Maaliskuussa jo ollaan

Sinisen taivaan kuvat ovat eilisen satoa. Tänään ollaan pilvisessä maailmassa.

Päivä on pidentynyt reipasta tahtia! Puoli seitsemän aikaan säleiden raoista näyttää niin vaalealta, ettei ulkovaloja tarvitse. Mikäs ihme se on, sillä aurinko nousee jo hitusen seitsemän jälkeen. Päivä on loppuviikolla lähes yksitoista tuntia pitkä. Kyllä on ihanaa, kun valoa taas riittää.

Sorvin ääressä eli sukankutimen seurassa olen ajatellut aikaa viettää vielä parisen viikkoa, ehkä sitten jo voisi alkaa miettiä askareita kangaspuiden kanssa. Kun pakkaset ovat olleet vaatimattomia, pohjakerroksen uuneille ei tarvitse tehdä päivittäin tulia, hyvä, jos edes joka toisena. Mutta jos menen vintille kangaspuita kolistelemaan, niin joka päivä alkaa lämmittämällä noita uuneja.

Hissutteluviikkoja rytmittävät omat, auton ja kiinteistön huollot. Auto tuli kolmen vuoden ikään, ja se sai alkaa käydä katsastusaseman treffeillä. Ensi viikolla tulee hammaslääkärin vuosittainen tapaamisjakso päätökseen, seuraavalle viikolle osuu silmälääkärin kontrolli.

Huomasin katsoa alkuviikolla kalenteria koko maaliskuulle ja kas, kuun lopullahan onkin jo pääsiäisviikko. Perinteisesti pääsiäisenä pitää olla talven pölyt siivottuina, joten jo aamusta heitin tuvan matot pihalle hangella hakattavaksi, kun on pakkasta. Nyt kun siivous on tehty, ei pääsiäisviikolle jää muuta kuin marssi narsissikaupoille! Helppoa tehdä siivoilupäätös, kun vaihtoehtoisia päiviä oli vain kaksi ja jo Ullakin oli alkanut hommat...

Tämä pieni kylmä jakso tekee menoaan, sääennusteiden mukaan viikonlopulta alkaen on maan pinta päivisin kosteampi, kun plussalle mennään. Mutta ei puhettakaan, että tuo lumi nopeasti lähtisi, kuten parina edellisenä keväänä, se on tiukasti pakkautunutta.

Lunta on itse asiassa niin paljon, että se haittaa hautausmaa-rutiineja. Viimeisten isojen sateiden jälkeen aurausvallit ovat käytävän reunassa nousseet niin korkeiksi, ettei enää jalka noussut niiden päälle. Kynttilänsytytyksestä oli luovuttava, kun ajattelin järkevästi, ettei tämän ikäisen ehkä kannata konttaamalla mennä... No jospa pääsiäiseksi hanki antaisi myöten.

Pöytäkin sai mittaa lisää, kun jatkolevy tuli kunnostettuna tuolien kanssa samalla kyydillä.

Eilen päästiin talon kalusteiden kunnostuksessa kierros lähes umpeen, kun tuvan keittiötuolien loppuosa, kolme 1960-luvulla jostain kylämme huutokaupasta pelastettua tuolia olivat saaneet Pahalahden Marjan verstaalla kunnonkohotuksen ja maalauksen. Tuossa kuvassa niitä on kaksi vastakkain, kolmas on työtuolina tässä kirjoittelunurkassa.

Kauan projektia on riittänytkin. Vuosien ajan vähän kerrallaan korjauksia ja verhoiluja. Paitsi omia kalusteita on verstaalle viety talosta löytynyttä perintökalustoakin, yksi kerrallaan. Jos kaikkia osia ei ole löytynyt, kuntamme taitavat kädet ovat loihtineet lisää. Kiitokset siis myös Petterssonin Päiville ja Ristan Pertulle! Tuossa kuvassa vasemmanpuoleisesta tuolista puuttui aikoinaan jalkaa ja pienaa, Ullalle aiotuista pikkutuoleista puolestaan selkänojan osia. Hyvin tulivat vintin kutterinpurujen joukkoon hylätyt raadot kuntoon.

Tännehän kaikki ei olisi mahtunut, mutta tyttärien ja seuraavan polven eli Emmin kotoa on löytynyt tilaa. Vain yksi esine, Elsan kiikkutuoli on mennyt erään tämän kylän perheen kotiin. Lopuilla kaluillani ei ole juuri nyt kunnostustarpeita.

Ja mikä parasta, "tautia"on jälkipolvissa. Itse asiassa Helena aloitti nämä kunnostuskierteet jo ammoin 1980-luvulla, kun Tatun vanhempi kirjoituspöytä ja pikkuruinen kirjakaappi siirtyivät auton sisuksiin Varkaudessa korjattaviksi ja siitä edelleen hänen kotinsa osiksi. Kun hain eilen tuoleja, niin eikös vain verstaan ovensuussa ollut soma pieni senkki odottamassa vuoroaan, josta Marja mainitsi, että sehän on Helenan uusin löytö, siinä kuivumassa.

Matin päivä

Kaikki postauksen kuvat ovat tiistailta, kun keskipäivän nurkilla pilvissä oli hieman aukkoja.

