Tuhinaa pöheikössä, vintillä ja muuallakin.

Tätä liikenteen kannalta strategisessa kohdin, risteysalueella olevaa valkoista pihasyreeniä pitää hoitaa kulkijoiden ehdoilla. Toisaalta, se on vanhempi asukas tontilla kuin minä, joten kunnioituksella! Sivutieltä saapuvan pitää nähdä, onko maantien vallannut joku muu. Kun pensaan läpi näkee edes vähän, niin tiirailu on kannattavaa. Eilen aamupäivällä sain tästä nurkasta raivaussaksilla lumimarjaa ja alastaipuneita syreeninlatvoja monta isoa kärrykuormallista. Haketin hotkaisi saaliit illansuussa pikkumurskaksi, ne kyyditsin heinäkompostin pinnan koristelemiseksi. Ei nyt ihan jokavuotista, mutta aika usein toistuvaa hommaa. Sahallekin tuossa on vielä askaretta, latvat eivät saa taipua tiealueen päälle lumikuormallakaan. 

Eletään jo Neitsyen horoskoopin aikaa, taakse on juuri jäänyt Leijona. Syyspäiväntasaukseen on aikaa vielä vajaa kuukausi. Iltahämärän aika alkaa meidän tontilla kolkutella ovelle yhdeksän jälkeen, kun puut ovat kasvaneet jo korkeiksi joka puolella ympärillä. Iltaa riittää kyllä vielä tarpeeksi, nyt on väellä aikaa esim. pyöräilyreisuihin Kausalasta kirkolle, aika monet ottavat tuollaiseen pikku kruisailuun avuksi myös auton. Kesäkahvilaa pidetään nimittäin edelleen auki seurojen talkoovoimin, ja asiakkaita riittää.

Maantienvarren pensashanhikilla on nyt paras kukka-aika. Kukat eivät vain viitsi katsella maantielle päin, kun aurinko nousee toiselta suunnalta! Ehkä ohikulkija sen kuitenkin nyt näkee, kun syreenin väljennykset on tehty.

Viikonloppuisin kahvilavuorojen antiin on lisätty keittolounas-mahdollisuus, joten satunnainen kulkija voi saada muutakin ei-makeaa kuin ne klassiset voileivät ja fetapiirakat. Kuulin kehuja viime sunnuntaina "mattonäyttelyssäni" poikenneilta janakkalalaisilta Jaanalta ja Vesalta, jotka kahvilan testattuaan vielä suuntasivat Urajärvelle uiskentelemaan. Olipa mukava yllätys, lisää tuollaisia!

Puolen kilon annos kuumaa kalaa maksoi 6 euroa, mutta enhän minä jaksanut edes puolia siitä yhdellä kertaa. Kalat olivat niin suuria, etteivät myyjien varaamat lämminruokalaatikot olleetkaan sopivia, vaan avuksi piti ottaa lautanen ja muovipussi. Kyllä oli hyvä ateria, lempeitä kuin Päijänteen vesi. Viikon kohokohta tänään nimittäin on Iitin Kalamiesten kahvilanpitovuoro, jossa savumuikkujen tarjontaa. Sinne piti sonnustautua toiveikkain mielin, eikä tullut pettymystä, vaikka mennessä näytti siltä, että pihaan ei muuta mahdukaan kuin makupaloja jonottavaa väkeä.

Ruusuaitakin tuli lopulta kynityksi myös pohjoisen puolelta, jossa hommaa hankaloittavat talon lähellä olevat maaleikkaukset ja muutenkin siinä on melko jyrkkä rinne seisoskeltavaksi. Nilkat venyvät kuin stepperiä polkiessa. Jättitattarin versoja näyttää vielä tunkevan jokunen esiin, tätä kohtaa ei auta unohtaa!

Pitää jo ryhdistäytyä muuhunkin puutarhanhoitoon. Kohta on käsillä aika tehdä istutuksia niille muutamille lasteille, jotka etupihan penkistä kesän alkaessa juuttuivat ruukkuihin vuoroaan odottamaan. Istututusmulta otetaan etupihalta, josta olen suunnitellut poistaa yhden kukkapenkin laattojen tieltä.

No, olen kyllä jo paljon katsellut sopivia täydennettäviä penkkien kohtia, erityisesti karviaispensaiden tienoilta, samalla kun käy hakemassa päivittäistä tuoremarja-annostaan piikkien seasta.

Taivas olikin paksussa pilvessä jo aamusta, joten kelpasi mennä puutarhaan pyllistelemään. Omenapuun alla on suuret määrät pudokkaita, siihen saa kulumaan ensin hyvin tovin. Sitten tein sen, mitä olin jo muutaman päivän tuumannut, eli kuihtuneet ja siementäneet kukkavarret kompostille jatkojalostumaan. Sain tehtyä tämän tienvarsipenkin ja koirien muistopenkin, ennenkuin tuli aika lähteä kalojen hankintaan.

