Viikko pääsiäiseen

Pääsiäisruohoksi on tänä vuonna kylvetty hyvin itäviä ohranjyviä, jotka ovat viiden päivän jälkeen ihan kelpo katseltavaa.

No ensin tietysti on huominen palmusunnuntai virpojineen ja suklaamunineen. Ja samalle päivälle osuva eduskuntavaalien virallinen ja nykyisin ainoa äänestyspäivä kerrassaan. Toki kiireisemmät ovat voineet äänestää ennakkoon viime viikon aikana, joka homma on niin suosittu, että tavallisesti reilu kolmannes käyttää sitä vaihtoehtoa.

Lunta on vielä maassa, sillä yöpakkaset jatkuvat vielä ensi viikollakin.

Voihan sitä huomenna silti mennä äänestyspaikalle, vaikka olisi jo äänestänytkin, sillä oma kyläyhdistyksemme keittelee palmusunnuntain ja äänestyspäivän iloksi kahveja kylätalon kahvilan puolella. Tänä vuonna ulkomailla asuville on myös uutuutta äänestämisessä, kun voi tilata lomakkeen netissä ja lähettää postitse äänestyskuorensa.

Sukutietämyksessä on kääntymässä uusi lehti! Mikko on saanut kontaktin ihan muinaisuuteen, sillä isäni Tatun (1902-1977) isän Tuomaan (joka kuoli isäni ollessa vasta alle 10-vuotias) serkku on elossa (!!!) (ja vieläpä minua nuorempi henkilö!!!). Hän on selvitellyt omalla tahollaan sukuaan Sysmän Leppäkorvesta, ja nyt tiedot voidaan saada yhteen. Ollaan tässä äimistelty, kun minä olen jo kolmas polvi Tuomaasta. Mutta ennen vanhaan lapsia tuli perheeseen paljon. Molemmat tämän Tuomaan serkun esi-isät ovat saaneet poikansa vasta 50-vuotiaina, ja ovat ison sisarusparven viimeisiä lapsia. Silloin kahteen sukupolveen saa kulumaan sata vuotta. Sadassa vuodessa voi olla 4-5 sukupolvea, jos on kyse sisarussarjan ensimmäisistä lapsista. Meidän perheessä lasten välinen ikähaitari oli vain 13 vuotta, Pertti 1935 ja Raija 1948. Mutta isoissa perheissä lastenikäväli voi olla yli 20 vuotta, eli ns. sukupolvihyppäys.

Taulukierrätyksen tuloksia... Marja-Leenan työ Syysmetsä siirtyi makuuhuoneesta vaihteeksi eteisen oleiluryhmään. 

Olen alkanut jo kunnon kevätsiivot, siitähän tuli esimakua jo aiemmassa postauksessa, kun pääsin pitkään muhineen toiveen täytyttyä tekemään halliin istuskeluryhmää. Nyt ollaan hissuksiin edetty asuinkerroksen puolelle, sillä eilen löytyi Kausalan kangaskaupasta (on meillä sellainen!) sopiva keväinen kappale palalaarin valikoimasta.

Kohde on hieman epätavallinen, sillä vieraskamarin sängystä on pitänyt ottaa toinen kahdesta peruspatjasta pois. Syynä on, että vanha madame Tella ei enää jaksa hypätä sänkyyn sille korkeudelle, yhden patjan korkeuteen se voi sensijaan mennä astumalla helposti. Patja oli hankittu vieraan tai omaa nukkumamukavuutta ajatellen, koska korkeammasta sängystä löytyy vähemmän vetoinen makuupaikka, josta on lisäksi helpompi nousta pois.

Vauvan pinnasängyn tila on nyt tätä laatua. Seinältä piti ottaa pois vaaleanpunainen ryijy, koska se peittyi patjan taakse puoliksi. Tilalle tuli toiselta seinältä Ahti Haapaniemen nuorna miesnä 1980-luvulla maalaama pellonpiennar, jonka ostin omien 50-vuotispäivieni merkeissä, koska aihe sivusi niin kovasti paljon silloin työn alla ollutta kasviston tutkimustani. Ryijy meni varastoon.

Mitä tehdä patjalle, oli sitten toinen juttu, koska meillä on vain yksi 120 cm levyinen sänky. Voisihan sen tietysti roudata vintin tiloihin, mutta toisaalta sieltä hakeminen on ohjelmointia vaativa toimi, joten päätin nostaa sen vain seinää vasten odottelemaan. Patjan peitoksi tuli löytyneestä kankaasta sopiva verhoilu, joka sitten toisaalta voi olla myös päiväpeittokin myöhemmin. Tietysti patja voisi matkustaa suvun toiseenkin kotiin...

Kangaskappaleen toisesta reunasta sai irrotettua sen kokoisen osan, että pöytäkin sai oman liinansa. Niitäpä eilen illalla ompelin ja tänään silittelin sitten suoremmaksi. Kangas rapisee hieman käsitellessä, joten se on varmaan tarkoitettu ulkoiluvaatekankaaksi ja on vettä hylkivää. Sekin on hyvä ominaisuus koiran tassuille.