 Vietetään Talvi-Matin päivää. Meidän perheessä tämä oli vuonna 1948 merkittävä päivä, sillä illansuussa saatiin uusi tyttö, Raija. Kätilö oli tullut juuri, ja perheen lapset oli isän huomassa komennettu kotoa kansakoululle eli nykyiselle kyläntalolle, jossa katseltiin elokuvaa Linnaisten kartanon viheriä kamari. Se oli Uudenmaan läänin maanviljelysseuran kiertävän neuvojan, Kaarlo Lepoluodon ohjelmistona sinä vuonna, kun hän kulki maamieseurojen tupailloissa. Kaarlo meni sinä iltana yöksi Niskaportin vieraskammariin, tavallisesti hän yöpyi meillä. Paljon onnea Raijalle siellä kaukana, jossa kevät on jo alkanut kukkia!

Ja runsaasti onnea myös Annille, jonka syntymä Porissa lipsahti seuraavalle päivälle eli 25.02.1991. Jos olisi syntynyt muutamaa tuntia aikaisemmin, niin olisi ollut Matti-ryhmää. Se oli koulumme hiihtoloman alkupäiviä, oikein hyvin  siis syntymä oli ajoitettu. Olimme Ullan kanssa siksi joutilaina menneet kotiäidin virkaan. Sairaalaan kyllä lähdettiin kipakassa pakkasessa Matinpäivän puolella, iltamyöhään.
Annilla on tänä vuonna Prahassa muuttopäivät meneillään, synttärikestit ehkä jo uudessa tuvassa. Jos ei muuta, niin pannukakkua uudessa uunissa!

Helmikuun 24. oli aikaisemmin nimetty joka 4. vuosi myös karkauspäiväksi, kun helmikuuhun tuli 29 päivää. Tänä vuonnakin on karkausvuosi. Aikaisemmin Matinpäivä siirtyi karkausvuotena seuraavaan päivään eli 25.02, mutta nykyisin karkauspäivä onkin almanakassa 29.02, joten Matti seuraajineen (Tuija, Nestori, Torsti ja Onni) viettää nimipäivänsä samoin kuin muinakin vuosina. Tämä muutos on tehty vuonna 2000.

Matinpäivän sää on kansantiedossa katsaus tulevaan kesään: Millaista Mattia vietetään, sellainen on sen vuoden heinäkuun sää. Talven selkä taittui Matinpäivänä, karhu käänsi pesässään kylkeä, kun puolet talviunen varaksi kerätystä rasvasta oli kulutettu. Sisätöiksi varatut puuhat tuli saada päätökseen tähän päivään mennessä.

Ihan seinän vierellä talvea viettänyt kukko ja kynttilälyhty hädin tuskin löytyvät, samaa ei voi sanoa itsestään latautuvista pikkulampuista kukkapenkeissä, ne ovat visusti lumen alla.

Talven päättyminen on vielä kaukana. Päivä on valjennut tänäänkin lumen leijailuun. Matinpäivään mennessä on satanut talven lumista vasta puolet. Joidenkin vanhojen tietämysten mukaan Matinpäivän jälkeen nähdään yhdeksän lumisadetta. Mutta jos Matinpäivänä osuu pyryttämään, tulee vielä seitsemän isoa lumisadetta ja niille seitsemän pienempää kullekin. Mitä Mattina on kannon päässä, sitä on Maariana maassa. Tänä vuonna Maarianpäivään ei ole pitkälti, vain 2 ja puoli viikkoa, kun se on jo 13 maaliskuuta.

Viime vuonna kevätlämpöisiä tuli kovin varhain, jo helmikuussa kääntyi termisen kevään puolelle, mutta viimeaikaiset ennusteet eivät lupaa moista tälle vuodelle. Kohta viilenee, ja pääosa tulevista runsaslukuisista maaliskuun sadepilvistä voi tulla lumena.

Etummaisesta tuijasta on lumia karisteltu kepillä, taaempi on omillaan.

Päivä on pidentynyt niin, että ulkohommat ovat tulleet vuoroon. Aurinkovoiteet ja -lasit on nostettu käden ulottuville. Jos elettäisiin maaseudun rytmissä, tulisivat vastaan esim. polttopuiden kaato tai jäiden nosto. Karjan ruokaa, heiniä, ehkä jouduttaisiin hakemaan kauemmista ladoista. Mikäs olisi hakiessa, kun reki ja muut tarvittavat kapineet olisi kunnostettu ydintalven aikana sisällä. Pellavien valkaisu hohtavien hankien avulla olisi myös alkava. Tarkkaa näkemistä vaativa kankaiden kudonta pääsisi alkamaan.

Kinkereitä eli lukusia on tiedossa myös. Ennen vanhaan ripille pääsy oli naimisiin menon yksi veräjä, kinkereillä selvisi lukutaito, jolla katekismusta voi alkaa oppia. Kinkereillä on vuosisatojen kesto, ne on kirjattu kirkkojärjestykseen jo 1600-luvun lopulla (kirkkolaki 1686).

Matin aikaa juhlistamaan on viimeisen viikonvaihteen aikana saatu meidän kulmilla oikein roppakaupalla uutta lunta. Ennestään ei ollutkaan juuri mitään, nyt massat kohenivat yli 30 cm:llä tiivistä ja painavaa lunta. Kokonaiskertymä katoilla näyttäisi olevan reilun 30 cm:n tienoilla. Puut saivat paksuja paakkuja kantaakseen, pihakatajat taipuivat maahan asti luokille, ja sähköyhtiöillä on pitänyt kiirettä, kun linjojen lähellä kasvaneita puita on ollut jakelua kiusaamassa.