Alkukuusta (12 08) otetussa kuvassa taivasta tai ainakin omenapuun oksia hipovat päivänhatut alkoivat kukkia. Tänä päivänä varret ovat taipuneet lähes maahan eli tehneet kulun estopuomit... Kuvassa näkyy hyvin, että koko tämänpuoleinen omenapuu on kuivumassa, omppuja tulee vain etelänpuoleiseen juurivesaan. Mutta kyllä siinäkin poimimista riittää, 50 litraa kerrallaan näinä viikkoina

Tavanomainen parin tunnin aamuinen nuhani on saanut seuraa muistakin vuorokauden ajoista, ainakin postauksen otsikossa mainituissa tilanteissa. Pöheikköbisneksissä eli puutarhahommissa on usein pää alaspäin, joten nenän niistäminen on luonnonlain seurausta. Ruoho kasvaa, niinpä joka viikko saa tarttua leikkurin kahvaan, että käytävät pysyisivät matalina kulkea. Ei niihin alueisiin silloin tule muurahaisten tai ampiaistenkaan koteja. Myös ruskettuneiden kukkavarsien leikkaamista voi jatkaa, siemenet ovat ehtineet karisemisen asteelle.

Lämpimänä päivänä ja varsinkin auringon ollessa korkealla on hyvä pysytellä varjossa eli keksiä sisäaskareita. Maton- tai saalinteko on mielestäni luksusta siinä suhteessa. Kahta siis en vaihda!

Nyt on vuorossa taas punasävyistä mattoa, ja tuntuu, että sitä tekee nopeammin kuin muita värisävyjä. Liekö mieli iloisempi punaista tehdessä?

Ennen kutomista kaikki leveämmät ja paksummat kuteet on saksilla halkaistava, että jälki olisi tasalaatuista. Siinä Hercule Poirotin tuumailuja TV:stä katsellessa homma sujuukin ilman vaivaa. Ja sitä riittää, ainakin saman verran aikaa siihen kuluu kuin itse kutomiseenkin.

Loppuasteella kudekerät saavat sijansa tässä postinlajitteluhyllykössä, jonka käänsin keväällä siivotessa kamarinseinää vasten. Nyt luonnonvalo näyttää hyvin, minkä verran mitäkin aarretta vielä on jäljellä. Isompien määrien kohtalo on tyytyä kasseissa olemiseen lattialla.

Vintillä mattopuiden äärellä aina hieman pölyää, joten talouspyyherullaa tarvitaan nenäliinoiksi senkin projektin kunnialliseen läpiviemiseen. Ja kun mukaan lasketaan nykyinen ilman melko korkea lämpötila elokuun loppua ajatellen, niin hikeäkin pääsee pyyhkimään tuon tuosta.

Tänään on Pertunpäivä, se kesän vanhanaikainen päättymiskohta. Rukiinkylvön pitäisi nyt olla tehtynä, pikkulinnut eivät enää tee uutta poikuetta. Aika monet linnut jo ovat olleet hyvän aikaa muuttoaikeissa. Tuulihaukat naukuvat taivaalla, kun hiljaa käpsöttelee läänillään. Emokurjet treenaavat poikasten kanssa lentoharjoituksia muuttoa silmälläpitäen Radansuun - Kausalan pitkällä peltoaukealla. Elokuun punakeltaista kuuta on katseltu ja valvottu, jopa revontuliakin eilen nähtiin, jos sattui olemaan hereillä keskiyön maissa.

Wilmanpenkin  puurivistö tänään: ajaninkuusi takana ja hemlokki-lapsukainen etummaisena. Kompassikukka on saanut puskettua yhden puolimetrisen varren esiin tänä vuonna...

Tällaiset ilmat kuin viime päivinä on koettu tuovat mieleen entisaikojen kertalämmitteisessä saunassa viimeiselle saunojalle jääneen loppulämpimän. Nyt on saatu matalapaineiden tuomana sellaisia löyhähdyksiä kaakosta, ja Perhoset- sivustoilla on toinen toistaan runsaampia havaintoja isoista päiväperhosista ja yökkösistä. Viime vuonna jalkapalloturnajaisissa lehtiotsikoihin päässyt gammayökkösten massakin on taas valloillaan. Paljon muutakin on tänä kesänä saatu oppia pikkueläimistä FB-sivuja ahkerasti seuraamalla.

Koulut alkamassa, vaihdetaan talviaikaan?

Lehdet ilmoittavat talviajan bussiaikatauluista! Vaikuttaa juuri tänään oudolta puhua sellaisesta, kun takana on lämmin yö. Ulkoilmassa ei ole lainkaan loppukesälle ominaisia lahoavien kasvien hajuja melkoisesta kosteudesta huolimatta. Ruukkukasvit ovat vielä parhaassa kukassaan, sekä etupihan puolella että nuo kuvan kirkkaanpunaiset Puntin alemyyntipöydältä pelastetut, vaaleanpunaiset ja pinkit (kesäkuun hankintoja) että Elsan haudalle äitienpäiväksi hankittu kaksivärinen, joka lakkasi haudalla kukkimasta ja toin sen tänne toipumaan. Ensimmäiset uudet kukat avautuivat viikonlopuksi.

Mutta silmäys parin metrin päähän "Hellan hautausmaa"- luiskalle kertoo, että kotkansiivet ovat selvästi alkaneet kellastumisen. Huomenna on Laurinpäivä, silloin Rapalan mökkikauden aikana eli n. 40 vuotta sitten oli usein kovia lounais- ja länsituulia, jotka myllersivät Päijänteen lämpimät pintavedet syvyyksiin, tuli aika valmistautua lähtemään mökiltä. Silloin koulut alkoivat syyskuussa, ja peruskoulun tultua 1970-luvun puolivälissä alettiin elokuun 20. päivän maissa, joten sitten piti erikseen käydä suorittamassa mökin nurkkien puolukkareisu. Nykyisin koulun alkamista on vielä varhennettu noin kymmenellä päivällä, kun talvi- ja syyslomailu on koettu tarpeelliseksi.