Makuuhuoneeseen tupsahti yläkerrasta damastityöni Kirkonkylä, joka kuvaa tyypillistä suomalaista kirkonkylää, jossa on erilaisia rakentamisen tyylejä, puistoja unohtamatta. Tuossakin työssä langat ovat itsevärjättyjä, ja kehykset valmisti Turengissa Hevonojan Jari.

Yhden taulun siirtäminen poikii aika muutoksia jäljellä seinällä tai varastoissa oleviin tauluihin, joten vasaralla on ollut askaretta tänä aamuna kummassakin kerroksessa. En muistanutkaan enää joitakin tauluja, jotka olivat Ullanhuoneen piirongin ja seinän välisessä tilassa, joten sieltä sai vähällä vaivalla vaihtelua.

Sain muuten oikein ahaa- elämyksen siivouksiin, sillä eteisessä on nyt vuoden ollut ns. vaaleanharmaa terassimatto. Sen pintaan oli tullut jokin likaläimäre tuvan oven lähelle, ja ajattelin sitä koettaa siistiä suihkepullolla ja talouspaperilla. Yllätykseksi kaikki, mikä lähti irti, olikin koirankarvaa, joka jäi paksuina lepereinä talouspaperiin. Matto tuli ihan entisenlaiseksi, ei siinä muuta likaa ollutkaan!

No, tuostahan innostuin, ja samanlaisia tuloksia tuli eräistä muistakin lattian kohteista, mm. tiskipöydän vierellä olevasta amerikoista raahatusta pikkuisesta pehmikematosta. Kumpikaan ei ollut puhdistunut uudella pölynimurilla tarpeeksi, koska karva kietoutuu maton nukkaan kiinni.

Tellan kanssa vietetään aikaa vielä joitakin viikkoja. Kun tämä ihmismummo etsii pirteyttä polveensa Voltaren Forte-voiteella, niin koira haistaa siinä kiinnostavan tuoksun ja pyrkisi nuolemaan. Pitää aina varmistaa, milloin hän on muualla...

Autuas pusu housunpolveen nyt kumminkin lipaistaan.

Tänään on vanhimman lapseni Helenan syntymäpäivä. Hänkin on jo aikaa sitten saanut lapsensa aikuisiksi ja päässyt nauttimaan lapsenlapsien ihanasta energiasta. Vanhin hänen katraastaan elää jo ns. keski-iän vuosia, kohta muutkin. Parhaat onnittelut hänen uudelle elämälleen korjatun polven kanssa! Varmaan vaivaton kävely tulee olemaan elämän parhaita anteja, pitäisihän päivittäin ottaa tuhansia askeleita.

Kunhan kuntoutuminen vielä etenee, niin mukavat maastossa tallustelut ovat taas totta. Eipä metsiin muutenkaan vielä olisi asiaa, mutta viikon päästä voi olla jo aihetta mennä tuijottelemaan sinivuokkojen silmiä. Näin on ensi viikolla ennustettu käyvän, että yöpakkaset aikanaan vaimenevat. Tellan kanssa edetään vähin erin, koirakin on jo vanhempana helpompi kuljetettava.

Onnitteluun on nyt vain yksi kukkiva vaihtoehto, kuparilehti avasi juuri ensimmäiset tämän kevään versiot.

Helena syntyi samanlaisiin ilmoihin kuin nytkin on tarjolla, lunta oli reilusti ja muuttolinnuille piti etsiskellä ruokaa. Tosin silloinen asuinkyläni Sysmän Rapala oli eri maata, siellä oli lunta aina vähemmän kuin muualla. Mutta koska ensisynnyttäjää ei edes silloin enää luvattu lastaan pyöräyttämään muualla kuin sairaalassa, olin tullut vanhempieni luo Iittiin viimeisiksi päiviksi, koska Kausalaan oli hiljattain saatu uusi ja hyvä kunnansairaala.

Nykyisin se on nimeltään terveysasema, jossain välissä oli terveyskeskuskin nimenä, ja rakennuksella on ollut mittavia lisärakentamisia ja kunnostuskorjaamisia ajan kuluessa. Siellä asioidessa muistuu aina tuo ensi käyntini mieleen!

Hääpäivämme osui edellisvuonna näihin aikoihin, se oli juuri palmusunnuntaina. Silloin asuttiin Lehtimäellä etelä-Pohjanmaalla, jossa elin luokanopettajan vuosia. Sinä vuonna lumet olivat jo kadonneet huhtikuun alussa. Häämatkalle kyllä mentiin vasta pääsiäiseksi, kohteena olivat molempien lapsuuskodit. Olin hyvin tyytyväinen tiilenpunaiseen kevättakkiini, jonka olin kyllä ostanut vaaleankeltaisena, mutta käytössä osoittautui, että sitä olisi pitänyt aika usein pestä, joten päädyin värjäyttämään sen tummemmaksi. Tulos oli erittäin hyvä.

Perheessä oli silloin kolmaskin jäsen, nimittäin karkeakarvainen terrieri Piki, joka oli noin puolivuotias. Kauan Piki ei kuitenkaan meillä asunut, koska miehen vanhemmilta oli juuri kuollut koira, ja kun meillä oli heinäkuun lopulla muutto Sysmään tehtävänä, koira meni appelaan. Ja sille tielle se jäikin, moneksi vuodeksi ensin Juurikorpeen ja heidän eläkkeelle menonsa jälkeen uuteen kotiin Sysmän kirkolle. Mauri alkoi opintonsa Heinolan seminaarissa sinä syksynä, joten hän oli yhteisessä kodissamme vain muutamia hetkiä sunnuntaisin, joten koiran ulkoilutus olisi ollut jatkossa hankalaa, kun Helena alkoi ilmoitella tulostaan.

Piki oli ensimmäisenä vuonnaan aktiivisesti mukana, kun oltiin pihaleikeissä välitunneilla tai voimistelun merkeissä pelattiin pesäpalloa. Koira norkoili syöttölautasen vieressä, ja jos lyöjälle sattui huti, koira nappasi pallon suuhunsa ja vei kauas kolmospesälle asti. Siinäpä riemua riitti, kun koko ulkovuorossa olevien ryhmä etsi koiraa ja sen suussa olevaa palloa.

Kevätpuuhia riittää!

Parkkipaikalla ja etupihalla on lunta enää kasausrippeinä, kuva talletettu tänään iltapäivällä.

Havupuiden aluset ovat vähiten lumiset, tässä seison kuvaa ottaessa Elsa-kuusen lähellä ja katselen  "Rhodosaliin" päin eli pohjoiseen. 

Kevät on jatkanut etenemistään hitaasti, mutta varmasti. Kuivien ja kirkkaiden ilmojen keskeen on tulossa parin päivän sisään matalapaine, joka saattaa pudotella uutta lunta ja räntää paikoin runsaastikin, joten nyt on mukana muutama ulkokuva ajalta ennen lumisateita.

Autotallin nurkalta alapellon suuntaan...

Autotallin koilliskulmalta alapellon suuntaan.

Toista viikkoa oli aikaa miettiä, miten järjestelisin huoneita entisillä kalusteilla, kun yläkerran hallista 28 03 oli saatettu maailmalle siellä jo pitkään asuneet sijoituskangaspuut. Puuhaamista ennen oli kuitenkin vielä noin viikon mittainen Lohjan reisu, joten asiaa piti pohtia vain teoriassa. Hyvä niin, sillä vanhemmiten ei kannata lahoavan selän kanssa tehdä turhia kalujen siirtoja varsinkaan yläkerran ja alakerran välillä.

Ryhdyin hommiin vasta torstaina, vaikka keskiviikkona jo kotiuduttiin, varovasti sittenkin. Päädyin siihen, että viipurilaisena ostoksena 1935 talouteen tullut Hessu eli melkein mustaksi petsattu lasten pinnasänky sai lähteä autotalliin, nykyajan vauvat ovat hieman eri kokoa kuin 1930-40-lukujen tuotokset... Se olikin palvellut täällä asuinkerroksessa lähinnä ylimääräisten vuodevaatteiden sijoituspaikkana, kuten ennen vanhaan (yläkaappien puuttuessa) moni pikkusänky, joista saatiin peti sitten penkille tai lattialle sijoittuvalle yöpyjälle.

Hessun väistyttyä vierashuoneen nurkasta jäljelle jäi käyttökelpoisia kappaleita, joiden kanssa sitten aika kului torstaina. Jo aikaa sitten yläkertaan oli viety makuuhuoneiden istuimiksi sohvakaluston sinkkusohvat, mutta kun kaikki vanhat vintiltä löytyneet muut istuinsohvat olivat tulleet kunnostetuiksi, niin jälleen oli ylimäräisiä kulun esteitä. Lopulta päädyin siihen, että kannan yläkertaan niistä vain keveimmän parin, ns. Elsa-Tatu-tuolit, jotka oli hankittu varhain 1950-luvulla, sen asian Pahalahden Marja totesi katsellessaan niiden täytteeksi pantuja pehmikkeitä.

Eteisen oleilusopessa oli sinne keväällä 2018 pantu Pertti-veljeni seminaarityönä valmistama istuin, joka umpipuisena rungoltaan ei varmaan koskaan petä, mutta on turhan painava. Se sai jäädä paikoilleen, ja torstaipäivä kului sitten tuon sopen ja alakerran vierashuoneen kalustamisessa.

Pieni tietokonepöydän sivuun hankittu apupöytä ei nykyisin mahdu paikkaansa tuvassa, joten se sai ottaa tilan Hessusta vapautuneesta makuuhuoneesta. Sen alle saa tulija panna kassinsa tai laukkunsa, ja pöytä tarjoaa hieman vapaata laskutilaa, etteivät mukaan otetut kamppeet katoa näkyvistä.

Vuosi sitten olin kehitellyt eteisen soppeen kukkapöydän entisistä kirjahyllyn osista, mutta sen sivuina  ja jalkoina olleita osia (60 cm leveät) tarvittiinkin jo syksyllä, sillä tuulikaapin syvennyksen koko ei muuta saatavilla olevaa sallinut. Ja sehän tarvitsi kipeästi jotain kalustetta linnunruokia yms. varten.