Hop hop. Tässä on rinneraput, ota pois lumet, että kunnon kissa voi huoletta mennä.... Lumen lapiointiharrasteita siis saa tehdä. Naapurin kissa Zorro käy tallomassa aikaisin pienten tassujensa kanssa jälkijonon, josta arvaan, mihin pitää suunnata. Jäniksenjälkiä ei ole niin paljon kuin aikaisempina vuosina.

Tästäkin saisi kolata, kompostorilta peltokuusen alle kissan mielestä.

Eilen ja edellisenä aamuna kisu tuli mukaan hommaan, se jatkoi matkaansa biokompostorilta ison kuusen alle katsoen vielä peräänsä, että kyllä tännekin voisi tulla kolaamaan, ettei tarvitsisi rämpiä. Kiireesti se loikkaa puhtaan polun kohdalle. Pitää jatkaa sille urien tekoa, ennenhän nämä väylät olivat koiran ulkoilutukseen tehtyjä, mutta kun ei vanhoja koiria enää ole, polut ovat omaa kuntoiluosastoa.

Parkkipaikalta alkava Tellan aamuisin tärkeä vessapolkukin tuli tiistaina tehtyä...

Tiistain projekti oli tehdä polku myös alatielle. Maantien auraajat olivat saaneet liittymäkohdan aika tiiviiksi. Kovia pakkasia ei onneksi ole ollut, hyvä, jos mitään. Tiistainakin oltiin päivällä -0 asteessa, nyt on pari astetta pakkasta.

Lapiolle on saatu liukkaampi pinta, että lumi ei niin hanakasti tartu. Se hyvä puoli on kosteasta lumesta, että se jää siihen kohtaan, mihin heität eikä ala vieriä takaisin. Painavaahan se on, joten täytyy muistaa ottaa vähemmän, ettei tule lihasvaivoja. Katoille en kiipeä, toivottavasti hanki alenee siksi, kun nuohoojan turnee kylällä on ajankohtainen. Viime vuonna se oli vasta maaliskuun puolivälin jälkeen.

Hankien häivää

On päästy jo aika pitkälle päivien pitenemisessä. Aurinko nousee jo ennen kahdeksaa, ja se näkyy vielä viiden jälkeenkin, siis jo yhdeksän ja puoli tuntia! Huoneetkin ovat niin valoisia, että koirankarvat näkee ja sukan kutomista voi tehdä aurinkoisina päivinä jopa ilman silmälaseja. Kevätpäivän tasaukseen on toki vielä kuukausi.

Viime viikon alkupuolella oltiin näin vähissä lumissa, mutta sen jälkeen on saatu jo pari hyvää sadekertaa.

Viime lauantain kuva oli talven näköisissä oloissa, vaikka maa olikin ihan märkää lumen alla.

Lumityö-herkkua oli tarjolla maanantainakin, kun saatiin uusi reilun 10 cm:n kerros, märkää lunta tämäkin, vaikkei vettä enää lapioon tullutkaan .

Talvi on ollut on-off-mallia, kun pidempi tammikuun pakkaskausi loppui. Sateet ovat olleet niin märkiä, että hanget lähes katoavat, ja uusi kerroksen muodostus alkaa sitten melkeinpä seuraavana päivänä. Tien auraajalla ei ole helppoa, kun koneet eivät ole kehitettyjä tuollaisen märän puuron käsittelyyn. Onneksi ei ole kohta pariin viikkoon ollut silkoisia jäätiköitä jalan alle tarjona. Salpausselän hiihtojen järjestäjät ovat toiveikkaalla tuulella! Elimme juuri parin päivän kirkkaampaa pikkupakkasen jaksoa, tänään illalla saadaan taas monen päivän lumisadeaika.

Auto tuli aikuisen eli kolmen vuoden ikään. Olin sen kanssa ensi katsastuksessa tiistaina, joka oli ihan viimeinen mahdollinen katsastuspäivä. Nykyisin saa kyllä hyvin Drive-in- jonoissa homman tehtyä, vaikka minulla olikin muitakin mutkia, jonka takia piti vaihtaa katsastusasema toiseen kesken prosessin.  Olin ostanut auton osamaksulla, jonka viimeinen erä oli tullut maksetuksi juuri, joten piti suorittaa siis myös omistajanvaihdoskuviot samaan syssyyn. Taas menee pari vuotta vapaata ajelua, ennenkuin seuraava katsastus on tulossa.

Eilen päättyi valkoisen pyöreän pöydän aika tässä talossa, kun suvun uusin vävy Boe Lohjalta pyörähti pihaan. Minua hieman arvelutti pöydän poisvienti, kun oviaukko oli vuoden 2005 remontissa kaventunut 70 senttiin, ja pöytä oli 75 korkea. Kääntelemällä sitä ei voinut saada oviaukosta, kun oli tuo iso ja leveä keskijalka. Olihan se kyllä 1974 tullut siitä, mutta silloin aukko oli vanhan karmin aikana ollut leveämpi.

Mietin illalla, josko pitää ikkunasta viedä, kun ikkunan isompi puoli on n. 100 cm. Pudotusta olisi makuuhuoneen ikkunasta kyllä niin, että tuskinpa pöytä olisi ihan ehjä sen jälkeen.

Oli aivan uskomattoman hienoa katsella Boen ja pöydän kohtaamista. Kuin olisi ollut asiaan hyvin perehtynyt kirurgi asialla: potilas tutkitaan ja sitten hoidetaan. Leikkuuveitsenä oli akku-ruuvinväännin, jolla pöytä saatiin ositelluksi henkilöauton takapaksiin mahtuviksi osiksi suoraan sanoen kädenkäänteessä! OMG, katselin huuli pyöreänä tapahtumaa, kun moiset toimenpiteet eivät olleet joutuneet katseluni kohteeksi aiemmin. Onneksi pääsin näkemään!