Melkein kaikki kuvat ovat tältä aamulta, tästä näkee, että aamusateen jäljiltä tie on vielä ihan tumma. Pilvien koosta (myöhemmin eli klo 10) päätellen ehkei ollut tämän päivän ainut sade?

Tonteilla on tullut aika pensasaitojen leikkaamiseen, että saa jonkinlaisen tilan lumelle. Aloin eilen aamulla saksitella papulanruusua, joka kasvattaa nykyisin reippaasti juurivesaa auringon puolelle eli tielle päin. Aidan tasauksen jälkeen onkin ajettava tyvialue matalaksi leikkaavalla ruohonleikkurin terällä, kun saksi ei kaikkea löydä. Sainkin tehtyä tienpuolen, sitten oli pakko jo kipaista suihkuun, sillä takki oli ilman lämpötilan huomioiden aivan liikaa, mutta menepäs leikkaamaan ruusuja ilman käsivarren suojia...

Turun tuliaisina 2008 saatu hevoskastanja on jo komea puun alku! Osasyy voi olla viereinen kukkapenkin pää, jossa oli 2002 saatu savimultakasa. Sen loppua tasailin sitten penkinpääksi. Ainakin nuo vaaleanpunakukkaiset  mantsurianjaloangervot ovat tänä vuonna kasvaneet kukkavartta metrin korkeuteen!

Illan suussa sitten oli puhtia leikkurin lykkimiseen, sillä ruoho kasvaa mahtavaa vauhtia kostean ja lämpimän aikana, johan siitä on kuukausi, kun puutarhalla pensaiden lomia siivoilin. Sanomattakin on selvää, ettei tullut kerralla valmista! Kulkuväylät toki on tasattava lähes viikoittain, kun  ruoho on ollut usein märkää.

Koirien penkin ja kompostialueen välillä on hankalasti hoidettava kohta, kun siinä on omenapuiden kantoja, sähköpylvään harus ja vielä muinainen kyntöreuna, josta tulee paikoin askelman korkuinen tömpyrä. Tuon vasemmalta kurkkivan viimeisen vanhan omenapuun kaataminen on vain ajan kysymys, sen sadosta ei useimpina vuosina ole mihinkään, kun muumiotauti vaivaa ja koko elokuun saa kerätä puolimätiä pudokkaita, joita ei koskaan kaikkia löydä...

Ihan ilta ja yö kuluikin vaihteeksi allergioiden viihdyttämiseen, kun oikea kämmen ja sormet alkoivat raivoisan kutinan. Lienenkö jostain saanut taas Telekian mehua vai olisiko samettikukilla ollut häijy päivä? Vai oliko syynä uusi nahkahansikas, jossa jotain valmistuskemikaaleja? Rasvaus tai jääpalat eivät auttaneet yhtään, piti turvautua kortisoniin. Kivaa ei ole vieläkään, joten aamulla uutta tablettia nielemään.

Viikonlopun kohokohtiin kuuluu Avoimet puutarhat- tilaisuuksia, ja perinteiseksi on muodostunut vierailla Paulan ja Pertun tontilla Perheniemen lähellä Metsälässä, sillä paitsi katseltavaa on myös ostettavaa, kun valkosipulisato on valmistunut. Piha olikin täynnä kuivumaan aseteltua satoa.

Omaan tarpeeseen ostin noin kilon pussillisen, mutta siinä pakattaessa jo todettiin, että loppukuivatus on tehtävä, jos satoa ei aio tehdä säilykkeiksi. Ilmat ovat olleet kovin vaihtelevia elokuussa.
Leikkelin siis neuvon mukaan liiat juuret pois ja etsin Ullalta saadun verkkopussin. Kun sisäkuivatus osoittautui liian aromikkaaksi, ne menivät ulkoseinälle aurinkoon ja sateen sattuessa pikkueteisen naulaan siksi, kunnes kuivuusaste on tyydyttävä.

Tellan lempipaikka on eteisen lattia, josta saa mukavasti seurattua talon kaiken liikenteen ja tien ja pihan äänetkin, kun on vain yksi ovi välissä. Lattialla on vanhin tämän talon kangaspuilla tekemäni mattoryhmä, joskus 1980-luvun lopulla. Kuteina oli sekä ostettua trikookudetta että itse leikattuja, kun silloinen mielitekoni oli ruskean ja vihreän pinnan vuoropuhelu ja varsinkaan tummempia vihreitä ei ollut saatavilla. Ruskeat raidatkin näyttävät kovin erilaisilta keskenään.

Tella lähti vaihteeksi taas Lohjan maisemia katselemaan. On se tosi riemukasta, kun oma väki tulee hakemaan! Koiralla riitti kaikenlaista kerrottavaa. Helena-koira yhdistelmää piti kuvata monta kertaa, ja vain yksi on tarkka, kun koira eli tilanteessa niin vilkkaana. Helenan pää siinä on kyllä kuitenkin heilunut...

Vaaleiden raitojen väleissä oleva ns. pohja on paikoin tummempaa, joka johtuu siitä, että silloin on heitetty yhdeltä sukkulalta punaisenkirjavaa kudetta vihreiden joukkoon. Terveiset tässä Maijalle, jonka tuliaisista tuo kude löytyi. Kun halkaisin sen, niin toinen puoli oli punaisempaa ja toinen melkein valkoista. Pirtsakkaa vaihtelua!