Hyllyjen pinnat menivät odotuslistalle jo syksyllä. Ne tarvittiinkin sitten yläkerrassa. Nyt kehittelin tilalle kukkapöydiksi kolme erilaista pikkukalustetta, jotka ovat kyllä erikorkuisia keskenään, mutta toisaalta ovat kasvitkin: Makuuhuoneessani ollut pikkupöytä, korkea talousjakkara ja Päivin muuttokuormasta meille tipahtanut pienempi sarjapöytä, jonka sai kohtalaisen hyvin kantavaksi jalkojen ruuveja kiristämällä.

Vuosi sitten vaaleiksi maalatut kirjahyllyn osat asuvat nyt yläkerrassa, hallin ikkunan edessä aputasona tai kukkapöytänä, kumpaa nyt kulloinkin sattuu tarvitsemaan.

Perjantaina olinkin jo valmis yläkerran siivoukseen, koska sehän nyt pitää joka tapauksessa keväisin toimittaa. Tarkemmin ajatellen tein ensin siivouksen tyhjimmässä osassa eli kangaspuiden paikassa, jossa ei ollut mattojakaan pudisteltavaksi. Kuitenkin kaikki nurkat tyhjenivät omien kangaspuiden varaosista, ne mahtuivat vaatekomeron takakulmiin. Rakentelin saatavilla olevista osista myös kukkapöydän ikkunan eteen, joskin kudonta-aikana se kyllä tarvitaan kerien ja sukkuloiden tilapäiseksi laskutilaksi. Jalkaosat jatkavat vanhaan malliin kirjahyllyn apuosina, sillä mm. lastenkirjoja ei kannata panna kovin ylös huterahkoihin vanhoihin hyllyihin...

Lopulta olin saanut puhtaalle lattialle sopivan kokoisia mattoja, joten kalustamaan! Molemmissa yläkerran huoneissa piti käydä, sillä niissä oli vaalean sohvakaluston sinkkusohvat, kummassakin yksi. Niiden siirtäminen on mahdollista, kun ovat keveitä painoltaan ja jalat saa irrotetuksi oviaukkojen ohituksen ajaksi. Sohvapöydän virkaa toimittaa Ullan huoneessa ollut viipurilainen Musta kistu (= kirstu),  jonka joskus olen maalannut valkoiseksi. Siinä on hupaisa naftaliinin haju, sillä Elsa säilytti siinä kesäisin villakamppeita, kuten pipoja, huiveja ym.

Poikien huoneena ollut makuukamari sai tuolikseen viereisestä huoneesta Tatun mustan nahkaisen tuolin, joka oli hankittu 1970-luvulla. Sinne ei muuta mahdukaan, koska se on pienempi ja parisänky on siellä.

Niinpä Tyttöjen huone eli Kirjasto sai ottaa vastaan aiemmin mainitut asuinkerroksen siirtolaiset eli Elsa-Tatu-tuolit, jotka ovat kooltaan pienemmät kuin siellä ennen olleet nahka- ja sinkkusohva. Vaatenaulakon virkaa toimittava kaluste siirtyi nyt oviseinälle, kun tilaa oli enemmän.

Ullanhuone jatkaa nyt hieman vähemmillä kaluilla, kun se Musta kistu sieltä muutti halliin. Se toimi aiemmin yöpöytänä sängyn vieressä, sen tilan otti Elsalla ennen tv-aikaa ollut radiopöytä, joka oli ollut nurkkaan ahdettuna ja kirjoja täynnä. Hyvin paljon siellä vieläkin on kalustetta, joten jotakin harkintaa pitänee tehdä. Sitten joskus.

Lauantaipäivä sujui  projektin osalta pyykkäysten merkeissä, sillä liuta verhoja ja päällyksiä ym piti saattaa tuoreempaan kuntoon. Eihän tuossa kerroksessa muuten asuta paitsi satunnaisesti, ja vaikka pölyä on suhteellisen vähän ilmassa, niin jotain kumminkin kertyy.

Tänä aamuna sain sitten vielä silitetyt tekstiilit paikoilleen suurimpaan osaan kohteista. Raija Sundholmin virkkaamat simpukkamalliset koruliinat menivät nyt hallin sinkkusohvien selkänojia koristamaan, siksi etsiskelin pienet vihreät koristetyynytkin samoille maisemille.

Hankikelien huhtikuuta

Raikas kukko kalenterissa kuvaa oikein hyvin tämän vuoden huhtikuisia sävyjä! Päivä alkaa noin puoli seitsemän, ja ilta muuttuu hämäräksi vasta klo 20:n maissa. Kesän kellonajalle on siirrytty viime viikonvaihteessa

Ollaan jo reippaasti kevätkuun puolella, mutta ainakaan sääennusteiden mukaan ei ole lähiviikkoina tapahtumassa mitään "huhtikuu humahuttaa"- ilmiötä, että lumet häviäisivät. Pikemminkin lumet siirtyvät hankien pinnoista molekyylin kokoisina ilmaan, kun melko vähäpilvisiä ja viileäöisiä aikoja on odotettavissa entisten lukuisten samanlaisten jatkoksi. Tällaistahan se kevät meillä on melko usein, kuukausikaupalla odotellaan, josko joku vihreä kevään airut pilkistäisi esille, mutta ei vaan näy. Vaikka päivät ovat jo parhaimmillaan yli +10C asteen, niin kylmä kahmaisee tienoot yöksi haltuunsa.

Viikonloppuna hankittiin tyttären pariin pihapolun varren ruukkuun Lohjalla jo kevättä: perunanarsisseja ja valkoisia helmililjoja paikallisesta puutarhasta.

Tulin eilen kotiin Lohjalta, kun arveltiin, että tytär jo pärjäilee jotenkuten ilman apujalkoja ja -käsiä. Polvileikkauksesta oli kulunut viisi viikkoa, ja oman auton rattiin pääsy helpottaa kovasti mahdollisuuksia itsenäiseen elämään. Tella tuli vielä tänne mukaani, sen ulkoilureisut vaativat parempaa kävelykuntoa kuin tyttärellä on tarjolla. Punakylkirastaan ääniä kuunneltiin siellä mustarastaiden ohella alkuviikosta.

Onneksi täälläkin tie on jo jäätön, ettei tule pahoja yllätyksiä jalan alla. On tosi riemukasta, kun pääsee taivaltamaan lenkkarissa kuomasaappaan asemasta! Hankea kyllä piisaa, joten en mene kahluutilanteisiin, vaan pysyn sulilla kohdilla. Kävellessä iltapäivällä tuossa tiellä tuntui siltä, että routa on alkanut sulaa, kun maa oli joustavaa.

Vihdin-Nurmijärven alueella tienvarret olivat jo lumettomia, jossakin pellonkulmalla oli tuotu jo hallaharsokääryleitä asemiin odottamaan varhaisperunan lähiaikoina tapahtuvaa istutusta, kunhan pakkasyöt väistyisivät. Eihän ohut harso paljon yökylmää vähennä, itse asiassa routa sulaa peiton alla hitaammin kuin ilman, ja harsot onkin tarkoitettu esiin tulevien lehtien suojaksi.

Meidän peltoaukeat ovat vielä lumisia, joskin Radansuun vanhoilla kevättulvan järvillä oli jo näkyvissä vetisiä kohtia, aika runsaan kokoisia olivatkin. Muuttolintuja niissä ei näkynyt yhtään, joten ovat varmaan ainakin yön ajat jääkannessa. Omalla pihalla linnun ruokintapaikalla on pääasiassa muutamia mustarastaita, mutta jokunen räkättirastaskin jo näytti lentelevän. Kuorettomat kaurat kelpaavat myös oravalle, joka aamu- ja iltahämärissä käy reippaalla tahdilla pyyhkäisten ruokintapaikan eväillä.

Talon katolla on enää hitusen lunta itäpuolella eli siellä sivulla, mistä kiipeäminen piipulle tapahtuu. Saatoinkin soitella nuohoojalle jo äsken, mutta kuulemma vasta loppukuulle ehtii tänä vuonna, sillä vastuksia on ollut muuallakin kunnan kulmilla. No, hyvä niin, sillä tuo hanki kiipeämiskohdan tyvelle on vielä paksu ja kova, kun en ole sitä kaikkea vielä lapioinut poluksi..

Lakaisin eilen viime syksynä valmistuneen pihalaatoituksen tyhjemmäksi lecasorasta, ettei kaikki kantaudu sisään. Kokeilin myös, että ainakin punaiset tekokukat eli joulutähdet lähtevät irti, ehkäpä  myös ruskettuneet kanervaruukut. Kumma kyllä, nietosten alla taipuilleet katajaoksat ovat vastoin odotuksia suoristuneet ihan itsekseen! Olin jo elätellyt mielessäni jäähyväisiä niille sahan soidessa. Aiemmin taipuneita on saanut poistaa, kun ne ovat sojottaneet mikä mihinkin hulluun suuntaan.

Viimein eilen pystyin jotenkuten sijoittamaan roskisastiankin paikoilleen tallin nurkalle, vaikka jäätähän siinä alla on vielä monta senttiä, ja iltapäivällä se oli tosi kovaa, eipä lapiolla paljonkaan saanut tasatuksi. Se, mikä kuvassa nyt kovasti ilahduttaa, onkin puuttuva allikko tallinoven edustassa!

Kylvin siihen viime viikolla edellisvuonna tehdyn uran kohtaan Cooperin lumensulatusrakeita, toivoen, että tehoaisi myös routaan, ja niinpä olikin tepsinyt. Piha on nyt siitä kohtaa ihan kuiva. Tähän kohtaan, vaikka on eteläseinää, paistaa aurinko vain aamupäivällä, muun ajan se on puiden varjossa. Lumikellojen kasvupaikka kuvan takaosassa on vielä paksun aurauspakan alla, ei mitään toivoa viikkokausiin niiden näkemisestä.

Tämän aamuinen näkymä lintujen ruokintapaikalta löytää vain kolme neljä mustarastasta. Niiden määrä on vähemmän kuin viikko sitten, liekö syy ilmoissa vai paikkaa hallinnoivissa naakoissa, jotka ilmaantuvat kymmenpäisenä parvena hieman myöhemmin määrittämään nokkimisluvat muille.

Sisällä kevätkukat ovat aika kuivaa laatua edelleen, ties kuinka monen vuoden takaa olevia silkkikukkia ja uusia villasukan tekeleitä. Sekä porkkana- että veriappelsiinisukkia on tehtynä yksi kappale, toista puolikastaan odottamassa, kukkavaasia täyttävä vaalea pari jo menossa loppuaan kohti, kun sen toistakin sukkaa on tehty yli kantapään.

Viikko sitten tehtiin lähtöä Lohjalle näihin aikoihin, ja juuri sen aamun täyttikin yllättäen pitkään odotettu toiminta, nimittäin viimein oli TaitoKymenlaakson onnistunut tulla noutamaan tarvitsemiaan kangaspuitaan, jotka olivat olleet hätäsijoituksessa meidän yläkerran hallissa.  Kunhan päivä tästä lämpiää, mennään siivoilemaan ja uudelleen kalustamaan tuo 2 x 2 m kohta oleilualueeksi, kun makuuhuoneissa on niin vaatimattomat istuskelutilat. Sellainen kohta tässä oli aiemminkin, joten palataan vanhaan ja hyväksi havaittuun. Lattiaa pitäisi ehkä hieman ehostaakin, mutta kylmänä aikana se ei onnistu, vaikka lateksimaaleja käyttäisikin.

Kangaspuut eivät olleet alunperinkään toivotut, ne olivat samankokoiset kuin omani, ja olin anellut leveämpiä, peittojen kutomiseen sopivia, mutta nuo sieltä sitten putkahtivat. Käytin siis edelleen omiani, kun niillä sai muutaman sentin leveämpää tulosta kuin lainapuilla. Useita vuosia siis odottivat uutta sijoituspaikkaa. Meidän yläkerta ei ollut sopiva puiden tarjoamiseen muillekaan, kun talvisin on liian kylmää kutomiseen, kun siellä ei ole lämmitystä, ja mahdolliset puiden tarvitsijat puolestaan olisivat olleet juuri talvella joutavampia kudonnan oppimiseen.

Autotalliin sijoitetuista luomapuista sain sen sijaan tehtyä samalla kaupat. Ne ovat nyt omat, joten perikunnalla ei ole huolia niiden palautusten suhteen. Ja nehän ovatkin olleet koko ajan tarpeelliset! Kohta alankin uutta lointa suunnitella, kun tarkenee. Tallikaan ei ole talvityöpaikka, kun ilmanvaihto on oven alla olevan aukon kautta, eikä ole lämmitystä.

Kevättalvella riittää erilaisia aikoja

Vielä on huopakatolla vähän lunta jäljellä. Monena vuonna nuohooja on käynyt jo maaliskuun alussa, silloin katto on ollut paljaana. Soittelinkin tuohon aikaan, että ei vielä kannattaisi tulla, kun silloin oli paksu kerros. Siihen nähden ollaan nyt aika mukavassa jamassa, mutta kyllä tuolla vielä koipi lipeää. Tänään taas sovittiin toimenpiteen lykkäämisestä parilla viikolla.

Tänä vuonna ollaan pääsiäisen suhteen melkein viimeisessä junassa, kun sinne on vielä lähes neljä viikkoa. Kesäaika koittaa sekin myöhässä, vasta maaliskuun viimeisenä ehkä viimeistä kertaa kellonajan siirto tähän suuntaan tehdään.

PS. No tuon kun olin saanut sanotuksi ja julkaistuksi, jo luin uutisista, että EU on päättänyt, että vuonna 2021 siirrytään pysyvään aikaan. Siis ensi vuosi vielä menee tässä harrastuksessa.

Toki päivä on pidennyt jo selvästi yöpuolikasta pidemmäksi, Helsingin horisontin mukaan ollaan 46 minuuttia valopuolen hyväksi.

Piti raahata kattolumien pelossa roskis tallin etupuolelle, ja ihan oikein olikin. Alas tippuneet lohkareet olivat isoja ja painoltaan enemmän irronneita jäävuoria muistuttavia.

On päästy maaliskuun loppupuolelle. Talvi pitää vielä otettaan, yöpakkaset jatkuvat. Kävin juuri viimeisen iltakierroksen Tellan seurana, taivas tähtikirkkaana ja revontulia enteillen. Meillä niitä ei juuri pääse näkemään, kun katuvalot ja kirkkomaan valaistus tuottavat valoa omien lamppujen lisäksi, mutta pohjoisen taivaalla voi arvailla joistain haamuista, että muut revontulia näkevät.

Parkkipaikkaa on murskeella hiekoitettu muutamia kertoja, joten se on parhaiten sulaa, mutta muualta valuu siihen vesiä seuraavaksi yöksi jäätymään. Ennusteissa on, että pakkasyöt kestävät melkein koko tämän viikon, vasta perjantai antaa parempaa toivoa.

Aivan seinänvieri ja rappu ovat lumesta vapaat, mutta paksua jääkakkua saa hiekoittaa ja sulatella vielä kauan.

Meidän piha on mahtavaa jäätikköä, samoin kuin tiemmekin. Sellaisetkin kohdat, jotka kertaalleen ovat sulaneet pohjaan asti, kuten parkkipaikka, ovat jääkuorien alla, jotka ovat jopa irti alustastaan. Kaikki meidän tontin polut ovat jään peittämiä. Autonpyörät ovat jättäneet uransa ajotielle, mutta ne vetäytyvät jääksi yön aikana.

Vielä menee aikaa lumen poistumiseen.

Mongolian vaahteroiden viereen olen lapioinut alkukuussa viimeksi polkua, puun rungoista saa pitää onneksi kiinni, kun tästä menee linnun ruokintapaikalle.

Patiolaattojen kohdalle ei ole lapioitu koko talvena mitään, siinä siis vain sataneita kertymiä. Ensin monta kerrosta lunta, lopuksi viime viikkoina vesi- ja räntäsateita, jotka ovat sitten jäätyneet

Kun odottelen lähiaikoina vieraaksi nuohoojaa, aloin tehdä polkua tikapuille, mutta enpä tiedä, tuleeko tehtyä loppuun. Kämmeneen tuli kahden ponnistelutovin jälkeen iso rakko, joka nyt haittaa. Olin saanut tehtyä vain parisen metriä.... Hanki on niin kovaa, että se on ensin parinkymmenen sentin paksuudelta rikottava palasiksi, jotka sitten lapiolla kippautuvat ulommas. Piti hakea autotallista teräväkärkinen kuokka, jolla sitä rikkomista teen, kun rautalapio tuntui käteen liian painavalta.

Murskekasan päälle pantu pressunhelman pidike on jo näkyvillä. Enää 80 cm:n keko lunta päällä.

Muuttolintuja on alkanut saapua. Yleisin nähtävä on nykyisin mustarastas, joita on pieninä parvina etsimässä jyviä ruokintapaikalla. Pientä livertelyäkin jo vaimeana kuuluu. Toki tiukkana ruokavuorojen jakajana ovat varikset ja naakat. Lisäksi olen nähnyt eilen viherpeipon ja tavallisen peipon tänään. Käytiinkin lisäämässä jyviä, että on mistä nahistella.

Tässä etualan luminietoksessa viettää talvenloppua papulanruusupensas...

Puiden tyvet ovat aika paljaina jo, löytyipä Elsa-kuusen alta yksi rusakolta unohtunut talvion versokin. Kaupoissa ei ole vielä narsisseja, eipä niitä raaskisi pihalle kuitenkaan. Olin kotiapuna joitakin päiviä tyttärellä, nyt ollaan vuorostaan täällä molemmat sekä koiruli.

Kiva laitella erilaisia ruokia, kun on kaveri syömässä. Aamupäivällä toteutettiin pinaattikohokas lounaaksi, iltapalaksi askarreltiin täytettyjä paprikoita. Eilen herkuteltiin naapurin jääkaapista löytyneellä kuhafileellä, joten ihan juhliksihan tässä on päädytty. Eikä se ole ihme, kun tyttären polven korjausta on odotettu jo toistakymmentä vuotta. Nyt on edessä taas toivottavasti mittaamaton aika peruskäppäilyä ulkona eli tervettä liikuntaa.

Tella hoitajana: paimentaa yläkuvassa toipilaan sukatkin saataville ja lämmittää alakuvassa sohvan valmiiksi istua.

Maaliskuu maata näyttää...

Ystävänpäivän saintpauliat ovat vielä voimissaan, en ole kastellut liikaa! Torstaina hain apteekista uudet aurinkorasvat, koska UV-säteilyn välttely on se perusasia ainakin maaliskuusta alkaen. Päivää valaisee ilahduttava tämän viikon uutinen, että tyttären jalkaleikkaus viimein on toteutunut ja eilen on kotiuduttu omaisten hoiviin. Parhaimmat paranemistoivotukset hänelle!

Vuosi on kulunut jo kevättalven puolelle! Postauksen kuvat ovat tältä aamulta. Eilen käännettiin kalenterin maaliskuu-sivu katseltavaksi. Kyllähän tämä iloksi kohta ehkä muuttuu, tuumaillaan.

Raija-siskoni joulutervehdys on päässyt sivulle kolme. Vieressä on samaan aikaan talouteen muuttanut Lohjan Raijan puikoilla tehty patalappu Pöllö, ilmankos on ulkonakin kuultu pöllöjen ääniä enemmän kuin aikoihin...

Tosin pohjoisnavan ilmamassat lähettävät pakkasterveisiä alkukuun ennusteen mukaan melko tiuhaan. Ennustetaan reipasta lumipyryäkin lähitunteina keski-Suomea myöten, meidän kohdalla näyttäisi olevan vain vähät tulossa. Jotain saatiin viime yönäkin, vajaa sentti valkoista murua tummien jäätiköiden pintaan. Aamulla oli pakkasta -7C, nyt enää -4C ja sateen aikana pitäis olla +1C, kohta nähdään.

