torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesävauhtia

Kylläpäs nyt on olevinaan kiireitä, kun ei edes blogia ehdi päivittämään! Ties mitä hommia ja askareita tuntuu riittävän. Meille saatiin nimittäin vuosisadan kesäkuun alku, sillä lämpimät ilmat kääntyivätkin lähes +30 asteen hellejaksoksi. Sitä ei juuri ole tarjolla alkukesästä, paljon tavallisempaa on saada vain viiden asteen tietämiin tippuva viileä jakso. Maanantaina pyöritin pyykkirumbaa, ja kuusi koneellista kuivi hyvin iltaan mennessä.
Eilisiltaisen karviaispenkin kitkennän läjät kuivumassa, pitää viedä kompostille ennen kuin  ruohonleikkuri pääsee surraamaan.
Koko kasvillisuus aivan riehaantui, mutta ennenkaikkea tietysti innostuivat rakkaat "viholliseni" puutarhassa eli vuohenputket, joiden kitkemisestä ei näytä loppua tulevan ja ne ovat nyt tosi suuria. Kuunliljapenkistä ei näkynyt piippaakaan, kun aloin hoivaamisen. Kuumalla ei jaksa kovin montaa tuntia ulkohommia kerrallaan, joten päiväajasta osa kuluu jäähdyttelyyn ja pesuihin ja hohhoijaa-asentoon.
Ruohonleikkuuta hidastaa samoin tuo nopea kasvu, sillä perinteisesti olen leikannut vasta sitten, kun vuokot ja lemmikit ovat siementämässä. Yksi leikkuukerta vei neljä päivää eli neljä tankillista bensaa. Enkä sitten saanutkaan ennen kitkemistä leikatuksi kuin vain viitteellisesti, kun ihan lähellä penkkejä saattaa olla kevätesikon taimia. Niitä ei näin kuumalla voi kuitenkaan istuttaa muualle.

Avokompostin pinta kasvaa muutaman kitkentäkärryllisen jälkeen aina parilla kymmenellä sentillä, mutta kun on kuumaa kuivaa, niin pianhan se nahistuu litteäksi, että seuraavan kerran ylettyy taas panna saalista kekoon. Koska sadetta ei ole saatu, ennen kastelua pitää yrittää poistaa liiat vedentarvitsijat, kun vesi joka tapauksessa on kannettava kannussa. Ukkoskuurot ovat väistelleet tätä kulmakuntaa, eilen oli jo aika lähellä, mutta ei sittenkään.
Raparperit putkahtivat aivan huomaamatta loppukukintaansa.
Rännisaavi odottelee sadetta, kasteluvesi on otettava vesijohdosta päiväksi lämpiämään muihin astioihin.
Saapa nähdä, vaikuttiko paljoakaan tarhavalvattien Round-up-käsittely, se riehuu aivan liikaa tontilla, mutta kun oli kuuma päivä, niin liemi haihtui ehkä liian nopeasti?
Kiirettä on olevinaan sen takia, kun ensi viikko on musiikkijuhlia, ja haluaisi vähintään tienvarren puutarhan olevan katselukunnossa. Kun taloni on varattu taiteilijoiden majoitukseen, niin sisätilatkin pitäisi saada kunnostettua talven jäljiltä asumiskelpoisiksi. Kerroksia on kesällä kolme, kun vinttikerroksen kamarit ovat käytössä, joten työni on kuin kerrossiivoojan. Sitähän tuli harjoiteltua nuoruudessa, kun olin Radansuun lomakodissa kesätyöläisenä.
Siivouksissa olen voiton puolella, sillä saunan pesu on tehty tiistai-iltana ja yläkerran huoneet on tekstiileiltään ulkoilutettu. Mattotyö pitää vielä saada pois, koska kuteet haittaavat asumista yläkerrassa. Sen työn saan valmiiksi tänään, koska loimessa kudottavaa on enää puoli metriä. Sitten on enää imurointia ja pölyjen pyyhkimisiä.

Sain kiinnostavan kirjeen kevyen liikenteen suunnittelijalta, siinä sisällä oli karttapiirros, jossa tonttini kohdalle sijoitettava väylä oli merkitty. Näyttäisi sen perusteella siltä, että toivomukseni on kuultu, vaikken niitä tätä blogia kauemmas olekaan vienyt. Väylä on sijoitettu pientareelle. Henkilökohtaisen tapaamisen tilaisuus on kesäkahvilassa ensi lauantaina.

Tellan viimeaikaisia löytöjä ruokamaailmassa on maito, johon se kuumina päivinä näytti kovasti  mieltyneen.
Tella matkusti Lohjalle sunnuntaina, ja talo tuntuu nyt kovin tyhjältä Koira osasi sopivasti täyttää joka huoneen! Kesäteatterilaiset harjoittelevat jo Makasiininmäellä, sieltä kuuluu iltaisin korviin ohjelmaksi tulevan laulunäytelmän ääniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti