väri johtuu siitä, että lehti rakentuu yhteyttävistä eli viherhiukkasellisista ja vesisoluista, jotka imevät kosteutta jopa ilmasta. Näin sammal voi kasvaa jopa kallion päällä, kuten meidän kylässämme, ja alkuun päästyään rahkasammalet muodostavat turvetta, joka johtaa muuhunkin soistumiseen, paikalle tulee siis suokasveja. Niitä tämän kylän metsissä edustavat lähinnä suopursut ja korpipaatsama. Niiden alla voi kyllä olla turvetta toistakin metriä, jonka näkee, kun korjuukone on vienyt puita sulan maan aikana ja pyörät uppoavat paikoin tosi syvälle.

Vietin tänään aamupäivän ainutkertaisessa tilaisuudessa kunnantalolla, jonne oli kutsuttu koolle kahden eri maantien varressa maata omistavia. Toinen tie on Tillolasta, tieltä 12 Urajärven länsireunaa kulkeva tie, joka päättyy uimarannantien tienoilla. Se oli alkuun tiekunnan omistama, mutta kuulimme kokouksessa, että se oli otettu Tielaitoksen hoidettavaksi 01.10.1955, tuolloin paikallistienä, mutta myöhemmin nimi on yleisesti muutettu yhdystieksi. Toinen tie on ikivanha Kausalasta kirkonkylään johtava tie, eikä edes tiedetty, koska se olisi tullut valtion vastattavaksi. Tietoimituksen pitäjä-insinööri arveli, että varmaan silloin, kun tienhoitolaitos perustettiin.
Muutenkin kokous suorastaan tihkui muinaisia aikoja. Oli jos jonkinlaista karttaa ja luetteloa, joita selviteltiin. Nimenhuutoon ja muuhun alkuvalmisteluun kului pitkälti toista tuntia, nettiaika oli tosi kaukana tästä tilaisuudesta, ja nykyajan ihmiset eivät tuntuneet ollenkaan ymmärtävän paragraafeja. Monet rupesivat kertomaan toisilleen jos jotakin muunlaisia huoliaan, jopa eräs etupenkissä istuva kunnanvaltuutettukin supisi koko ajan naapurinsa kanssa. Kirjurinainen jo jyrähti, että jos tietoa tarvitsette, niin nyt on kuuntelun aika!

Kaikille Iitin teille, näitä kahta lukuunottamatta, on jo tehty tämä tietoimitus, jonka seurauksena nykyinen tielinja merkitään maastoon, jos rajamerkkejä on kadonnut aikojen saatossa. Ainakin piirretään kartalle tielinja, jossa on varsinainen nykyinen tiealue pientareineen rajapyykkien ja keskiviivan välissä sekä sen suoja-alue, joka ulottuu 20 m päähän tien keskiviivan molemmin puolin. Tontin omistaja hoitaa yleisesti ottaen suoja-alueen, tielaitos taas varsinaisen tiealueen. Suoja-alueelle ei saa rakentaa, mutta muuten sen käyttöä ei rajoiteta. Jos tiealuetta joudutaan leventämään, asianomainen saa korvausta.

Jos tontilla on hoidettua aitaa, vaikka se osuisi nyt tiemaan aluemetreillekin, se saa jäädä, jos siitä ei ole näkemähaittaa (sisäkurvissa), eikä puihinkaan kajota, muuta kuin samasta syystä, jolloin niistä voidaan poistaa pahimpia oksia. Yleisesti ottaen tie-insinööri sanoi, että olemassaolevaa kunnioitetaan. Loppukokous tästä katselmuksesta tulee olemaan marraskuun 6 päivänä samassa paikassa.

Oman tonttini kohdalta mikään ei muutu, kun molemmat pyykit löytyivät jo kesällä niitä hakiessa, eikä koko kylältäkään tule juuri korjattavaa, ainoastaan Kappelintien kohdalta sisäkurvissa olevaa aluetta jotenkin muokataan. Mutta juuri siinähän on entinen Salon kaivo, muistoa kestikievariajalta, joten tie siinä ei ainakaan voi levitä? Tosin kaivosta ei enää aikoihin ole otettu vettä, eikä näy rakennelmiakaan, joten kai siinä on umpinainen betonikansi.

Muistuu mieleen aika 1950-luvulta, jolloin meidän talosta vedet olivat niin vähissä talvisin, että Salon kaivosta jouduttiin meille vesi hakemaan isolla vesikelkalla kotieläimiä, saunaa ja pyykinpesua varten. Maantie oli silloinkin kalteva, joten saavit mitenkuten pysyivät jäisen kelkan kyydissä. Vanhempi veljeni Pertti kirjoitti siitä ihan päiväkirjaani, kun  pyysin häntä kirjaamaan lapsuusmuistojaan, hän joutui vanhimpana poikana ottamaan rankimmat urakat, kun isä toimitti neuvojanhommia pitkin maailmaa.
Omat kaivomme tuottivat kyllä alkuun kohtuullisesti vettä, mutta kun yläpuolella olevaan naapuriin tuli uudet omistajat ja ns. normaali vedenkulutus vessoineen ja suihkuineen, pienen mäen varannot loppuivat aika nopsaan. Kuulemma naapurin kaivossa vesi riitti. Ei meidänkään kaivot ihan matalia olleet. Ruokavettä käytiin ämpärillä hakemassa Vaalgamaan kaivosta, tontin ylärajaa pitkin meni silloin kyläpolku, mutta aika pian polun paikalle ilmaantui naapurin kaivama rajaoja, joten uusi vesipolkukin oli jotenkin tallattava oman tontin puolelle. Naapurin vähät ojavedet jäivät meidän tontillemme.

Oli siis suuri onni silloin, että saatiin liittyä seurakunnan antoisan porakaivoveden piiriin. Vanhempani olivat huonovoimaisia jo tuolloin, vesikelkka oli painava työntää omaa mäkeä ylös lastissa. Eikä silloin ollut mahdollisuutta soittaa palokunnalle ja pyytää tuomaan kaivoon hieman täytettä, kuten nykyisin voi.