Ollaan Tellan kanssa harrastettu vinttipuuhailua eli matonkudontaa, mutta ei kovin pitkiä aikoja kerrallaan ilmojen lämpimyyden takia. Sain toisen valmiiksi eilen iltapäivän aikana, saapa nähdä riittääkö vihreys kolmatta kuinka pitkälle. Ehkä on hyvä konsultoida matonkudemyyjää ajoissa.

Huomenna kuitenkin on keskipäivän reisu Lahteen Päijät-Hämeen sairaalan ihotautiklinikalle, jossa on seurantatarkastus helmikuussa 2015 aloitetulle naaman keratoosihoidolle. Ne ovat toistaiseksi olleet laadultaan fotokemiallinen ja nestemäisen typen avulla tehty.

Tarkistuksia ja mahdollisia lisähoitoja varten on reisuja ehkä tulossa vielä lisääkin. Sen prosessin takia pitää keksiä nyt kaikenlaista sisäaskaretta korkean auringon ajaksi, ulkotyöt vain aamuin ja illoin. Ei ole vaikeaa, kun on mattopuut vintillä!

Viime viikonlopulla etsiskelin myskimalvoja pation kukkapenkin päästä ja samalla huomasin, että yksi rönsyleinikiksi luulemani lonkeroinen onkin alppikärhön taimi! Montakohan kertaa se on tullut kitketyksi? Täytyy kaivaa se esille ja istuttaa ruukkuun, juuret menevät ehkä laatan alla.

Eteläseinällä oli aikoinaan jättisuuri alppikärhö, sen oksat tulivat osin myös tämän seinän puolelle kulmassa, joten siemeniä on tullut varmaan sinä aikana. Se kärhö oli kotoisin Volaselta Turengista, kun Pentti ja Terttu kävivät avustamassa lämmitysjärjestelmän vesivahinkoa kesällä 1988. Kasvi oli suurimmillaan vuonna 2000, jolloin se oli vallannut koko parvekkeen. Hutrin Pentti teki sille sinä kesänä talon maalauksen yhteydessä kiipeilyalustan, joka juuri ja juuri riitti. Onneksi myyrät söivät siltä mahdollisuudet, se olisi varmaan vienyt koko etuseinän. Kärhön kasvuvauhtia voi verrata satapäiseen lohikäärmeeseen, kun oksan leikkaat, saat liian monta tilalle!

Toinen tämän puolen luontaisesti levinnyt alppikärhö kasvaa rännisaavin liepeillä hellan multien joukossa. Taimi on varmaan samaa perua eli turenkilainen. Sen ensimmäiset melko isot rönsyt löysin jo muutama vuosi sitten, ja nyt näyttää siltä, että se on alkanut reippaamman kasvun. Siksi yhdet seinälle ripustettavat kiipeilyalustat siirrettiin remontin yhteydessä tähän ikkunan ja tikapuiden väliseen tilaan, josta kasvin mahdollista riehaantumista voi sitten hoidella kahdelta suunnalta. Toinen lonkero etenee kivijalan juuressa, pitää panna apukeppi siihen, ettei jatka pidemmälle. Muuten se on ilmalämpöpumpussa pian... Toinen verso menee tiilien rakoa pitkin ylöspäin, sillä on apuna siinä karhunköynnöstä.

Janakkalan hautausmaan reisuakin pitäisi suunnitella, varakukat vartoavat väliaikaispaikassa kukkapenkin seinänpuolella, jonne niitä istutin pikkutaimina kesäkuussa. Hoitamatta kestävää begoniaa ei niin vaan loppukesällä löydy, on tullut todetuksi useana kesänä, jos sattuu varhainen kevään alku ja pidempi kuiva kuuma jakso kesälle. Ei tarvitse näemmä ovipielen amppeliakaan vaihtaa, sekä seinällä että alempana ollaan samassa jamassa.

Kylmien kivien heittelyt takanapäin

Kylläpä tänä kesänä on ollut askareita, kun blogipäivitykset ovat kokonaan unohtuneet. Perinteinen Naistenviikko meni, Jaakon kylmänkiven heittopäivä oli eilen, ja huomenna katsotaan Vuoden unikeko- tittelin saaja. Posti aloitti tänä vuonna uuden aikakauden, entisten mm. Tilaa ruoholeikkuu-palvelujen lisäksi tässä kuussa on alettu mahdollisuus jättää poislähtevä posti omaan laatikkoon, jolloin laatikkoa on merkittävä tällä tulitikkulaatikon kokoisella pikkukilvellä, että jakaja tietää tutkia sen pohjat ennen uuden postin jakamista.

Pihlajanmarjat ovat jo alkaneet vaihtaa syyskesän ilmeeseen! Totta puhuen se manuaalinen ja kynällä tehtävä päiväkirjakin on ollut retuperällä. Kesään on kuulunut muunlaista ohjelmaa, sellaista tavallisen kesän askaretta, kuten vierailuja ja ruohonleikkurin lykkäystä ja koiranhoitoa. Pian niissä päivät hupenevat!