Nyt pöytä jatkaa elämää Emmin, Boen ja pikku-Benin kotona, toivottavasti pitkän palveluajan. Ainakin liitokset ovat olleet vankat, ja kun täyspuinen pöytä on yli 40 vuotta ollut huonelämpimässä, se on hyvin kuivunut.

Lopuksi Boe nosti "töihin" tuvassa odotelleen Marjan korjaaman Askon pöydän, joka on paljon kevyempi. Se on kuitenkin oikein hyvän kokoinen pienemmän pääluvun pöydäksi. Vielä odotellaan työn alla olevia pöydän jatkolevyä ja joitakin tuoleja, jotka tammikuulla menivät kunnostukseen nekin.

Eikä tämä tilanne vielä tähänkään loppunut. Kun lounaallamme mainitsin uuden puhelimeni kovasta virrantarpeesta, niin siinä haarukoinnin lomassa tuli puhallus myös pikku masiinan asetuksiin, ja nyt ollaan paremmilla vesillä, kun se ei koko ajan ole varuillaan FB-ohjelmassa tapahtuvasta tietojen vaihdosta. Mikä helpotus! Tällaista "komeettaa" ihan ilokseen odottaa taivaalle!

Huonekalujen siirtely sai uutta kimmoketta Boen reisusta, iltapäivä kuluikin lempiharrastuksessani. Eteisessähän oli 1990-luvulla tehty kukkahylly, se sai nyt tulla tupaan, ja tuliaisina se toi tullessaan lehtikaktukset, joista toiseen (Marja-Leena, se valkokukkainen) näyttää jo tulleen runsaasti nuppuja. Maksaruohovauvat pääsivät myös isompaan valoon tälle länsipuolen paikalle.

Eteisestä löytyikin hyllyn alle syksyllä kuivumaan jätetyt violettien mustanmerenruusujen ruukut, joten ne täytyy kohta istuttaa uudelleen, kuten joka kevät aina tapahtuu. Ullalta viime kesänä saadut valkoiset ovat olleet uutta kasvua tekemässä pian kaksi viikkoa. Ne eivät tarvitse valoa, ennenkuin taimettuvat, mutta lämmintä ja kosteata pitää olla.

Työn lopuksi kääntelin eteisen muut kukkatasot ikkunan eteen. Helenan kiinanruusut on kohta aika leikata, että mahtuvat paremmin.  Pian on myös aika ottaa villasaalit ikkunaseinältä, kun aurinko alkaa lämmittää paremmin. Mattojen alta löytyi puoli rikkalapiollista kuolleita muurahaisia, kun tutkin lattiatason ennen kalusteiden sijoittelua.

Tänään on abien koulurutiineista irtoamisen päivä, penkkarit. Jäljellä on vain mahdollisia tenttejä ja yo-kirjoituksia. (Kuva on eiliseltä, kello 17:n maissa, tänään on jo pilvistä). Se oli ammattiurani tärkein dead-line päivä, johon tähdättiin koko lukion ajan. Opettajilla oli sitä ennen mahdollista vaikuttaa oppilaan tulevaan elämään auttamalla häntä selviämään koitoksesta parhain mahdollisin tuloksin. Yhdessä yritimme, aika usein tulos onnistuikin ylittämään toiveet.

Vaikka opettajantyö olikin kovin kiireistä aikaa, joskus melkein kellonympäri töitä, niin siitä jäi ihmeen mukavia muistoja. Olen jonkun kerran ollut puheissa, esimerkiksi juuri viime syksyn tapaamisessa, entisten oppilaiden kanssa, joille on jäänyt mieltä painamaan joku tapahtuma siinä tiimellyksessä. Ja kun ovat siitä sitten puhuneet, on aivan kuin satuja kertoisivat, ku itse en muista niistä yhtään mitään. No katsoimmehan asiaa alunperinkin eri kulmasta, toinen aikuisen kasvattajan, toinen kehitysikäisen nuoren, joten mittasuhteet voivat olla erilaiset.

Kun tulin toimeeni lähes 50 vuotta sitten miesopettajan seuraajana, se oli varmaan joillekin pettymys, kun 1900-luvun alkupuolella vielä paikoin vallitsi käsitys "nainen vaietkoon seurakunnassa". No siitäkin sitten selvittiin, kun tutustuttiin toisiimme. Näinhän monissa kulttuureissa vieläkin on, nainen pysyy jossain taustalla välttämättömänä rakenteena. Luin juuri tänä aamuna tietyn TV-sarjan amerikkalaisista vävyehdokkaista, jotka ihmettelivät suomalaisten naisten itsenäisyyttä ottaa vastuuta elämästään.

Pimein kausi taas takana

Kuva on lauantailta 30 01 2016.

Tämän päivän tilanne: Aamuyön pienihiutaleinen sankka lumisade on vaihtunut vetisempään. Ikkunat tippoja täynnä.

Kynttilänpäivä jätetty taakse, tänä vuonna se sijoittui jo tammikuun lopun koristeeksi. Vuoden pimein aika marraskuu-tammikuu on taas kertaalleen eletty. Valoisuus on pian muutakin kuin kylmää pakkasyön kuutamoa, josta siitäkin on saatu nauttia. Päivä on sammumassa pimeäksi vasta klo 17:n maissa.

Sen "juhlistamiseksi" Suomen suurin sähköverkon haltija Caruna on päättänyt nostaa asiakkailtaan siirrosta perittyä maksua peräti 30%, että verkkoa voidaan uusia nykypäivien sääilmiöitä vastaamaan. Niin sitä pitää, kun kotimaan verkon omistus myydään ulkomaiselle omistajaryppäälle. Olisi tuon luullut olevan arvattavissa vähäisemmälläkin kokemuksella.

Suurin osa sähköntoimituksen häiriöistä tulee linjalle taipuneista tai kaatuneista puista. Mikähän siinäkin on, ettei ymmärretä sähkölinjojen puiden kasvavan siinä, missä muunkin metsän kasvu tapahtuu ja tehdä ajoissa raivauksia? Kyseessähän ei ole jäte, vaan ainakin polttopuuksi kelpaavaa bioenergiaa. Kun asun Kymenlaakson sähkön verkkoalueella, niin olen jo vuosia seurannut myös taajamissa tehtävää linjoista huolehtimista.
Tienvarsien raivaukset ovat varsin helppoja, kun tuotos voidaan saada nykyisten koneiden aikakaudella ihan yksinkertaisesti keruulavoille ja energian tuotantoon. Suurin osa jakeluverkoista sijoittuu tienvarsille. Ai etteikö maanomistaja salli? Piankos lakia tässäkin kohtaa voidaan muuttaa vastaamaan nykyistä puustonkasvun vauhtia. Idylli runsaasta kasvillisuudesta maisemassa voi vallan hyvin väistyä, jotta katastrofeilta vältytään. Suomessa riittää katseltavaa muuallakin. Joku kylänäkymä tässä lähellä (pari km etelään) on pelottava esimerkki siitä, mihin turha tienvarsipuusto on johtamassa.

On esitetty, että ongelmista ei selviä, jos ei sähkölinjoja siirretä maan alle kaapeleina. Ehkä niin onkin taajamissa ja muilla asemakaavoitetuilla alueilla, joissa on muutakin maanalaista verkkoa. Ymmärtäisin, että jälkihuolto on asumattomilla alueilla kuitenkin helpompaa, kun linja on ilmassa, josta vian voi nähdä vaivattomasti. Jos linja on kaapelina maan alla, niin senhän peittää pian tasainen metsä.

Tämäkin kuva 30 01. Tiet olivat muuttuneet ruskeiksi levitetyn hiekan ja jään yhdistelmänä. Puutarhalla sulaneista lumista ja sataneista vesistä on lumen alla vetinen pohjakerros.

Onneksi se pakkaskausi jo päättyi. Tietysti helmi-maaliskuussakin voi olla kipakoita ilmoja, mutta nyt olo tuntuu taivaalliselta, sillä vetoa on vähemmän, kun pattereita ei tarvitse pitää kuin haaleina. Saatiin jo klapivarastokin vajumaan aika vähiin pohjakerroksen puuliiterissä, kun joka päivä piti tehdä tulet molempiin tulipesiin.

Pakkasen pienennyttyä olikin aika ensin lumisateille ja sen jälkeen useille vesisateille. Tämä kuva on keskiviikolta 27 01.

Tämän päivän näkymän perusteella ei ainakaan meidän tontin havu- tai muilla puilla ole huolia lumikuormasta! Autotallin kattokin ehti sulaa jo melkein kokonaan, tuo näkyvä on siis uutta lunta.

Sisähommissa on nyt uusi vaihde päällä, kun taas näkee koirankarvojen kertymisen valon lisäännyttyä. Sisätiloissa karvainkeruuta voi hallita vain kostutuksen avulla, muuten niitä vain siirtelee nurkasta toiseen. Monta rikkalapiollista on saatu käärittyä sytyke-osastolle sillä konstilla fleece-vaatteista ja nukkamatoista itse laminaattilattioiden lisäksi. Kunnon vuoksi voimistelua! Nyt on enää imurointivaihe edessä, se sisältää lähinnä leivänmurua.

Pyöreän ruokapöydän tilalle oli ennen joulua mennyt kunnostettavaksi jalkapuoli 1960-luvun alun pöytäni, joka sai muuttokuorman vammoja 2005. Nyt se tuli kotiin viime viikolla ihan privaattikyydillä. Se ei mahtunut minun autoni peräluukusta mitenkään päin, kun kaikki jalat olivat kiinni. Kylläpä se tuo paljon valoa tähänkin kirjoitusnurkkaan uusine valkoisine pintoineen. Kiitokset Marjalle taas!

Olin jo edellisviikon harkinnut sopivaa klapien kyytimispäivää autotallista ja arvellut, että Riitanpäivä eli maanantai 01 02 olisi ennusteiden mukaan järkevin vaihtoehto. Mutta kun katsoin tyhjän tilan määrää, niin päädyin alkamaan muutamalla kuormalla jo sunnuntain iltapäivällä. Sitä ennen piti kuitenkin vielä tehdä varmistushiekoitukset rinnepolulle. Polku oli aika jäinen, joten hiekan jälkeenkin oli turvallisinta pitää ainakin toinen jalka matalan hangen puolella. Rännien kohdalle oli tullut sulavesistä pinnallinen jääkansi.

Ulkoilutin Tellaa ensin ja senjälkeen sanoin meneväni alakertaan töihin. Se olikin koiran mielestä ihan OK, se siirtyi vieraskamarin sängylle ikkunasta seurailemaan ja odottelemaan tilanteen rauhoittumista. No, ennen varsinaista hommaa oli vielä poistettava vedon suojaukset alakerran oven tienoista, ennenkuin ovia voi avata. Kaiken valmistelun jälkeen itse klapien kuskaaminen vei vain vajaan puoli tuntia.

Samoin oli sitten eilen. Käytiin Tellan kanssa lastaamassa tallissa ensin kyydittävät tyhjät laatikot täyteen, ja sitten koira tuli sisään makoilemaan. Olisi sen ollut mahdollista tulla alakertaankin, mutta sänky veti puoleensa, joten sinne hyppäsi ja sieltä löytyi, kun sitten reippaan puolen tunnin askeltamisen jälkeen tulin takaisin.

Sisäoloissa kukat ovat hieman jäljessä edellisvuosien aikataulusta, kun kuparilehdet eivät ole alkaneet kukkia. Enkelinsiipi on kuitenkin ylittänyt kaikki pituuskasvunsa ennätykset ja on nyt melkein 150 cm korkean ikkunan yläreunan kanssa tasoissa. Muutkin pohjoisikkunalle siirretyt viheriät jaksavat odottaa kevättä, timanttiananas kyllä luovutti kukkatöyhtönsä mustuneena.

Pakkasessa kärvistelyä

Kuva on 21 01 eli torstain iltapäivältä, jolloin vielä taivas oli selkeä ja päivälläkin pakkasta yli -20. Maata peittää ohuehko pakkaslumikerros, se ei paljon eristä.

Jo on äitynyt ilman haltija kiukkuiseksi, kun arktisia pakkaslukemia on ollut tarjolla loppiaisesta lähtien! Eipä ole tullut ulkoilusta mitään, vaikka koiran kanssa on puettukin tavallisimmin 6x päivässä pihalle menoa varten. Jos viisi minuuttia tarjetaan, niin jo on ollut kiire takaisin huoneiden mikro-ilmastoon, jossa lämpötila on vähintään 40 astetta enemmän kuin ulkona!

Auringon laskiessa torstaina taivaalle alkoi tulla ohutta pilviharsoa etelän suunnalta, ja sehän merkitsi, ettei perjantain aamulla pakkasta ollut enempää kuin -11. Vaikka ilma lämpeni, niin maa oli edelleen kovin kylmä.

Lauhtuminen alkoi onneksi perjantain vastaisena yönä 21-22 01, ja päätyi lauantaina noin  -5 asteen tienoisiin. Tänä aamuna olikin odottamassa vielä mukavampaa, kun edelleen oli lauhtunut parilla-kolmella asteella, se tuntui ihan kevään tulolta. Ei se kuitenkaan vielä saavu. Jos nyt viikon jaksaisi olla lämpimämpää, niin saisi nostettua päänsä hieman ylemmäksi, kun se on uponnut ihan hartioiden alimpaan syvänköön, ja niskalihakset ihan kireinä. Pitäisi käydä jopa plus-asteiden puolella? On ennustettu, että kylmät taas palaavat helmikuun puolella, mutta kuinka kylmät, no varmaan niitä helmikuun helistysaikoja on tulossa.

Kyllä meillä tarjetaan, vaikka lämmittämätön ja vähä-eristeinen tuulikaappi saakin erikoiskohtelua. Lattialla on kolme mattokerrosta, ovien edessä paksu viltti ja oven alareuna vielä vuorattu lisäeristeillä, että Tella tarkenee tässäkin välillä makoilla... Jos menet ulos, niin ensin pitää etsiä oviaukko vuorauksien takaa, ja sisääntullessa taas kaikki paikoilleen.

Mahtavan kauniita pimeitä aikoja on kyllä vietetty, kun taivaalla on ollut kuu kasvussa ja jo alkuillasta on ollut sen takia hyvin valoisaa, ei ole pihavaloja tarvinnut koiran kanssa reisatessa. Noin komeita kuutamoita onkin varmaan juuri silloin, kun vesihöyryn määrä ilmassa on minimissään.

Mummonlämmittäjä-koira työpisteessään tässä kahden istuttavassa sohvassa, johon tulee ikkunasta hyvin työvaloa keskipäivällä. Jo kymmeneltä saa sammuttaa lampun ja lähes kolmeen iltapäivällä näkee sukkapuikko paikkansa.

Sen minkä ulkoilma kylmentää, pitää sisälämmityksillä korvata. Aamulla aikaisin käyn panemassa kiukaalle ensimmäiset tulet, jotta huoneilma nousee jotenkuten tarjettavaan tilaan. Iltapäivällä sitten tulet myös leivinuuniin ja ehkä toiset tulet kiukaan uuniin. Kyllä siinä puuta kuluu ja aikaa hupenee, kun kulkee rappuja edestakaisin. Ja samalla saa hyötyliikuntaa, tulee omaakin lämmintä ilmatteeks.

Sormet pysyvät hyvin lämpiminä, kun sukkapuikkoilee ja väliin siemaisee kahvikupista. Kaulahuivi on tarpeen hartioille, jos pidempään istuu, kun ilmat liikkuvat huoneissa patterien suuntaan. Auto on lähtenyt pyydettäessä hyvin liikkeelle sukkapaketteja postittamaan, jos on muistanut panna lämmityspiuhan töihin vähintään tuntia ennen. Pitkälti toistakymmentä paria on jo matkannut maailmalle, mutta urakkaa vielä on.

Ennen joulua alettu miestensukkien aherrus oli asiaa, sillä niiden teko vie enemmän aikaa kuin naissukkien. Olen onnistunut tekemään noita viimemainittuja yhden sukan/päivä, en tosin sillä viikolla, kun oli sitä sairastelua. Lankavarastoakin on pitänyt täydentää punaisen langan suhteen, kun tänä vuonna ajattelin, että ylitän kaikki punaisten sukkien valmistusluvut, ettei kenenkään niitä toivovan tarvitse ilman jäädä.

Tuvassa oleilu pakkasella saa lisää äänielämyksiä, sillä roudanmuodostuksen takia pitää hieman juoksuttaa vettä herkimmin jäätyvästä hanasta. Ei siitä paljon hukkavedeksi jouda, kun ottaa sen tuloksen talteen muutamaan astiaan, vain yön tunnit saa mennä suoraan alas. Tiskaamisessa taas pitää hieman liioitella lämpimän veden lotrausta, ettei viemäriin jää kertymiä. Hyvin on pärjätty toistaiseksi.
Vuosi 1987 alkoi vielä rajummin, se on kylmimpiä tunnettuja. Olenkin aiemmassa blogissani 13 12 2010 kirjoittanut niistä monista seurauksista, joita tälle talolle koitui vesilämmitysputkien jäätymisen takia, kun talossa ei silloin ollut asukkaita kuin korkeintaan viikonloppuisin. Olin kyllä sopinut kylässä asuvan Anjan kanssa tilan seuraamisesta, mutta hänkään ei tiennyt, mitä viikonloppuisin tapahtui meidän täällä ollessa. Olisi minunkin pitänyt ymmärtää suojata ja lisätä lämpöä paremmin, mutta kun ei ollut kokemusta ja tuli sellainen ennätyskylmä jakso, niin oli vain sopeuduttava ja otettava opiksi.

Kuva on jouluaatolta 2010, Helena, Tiitu ja Tella tulossa sisään hautausmaan kynttiläreisusta tulipalopakkasessa. Wilma oli jo päässyt lämpimään, sitä piti kantaa, kun oli niin kylmää sille.

Vuonna 2010 oli viimeksi pitkiä kovan pakkasen jaksoja edellisen kerran, silloin kylmyys alkoi jo joulukuun puolella, kuten 1987, ja kaikkiaan kylmää aikaa on tässä kylässä ollut yhteen mittaan silloin jopa melkein kuusi viikkoa.
Nyt kun olen asunut taloa joka minuutti, yli kymmenen vuotta, luulen ymmärtäväni talon erikoisen mallisen anatomian käyttäytymistä paremmin kuin aikaisemmin. Olen myös huomannut, että ihanteellisin sisälämpötila talvisaikaan on selvästi alle 20 asteen, silloin vedon tunne on vähäisempää. Tai toinen vaihtoehto olisi pukeutua tuulikankaisiin urheiluvaatteisiin, joissa vetoa ei tunnu.

Ennen kaikkea kuitenkin talvisaikaan pitää lisätä sisäliikuntaa kaikin tavoin, vaikka samanmukaisesti tikusta asiaa-tekniikalla, jotta oma verenierto pysyy vilkkaana ja samalla myös huoneilmat sekoittuvat tasaisemmin. En kuitenkaan harkitse kattoon asennettavaa viipperää, kun huonekorkeus on näinkin matala, 230 cm. Huoneilmathan kaasuina ovat hyvin keveitä, minulle on aikoinaan Kaaos-teoriasta jäänyt mieleen ns. perhosefekti-termi, jolla tarkoitetaan sitä voimaa, joka saattaa saada suurtenkin ilmamassojen liikkeen suuntaan tai toiseen, jos ollaan tasalämpöisessä tilassa. Eli siis mitätön energia.

Joulusypressit ovat jaksaneet tämän lämmityskauden toistaiseksi hyvin, kun on muistanut käyttää sumutinpulloa hyppysissään pari kertaa viikossa. Maksaruohon taimetkin kehuvat oloaan...

Vuosi 1987 oli sikäli merkityksellinen oman terveyteni kannalta, että pitkällinen arvuuttelu siitä, mistä ihottumani johtui ja mikä sen tilaa aina kulloinkin heikensi, selvisi viimein, kun Hämeenlinnassa testein saatiin selville pesuaineiden ym. hajusteiden olevan sen myyrän, joka terveyttäni nakersi. Siitä lähtien osasin vältellä kauppaostoksilla tuomasta kotiin tuohon pommiryhmään kuuluvia tuotteita. Mutta meni toki pitkään, ennenkuin tilanne sillä lailla rauhoittui, että voi sanoa päässeensä voitolle. Useampi vuosi kaikkia pesuja hajusteettomilla tuotteilla, monet tuuletukset ja ulkokuivatukset ja ties mitä.

Talvista huvia on myös huonekalujen siirtely: Elsan ompelupöytä palasi taas takaisin kamariin, kun sitä voi tässä huoneessa pitää juuri näin päin, joka ei estä lämmityspatterin vapaata ilmankiertoa, ja kukat saavat valoa. Tuvan patterin tienoo jäi nyt ilman pöytää, kun huonekasveja ei ole niin paljoa, että sen takia tarvitsisi.

Vuosi 1987 oli merkityksellinen myös vedensaannin kannalta, silloin seurakunta oli juuri edellisvuonna nimittäin myynyt kirkonkylän vesijohtoverkoston kunnalle ja se oli liitetty Mullikkamäelle vettä tuovaan verkostoon. Hyvin oli liitetty ja tehty, ei ole ollut mitään ongelmia pääputkien jäätymisten tai toiminnan suhteen.

Aamupäivää etelään päin katsellen parkkipaikalta, kuva on keskiviikolta 20 01.

Tukevasti miinuksella tammikuussa

Raijan joulupaketista hyppäsi seinäkoristeeksi sulkiaan pöyhimään uusi kukkokalenteri. Hieno!

Joulunajan merkit on tällä viikolla saatettu pusseihinsa ja laatikoihin. Olihan niitä jokunen tullut ripustettua, vaikka en niin tosissaan asiaan enää ole paneutunutkaan muutamiin vuosiin. Kaikki lapsenikin kävivät vierailulla, vaikken ihan varmasti edes odottanut, kun kiireitä ja touhuja on keski-ikään ehtineillä ihmisillä jo omastakin takaa ja joskus on hyvä ihan vaan olla sijoillaan.

Vuodenvaihteen tienoilla lunta oli alle 1 cm. Katsellaan pohjoiseen. Pienikin lumen määrä poistaa selvästi pimeän ajan ankeutta!

05 01 maisemat näyttivät itään päin tällaisilta, lunta oli saatu n. 2 cm.

Talvikin sitten viimein tuli, päästiin kyllä yli joulun eli 27 12  on ensimmäinen päiväkirjani merkintä tästä pakkasjaksosta, jonka loppua emme vielä tiedä. Lumi tuli vasta hyvän aikaa pakkasten alettua, ja kovin niukasti sittenkin, joten tänä vuonna routa on edennyt reippaammin kuin vuosiin. Isot puutavararekat ovat alkaneet ajonsa kaatolaanien laitamilta kohti tehtaita, kun maa jo hyvin kantaa.

Kuva on otettu hetki sitten eli 16 01. Pakkasta on tälle päivälle ollut mittarissa n. -20, joten yhtä kylmää kuin viikko sitten (-29) ei vielä ole ollut, miten sitten lienee huomenna. Taivas näyttää jo selvästi sinisemmältä, ollaanhan talvipäivän seisauksesta edetty jo melkein 4 viikkoa, josta johtuen päivän pituus on enennyt jo noin kuuteen tuntiin.

Viime tiistaina saatiin parhaat lumisateet, runsas 10 cm kevyttä höytyväislunta, jopa niin paljon, että jo linkoamistakin nähtiin. Omasta reviiristä eli poluilta ja rapuilta riitti luutiminen. Tuo yllä oleva kuva kertoo yhteensä saadut lumen määrät, ei siis paljon mitään verrattuna moniin aikaisempiin tammikuun näkymiin.

Tella tuli ilahduttamaan kylmän tammikuun sisäoleilua ja saamaan hieman ryhtiä minunkin ulkoiluuni. Kauan ei kuitenkaan ole tarjettu pihalla olla kovien pakkasien takia, koira alkaa nostella tassujaan hyvin pian pakollisten "kuvioiden" jälkeen ja kohta on puikahtamassa ovesta sisälämpöön. Eniten hommia tässä ulkoilussa onkin ovesta menon kohdalla, sillä tällaisella kylmällä pitää vuorata sekä ulko-oven että heiluriovien edustat tiiviillä eristeillä, ettei järin vedä.

Harmi, että juuri samalla ilmaantui alkava munuaistulehdus, jota nyt on hoidettu nopeasti eli sunnuntai-iltana aletulla antibioottikuurilla. Tällä kertaa se ehti tepsiä, kun senkka ei ollut mennyt ihan pohjamutiin asti. Ei tarvinnut mennä pillin jatkoksi. Eilen käydyssä jälkitarkastuksessa oli päästy jo normaaliin arvoon. Tella oli kyllä loistava lähihoitaja tullessaan aivan viereen avustamaan!

Kolmiokäenkaalit tykkäävät, vaikka ulkona olisi millaista, ja vaikkei sisälläkään olisi paljoa valoa! Oikein pohjolan sissi tämä kasvi.

Syksyllä tekemäni talon pohjoispuolisen tiiliseinän tilkitsemiset ja saumaukset vaikuttavat suorastaan ihanilta pohjakerroksen lämpötilan pitämisessä reilusti plussalla. Aivan eri puuliiteri kuin ennen. Siellähän ei saa vesijohtojen takia ollakaan jäätymisen pelkoa! Kaikkia koloja en saanut kuitatuksi, asiaan pitää perehtyä vielä kesällä lisää itäpuolen osalta.

Muutin kiinanruusut jo jouluksi tänne etelänpuolelle taloa, kun siellä liikenne on vähäisintä. Lisäksi ainoan lämpöpatterin lähellä kuivatan aina talvijalkineiden lumet, joten joka-aikaista kosteutta on ehkä eniten koko talossa.

Nuutinpäivät 13 01 kyllä sujuivat mitä hiljaisimmissa merkeissä, tässä kulmakunnassa ei ole nähty länsisuomalaisen perinteen kulkijoita. No mitään sahtiseutuahan tämä ei koskaan kai ole ollutkaan.
Aika kuluu sukka-askareissa, urakkaa on lankasaavin perusteella vielä "jonniiv verran"... Tellan mielestä suositeltava askare, kun aina voi tulla kyhjöttämään selän taakse.

Kuva saavista on otettu 3 sukkaparia takaperin. On alkanut uusi sukkapakettien lähettämiskierros, sillä aika moni läheinen juhlii tammi-helmikuussa...

Parin-kolmen viikon päästä saisi tulla lämpimämpää, että voisi ottaa tiivisteet ja peitot alaovelta uusien klapien tuomiseksi. Nykyvarastot vielä riittävät helmikuunkin, mutta tyhjentyneet laatikot  pitäisi saada samalla raivatuiksi.