Heinälasti kompostilla on roimasti ylennyt, sen koristeeksi on saatu pariin multasäkkiin kurkkukasveja. Taaempi on jo ollut tovin, siinä on Päivin löytämiä koristekurpitsan taimia. Etummainen on pitänyt majaa vajaan viikon, siinä on Puntin puutarhan avomaankurkkujen taimijämät, joilla tuntuu olevan kurkuntekoresepti hallussa.

Viikossa pavunkokoiset raakileet ovat venyneet yli viiden sentin ja paksuuttakin on jo alkanut tulla...

Ollaan edelleen aidon kesän tunnusmerkeissä, itse asiassa tätä kirjoittelupäivää esitettiin aamun tiedotuksissa jakson kuumimmaksi. Se tarkoittaisi yli 28 asteen, mutta  ei sitä tällä paikalla virallisten mittarien mukaan löytynyt, sentään yli 27, kuten eilenkin.  Monena muunakin päivänä on menty yli +25 asteen eli hellerajan. Nyt on saatu myös olla viikon ajan ilman minkäänlaisia sateita, joten heinät eivät kasva enää sellaista vauhtia kuin alkukuun puolella. Itäisellä taivaalla seikkailevien kumpupilvien koko on suurentunut, josko sitten kääntyisi sateeksi viikonloppua kohti.

Alkukuusta oli koolla Helenan pesue viettämässä sukujuhlaa, jonka aiheita oli enemmän kuin sormia kämmenissä. Osku 31 v oli saanut tekniikan tohtorin tutkintonsa ja työpaikan keskilännessä, jonne kohta pitää matkustaa, siksi valittiin juhla-ajaksi heinäkuu, jolloin myös Anni 25 v saapui Prahasta kesälomalleen Suomeen. Pienempiä juhlan aiheita oli vielä liuta, joten päädyin talon ulkokuoren vihkimisjuhlan lisäksi lyömään toisenkin rikkani rokkaan, eli synttärikestit hieman ennakkoon kyseiselle seurueelle. Kaikki sänkypaikat olivat käytössä, myös Ben-pojalle Hessu-pinnasänky ylävintiltä, joka ostettiin 1935 Viipurista Pertin makuupaikaksi ja on vielä oikein hyvässä kunnossa (ja painava!) Sänky jäikin nyt alakerran toiseen kamariin, kun suvussa nyt on taas pikkulapsiperhe.

Helena nuorimmaistensa kanssa lähtöpuuhissa: Tellakin jo 9 v! Vuonna 1966 Helena seisoi melkeinpä samassa asennossa uikkareissaan Lammaskallion maisemissa, pää samalla lailla kallellaan, joka ominaisuus on peruja Irja-mummilta.

Harmi, kun aina unohtuu tuo kamerankäyttö, kun kun olisi lyhytaikaisia kuvattavia! Oskua tai Emmin perhettä en ehtinyt saada kuvaan, ja kukkalaudalla kamera asui seuraavallakin kohteella!  Tänä aamuna hyvästelin jo toisenkin pitkämatkalaisseurueen, kun viikonlopulla tullut veli vaimoineen Pohjanmaalta pakkasi autonsa matkaamaan seuraavaan kohteeseen, myös heidän kanssaan vietettiin kesätapaamisen lisäksi näitä omia juhlia. Sydämelliset kiitokset kyläilyistä!

Aika lämpimiä öitä ovat nyt vieraat saaneet yläkerrassa osakseen, mutta kun uudet tuuletusikkunat aukeavat vain 10 cm:n rakoon, niin niitä voi pitää auki läpi vuorokauden. Mitä kuumempi ulkoilma, sen varmemmin siellä vain pistäydytään pakollisilla toveilla. No kesäkahvila, jäätelökioski ja Urajärvi nyt kuitenkin aina löydetään. Tällä viikonlopulla oli myös oman kyläväen kahvilanpidon vuoro, joten leipomistehtailuakin piti harrastaa.

Sekä puna- että mustaherukat ovat viittä vaille valmiita syötäväksi, väri on jo kaunis, mutta makua saisi olla enemmän. Mehuasteelle on vielä matkaa toista viikkoa, eihän se yleensäkään ole heinäkuun asioita. Viherherukoihin ei tänä vuonna tullut juuri lainkaan marjoja. Mesivadelmat (jäljelle jääneet kaksi vartta) ovat tehneet runsaasti marjoja, joiden pääosaa ei voi käyttää, kun on sanomista ulkonäössä homeen tai ötököiden suhteen, eikä sateinen alkupuoli kuukaudesta antanut makuakaan.

Märkien alkukuun aikojen merkkinä pienet mustat mauriaismuurahaiset etupihan laattojen alla ovat kovin lisääntyneet, joten nyt ennen sadeaikaa niitä voi torjua jauheella. Aivan pian alkaa niiden lentoparveiluaika, joten se oli tehtävä tänään, kun liikennettä muuten on vähän.

Tellalla, joka on täällä taas kesälomalla, on kuuma, ja tilannetta tukaloittaa vielä heinäkuuksi sattunut juoksuaika, joka vie ruokahalut ja saa siistin koiran entistä siistimmäksi, kun ulkonakin pitää alkaa kunnostustuokioita. Ruohonsyöntiä voi onneksi harrastaa oikein hyvin, kun niitokseni ovat taas versoneet...

Elokuussa voi jatkaa kesken jäänyttä istuttelupuuhaa, muutama erä on vielä jäljellä, mutta odottelen ilman viilenemistä, jotta ei tarvitsisi väsyä vedenkantamiseen uudelle kasvupaikalle.

Kesäkuu päässyt jo Leonpäivään

Kuva pinkistä kiinanpionista on otettu eilen ennen sateen alkamista. Tänään oltiin pitkin maata, huiskin haiskin.

Onnittelut kaikille Leoille, unohtamatta vaaleaa ja lempeää viettelystä Northallan kissalassa! On siirrytty sinne aurinkovuoden jälkipuolikkaaseen, sillä kesäpäivän seisausta vietettiin viikko sitten.

Hansa - ruusut jatkavat vielä kukka-aikaa sinnikkäästi, vaikka sade ne muusaakin aika pian.

Mukavat toukokuun lopun maalausilmat ovat saaneet toisintoa kesäkuun lämpimistä. Ei toki vielä tukahduttavia helteitä, mutta selvästi umpikesän ilmaa, kosteaa ja lämmintä on jaossa. Viimeksi satoi eilisillasta tähän aamuun, joten kasveilla on kuin suuremmatkin juhlat meneillään.
Aloittelin eilen laitella etupihan kukkapenkeistä nostettuja evakkoja maahan. Niiden pitäisi päästä johonkin kukkapenkkiin takaisin, kun ovat sitä laatua, mutta paikkapula on nyt vastassa. Pitkä alatien varren penkki kaipaisi paikoin uudistusta, ja osa onkin jo sinne mennyt, mutta taimia on turhan paljon jäljellä.

Jasmikkeen juurista puskee kymmeniä uusia versoja koko ajan, joita kitken lähes joka toinen päivä. Multa on viimeinen, jota siihen nyt voisi lisätä, vaikka paikka olisi niin mainio maksaruohoille ja vuorenkilville, jotka ovat vielä istuttamatta.  Toki tuonne yläreunalle laitoin ovipielen amppelien kulahtaneet orvokit siementämään, että on taimia saatavilla. Tiitun muistopenkki kaipaa jotakin, joten sinne saavat mennä aasiankullerot ja tähtiputket tänä iltana, kunhan auringon kaari alenee puiden latvoihin.

Talon ulkopuolen loistavasti edennyt kunnostus valmistui sopivasti musiikkiviikon vieraiden tuloon. Talo näytti niin komealta, että vieraiden mieleen tuli ajatus, että mihinkähän linnaan sitä majoitutaan? No, tupa ja vinttikerroksen huoneet toivat kuitenkin linnasfääreistä maan tasolle...  Aiemmin on vieraina ollut lähinnä nuoria soittajia, mutta tänä vuonna majoittui hieman iäkkäämpää väkeä, ja kyllä sen huomasi aamukahvihetkistä, kun löytyi niin paljon keskusteltavaa. Oli kuin olisi saanut sisaren kylään, kiitos mukavista hetkistä heille kaikille!

Ukonkellot avautuvat juuri etupihalla.

Olen kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen kunnostustyön laatuun ja vauhtiin. Nyt ei tarvitse haikailla sitä puolta talon hoidossa. Erityisesti ilahdutti huomaavaisuus oven kohdalla, johon tuli seinän ja rapun välisen raon tukkiva komea peltikynnys esteeksi tippuville avaimille.

Musiikkiviikon jälkeen päästiinkin jo juhannuksen alusviikkoon, joten on siis seilattu juhlasta toiseen. Pientä välisiivoa ja ruohonleikkuuta ja uudet juhlat alkuun! Torstaina tulivat Helena, Hamed ja Tella, joten silloin meillä oli juhannussaunan aika. Nyt ollaan taas Tellan kanssa kaksin, kun ihmisvieraat vielä matkustivat lauantaiksi muualle ja sieltä sitten työpaikalleen.

Tämä kuva on eiliseltä, ennen sateen tuloa oli aika hautovaa ilmaa, ja piti riiputtaa kieltä tuulettumassa.

Kolmessa päivässä koira yleensä kotiutuu ja jää nukkumaan tänne alakertaan. Aamulenkki tontilla tehdään jo hyvin aikaisin, jotta kirmailureisu ehditään tehdä ennen kahdeksaa, jolloin tulee muuta liikennettä hautausmaan parkkipaikan tienoisiin. Lopun päivän ajan sopiikin sitten kääntää kylkeä ja vaihtaa makuupaikkaa... Tänään on perinteisesti ruohonsyöntipäivä, mikäs on popsiessa, kun ruoho on pehmeää.

Pientä lisäjännitystä tuli elämään puhelimesta, joka juhannusaaton aamuna ei suostunut yhteistyöhön, näytti ensin, että akku olisi ollut tyhjä, kun oli ihan pimeänä. Paninkin sen latautumaan, mutta ainoa, mitä sen jälkeen seurasi, oli avaamisyrityksen seurauksena teksti Ei komentoa. Ja vielä suomenkielellä, jota kone ei asetusten mukaisesti osannut. Muita vaihtoehtoja ei sitten ollutkaan. Mietin jo, että olisiko kone kovinkin herkkä lämpimälle ilmalle, mutta kun se kuitenkin koko ajan oli suht viileässä sisätilassa. Näin mentiin sunnuntaikin, ja päädyin siihen, että suunnistan Kouvolan Veturin DNA-liikkeeseen ratkomaan ongelmaa. No, kun maanantai-aamu eli eilinen sitten koitti, ja yritin vielä kerran puhelinta avata, niin parin minuutin miettimisen jälkeen siitä kuului kutsuva helinä, ja pääsin näpyttelemään sitä PIN-koodia. Ihme kumma. Ihan kuin olisi jostain lauhtunut...

Kouvolan reisu kuitenkin tuli tehtyä ja nyt olen palannut takaisin ns. tavallisen kännykkäpuhelimen aikaan, jossa näppämistö on koko ajan näkyvillä. Minua hämmensi suuresti se, kun tämän älypuhelimen näyttö meni valottomaksi pian, ja kun soitti numeroihin, joista annettiin ohjetta Jos haluat..., niin paina 1.., niin iski paniikki, kun ei löytynyt numeroita eikä sitä näppäimistöäkään just siihen hätään. Ihme, kun sain rakennuslaskun maksettua! Nykyisin pankit tarkastavat verkosta maksettaessa vielä puhelimella, että varmasti tililtä saa maksaa, eikä muu kuin tilinomistaja siellä askaroi.

Kukkapenkkien tienoilla riittää puuhia, kun on satanut! Maahumalat ja vuohenkellot riehaantuvat, vuohenputki jatkaa vielä keväistä vauhtiaan. Erityisen komeasti teki jälkikasvua pation pohjoislaidassa kasvava pihasyreeni, jota pitää nyt harventaa, että kunnolliset vesat pääsevät alkuun. Osa kasvaa ihan vinoon, lähes vaakasuoraan, ja sellaiset ratkeilevat helposti irti sateiden painaessa.

Elsa-hopeakuusen alla onkin päässyt taas nokkos- eli humalanvieras yllättämään! Jokainen asteri saa siinä osansa kannettavaksi. Tässä sitä on ollut jo muutamana vuonna, myös lipputangon penkistä sen löytää usein, astereilta siinäkin. Ehkä niillä on jonkinlainen syvä yhteys.

Taloremontti ohitettu

Valmiin pohjoisseinän kuva on Ullan ottama 04 06 2016.

Saatiinkin remontin alkajaisten aikoihin melkein koko ajaksi mahtavia hellepäiviä, ja kukkapenkeistä nostettuja taimipaakkuja ei voinut kuvitellakaan istuttaa ennestään kuivaan maahan, joten ne juuttuivat tilapäisastioihin kaivonkopin kupeelle. Siellä ovat vieläkin, kun sateet ovat edelleen olleet kovasti lottovoittoa muistuttavia. Eipä olisi niistä vähäisistä sateista tullut rännisaaveihin täytettä, mutta eivätpä astiatkaan olleet työpaikoissaan, kun rännit piti irrottaa vuorauksen ajaksi.

Remonttiin kului kaikkiaan 15 päivää eli kolme viikkoa, kalenterin mukaan kuitenkin vähän enemmän, kun yhdellä viikolla oltiin vain kolmena päivänä, ja niin tästä neljännestä viikosta sitten tuli tehtyä ne kaksi, että urakka valmistui. Paljon oli työvaiheita, kun varsinaisen laudoituksen ja maalauksen lisäksi piti purkaa entiset pois, koolata ja tarkistaa entisten naulausten pysyvyys.

Itäseinällä oleva ilmalämpöpumppu riippui valjaistaan telineissä sen aikaa, kun lauta- ja maalaustyöt tuli tehtyä.

Hitaimmillaan homma oli talon etupuolella, jossa parveke purettiin ja sen osat maalattiin maassa. Kaksi köynnöskasvien kiipeilysäleikköäkin otettiin alas ja maalattiin. Tältä seinältä toinen sitten siirtyi valmiille itäseinälle, vain tuo vasemmanpuoleinen pantiin takaisin.

Onneksi se ensimmäinen maalaus tehtiin sisätiloissa jo ennenkuin remonttia alettiin, kun maali oli hitaasti kuivuvaa. Koko ajan tietysti piti jännittää, kestääkö kuiva kausi maalausurakan ajan, ja onneksi se kesti! Kun työvälineet matkasivat pois tiistaina, niin jo keskiviikosta alkaen saatiin tämä raisu sykloni, Salomo-myrskyksi nimetty luoteistuuli tuulettamaan Suomea. Pahin tuulipäivä oli tällä kulmalla eilen.

Etuseinä valmiina, kuva on 07 06 2016 illalta. Valokuvauskoneen ja tietokoneen välillä oli jotain hämminkiä, niin etten saanut näitä kuvia kamerasta puretuksi pariin päivään, mutta onneksi leppyivät ja tekivät sovinnon. Erityisen iloinen olen siitä, että oven kynnykselle pantiin uutuutena sen kokoinen pelti, että kädestä tippuvat avaimet eivät enää voi joutua rappujen ja seinän väliseen rakoon, joka kohta on nielaissut useammankin avaimen ulottumattomiin.

Ja kun talon korkeus on niin suuri, kaikessa piti käyttää telineitä, joten työ oli hitaampaa, kun sinne ylös tavaraa hinattiin. Mutta nyt se on tehty, kauan odotettu ja tarpeellinen korjaus! Viimeistä lännen puolen tuvan ikkunaa riisuttaessa pielilaudan alta löytyi iso muurarimehiläisten poikaskasvattamo, nehän tykkäävät laatia savisia pesäkennoja kapeisiin rakoihin, joita puutaloissa on tarjona. Kuinkahan paljon niitä tähän taloon aikaa myöten tahtoo majoittua?

Mehiläisen poikaskennoja oli ikkunan alapuolelle pannun pielilaudan alus täynnä, se näkyy tuossa kuvassa harmaana. Ikkunan sivuilla oleva väri on seinän alkuperäinen väri ties kuinka kaukaa, se oli jäänyt maalaamatta tähän asti.

Ilmat ovat viikko sitten vaihtuneet hyvin koleisiin, jopa myrskytuulisiin, ja Lapissa päästiin pari päivää sitten lunta lapioimaan, kun pohjoisnavalta päin luukut olivat selkosen selällään. Täälläkin näytti tänään taimikaupassa vilu vierailleen, kun jotkut taimet olivat aika nuupallaan.

Mattoloimesta tuli 5 saman mittaista, 215 cm:n mattoa ja yksi lyhyempi pätkä.  Ne kaksi viimeistä olivat vielä kangaspuun tukilla kuvan aikaan. Päällimmäiset 3 tuosta pakattiin Ullan ja Jarin autoon. Kuva on 29 05 2016 .

Sain oltua aika hyvin poissa korjausryhmän jaloista, kun oli se mattoloimi työn alla, mutta sekin valmistui aikanaan, jo toista viikkoa sitten, ja sen jälkeen täytyi aikaa kuluttaa piha-askareissa. Kun ei juuri saatu kosteutta, niin pientaret ja nurmet eivät suorastaan pursuilleet, sen näki maantienvarresta, kun kävin sitä viikon alussa sirpittämässä. 

Ehkä kolmasosa oli massaa muihin vuosiin verraten. En edes alkanut sitä kyytimään kompostille, kun näytti hyvin nahistuvat ojankoon muutenkin.

Heinä- ja lehtikomposti on noussut sen verran korkeaksi, että kohta pitää nousta varpailleen, että saa lisättyä massaa.

Suurin osa kukkapenkeistä on saanut jonkinlaista huoltoa aamutuimaan tehtyinä "punttisali"reisuina, joissa pari tuntia on aivan tarpeeksi, hyvä jos sitäkään. Ehkä lähiaikoina keksin noille maanpakolaisille taimille jonkun oleilupaikan.

Tontin kosteimpia kohtia on tässä sektorissa, kun saunan harmaavedet sekä katon rännistä tulevat sadevedet kaatuvat tähän suuntaan.

Ulla ja Jari tulivat juhlistamaan työpanoksellaan Suomen lipun päivää viikko sitten lauantaina, ja kunnon keväthiki löytyi, kun suuri osa nurmikoista tuli leikattua, rankapuut sahattua ja kärpäsverkot laitettua muutamassa tunnissa. Niin oli kiivas tahti, että en juuri perään ehtinyt kameran kanssa. Alun perin oli kyllä suunniteltu muuta puuhaa täksi päiväksi ylävintillä, mutta kun rakentajien tavarat asuivat yöt ja viikonloput autotallissa, niin vintin jätekasseille ei olisikaan löytynyt tilapäistä sijoituspaikkaa, ja keksittiin muuta tärkeätä.

Tämän remontin jälkeen voi todeta, että Turengin kerrostalo-osakkeen myynnistä 2005 jääneet rahat on hyvin saatu kulutettua. Niillä sai aikaan kolme isoa remonttia: tuvan ja lämpöjärjestelmän 2005, ikkunat ja ovet 2010 ja nyt tämän ulkopuolen 2016. Ja liudan pienempiä, mm. ilmalämpöpumput 2007, vessan 2006 ja vesijohtojen ja saunan kunnostuksen 2015. Varsinkin sähkötöitä on aikojen saatossa saanut tehdä, kun vanhojen johtojen ja pääkeskuksen tilalle on pantu uutta, ja vanha vesikeskuslämmitys vaihtui suoran sähkön pattereihin. Yläkertaan modernisointi ei ole vielä ehtinyt, mm. silloin, kun siellä tehtiin 1990-luvulla seiniin pistorasioita, ei ollut pakko laittaa maadoitettuja, kun oli vain nukkumakamareista kyse.

Kaikki hommat ovat olleet sellaisia, että niissä on syntynyt vähintään puolet laskusta verotettavaa tuloa työn suorittajille, joten kun eläkkeeni maksetaan veroista, olen omalta osaltani ollut mukana auttamassa niiden verojen kertymisiä. Nykyisin verotus on onneksi paljon työntekijöille keveämpää kuin silloin, kun itse olin ansiotöissä. Ja laskussakin on vielä 24 % liikevaihtoveroa joka rivillä.

Sama periaate on ollut myös siinä, kun olen mm. kunnostuttanut vanhoja huonekaluja. On aivan eri asia työllistää oman paikkakunnan ammattilaisia kuin ostaa teollisuustuotteita, joista voitot saattavat kulkeutua ties mihin paratiiseihin.

Ei vanha talo ole koskaan valmis, se ei ole tarkoituskaan, mutta turvallinen ja lämmin sen pitää olla. Talon huopakatto ja tuo pohjakerros on tehty hyvin v. 2000 ja ovat kunnossa, joten niillä ei ole merkittävää kiirettä. Kun katolle vievät nuohoojan tikkaat kunnostettiin myös parvekkeen lisäksi, voi hyvillä mielin jatkaa niidenkin käyttämistä, parvekeraudat ovat nyt yli 60 vuotta ja ne tikkaatkin n. 50.