Autotallin katto on nyt selvästi vähälumisempi kuin talon katto, kun se on mustaa peltiä. Paksu hanki peittää vielä alimmat mäntyjen ja kuusien oksat vangeiksi alleen. Hiekoitushommia on ollut tehtäväksi.

Maaliskuun maan näyttämisestä on saatu jo pikku viitteitä. Kiertelin eilen talojen ympäryspolkuja ja huomasin, että lännen puolen seinustalle oli tullut n. 20 cm leveä sula kaista viimeisten helmikuun viikkojen ja föhn-tuulien voimasta. Etupuolella tietysti laattojen ja lapiointien takia alue on leveämpi. Räystästipusta on kuulunut ääntä jo monen viikon ajan, eilenkin, vaikka ilma oli pakkasella.

Kanjonikäytävien leveys oli myös aurinkopuolelta kasvanut, sielläkin sammalet jo vihersivät. Sinne voi jalkansa osoittaa, jos keskipolulta ei löytynyt jään seasta sopivaa varmuutta. Puiden alustatkin ovat melko vähälumisia, useiden runkojen kohdissa on vajaan puolen metrin lumeton kuppi. Hangen paksuus on katoilla jo alle 20 cm, mutta puutarhalla on vielä enemmän.

Kaivonkoppikin jo näkyy! Kompostoria ei ole enää pariin viikkoon tarvinnut kaivaa esille, kun se on tumma ja alkaa sulattaa myös kehää ympärilleen.

Tikat pärryttävät puhelintolpan päiden suojuspeltejä ja pöllöt huhuilevat aamuyön aikaan, kun ollaan koiran kanssa hankikantolenkeillä omalla tontilla. Maantietä en viitsi lähteä yrittämään, melkein aina on päätyö väistellä autoja, ja nythän ei jalankulkijalle ole piennartilaa vielä yhtään, joten valitaan nämä ikiomat pikkukierrokset talon ympärillä. Ei ole pelkoa vastaantulevista koiristakaan, Tella kun ei tykkää muista, niin saattaisi kiskaista huonolla hetkellä narun pitelijän väärään kohtaan.

Katselin facebook- päivityksistä, että maaliskuu on tällä vuosikymmenellä yleensä alkanut pakkaskaudella. Viime vuonna tähän aikaan meillä oli pesuhuoneprojekti seisoksissa, kun putkimies ei ehtinyt monien pakkasvauriokorjauksien takia asennuksiin. No, ehtivätpä valut ja laatat hyvin kuivua, kun lattialämmitys oli päällä.

Hankin kuukausi sitten Gjestedalin Maija-nimistä ohuehkoa kirjavaa lankaa,, josta tuli mieleen, että nytpä teen porkkanasukkia! Toiset ovat nyt meneillään. Kun oli ennestään tummaa punaliilaa Nalle-lankaa, niin tein myös punajuurisukat. Niitä tehdessä on ollut aikaa pohtia ilmastonmuutoksen antamaa käskyä myös elintapamuutoksiin eli siirtyä yhä enemmän kasvisravinnon varaan. Mikäpä on siirtyessä, kun kaapista löytyy porkkana, peruna ja sipuli, perusaines, jonka varaan saa mahtavan uunijuurespaistoksen! Sitähän meillä on tänään taas suunnitteilla...

Ihan pitkälle syksyyn kuivumista kyllä hajusta päätellen tapahtui. Jos uusi ovi oli joitain aikoja kokonaan kiinni, niin avattaessa haju oli selvästi erilainen kuin eteisenpuolisessa ilmassa. Ilma oli kuitenkin niin vähän vesihöyryä sisältävä, ettei pesuhuoneen tuuletin alkanut pyöriä, se kun sisältää kosteusanturin ja pyörähtää työntämään ilmaa pihalle heti, kun tietty alhainen raja ylittyy. Nyt, kun olen käynyt suihkussa talvikaudella melkein aina tässä uudessa tilassa, olen voinut huomata, ettei siellä kovin montaa minuuttia vettä juoksuteta, kun jo moottori alkaa poistaa kosteaa ilmaa.

Pensasaita pihatien varressa alkaa vähitellen tulla esiin linkolumien alta. Naapurin isojen kuusten alus on jo lähes vapaa, keinun istuimellekin voisi jo mennä, se on kuiva.

Niin siinä on käynyt, että saunan käyttö pesutilana on melkein unohtunut uuden tilan myötä. Pyykkitoiminnotkin vähitellen, koska tämän vuoden puolella en ole yhtäkään koneellista sinne pohjakerrokseen kuskannut. Uusi edullinen pikku Rosenlew (Puolassa tehty, päältä täytettävä) pesee nyt ainakin niin kauan, kun pyykkejä ei viedä ulos narukuivamaan. Täällä asuinkerroksessa kuivatusta hoitaa lämpöpumpun toiminta, se on aina ohi yhdessä yössä.

Hevoskastanjan takaa  maantien länsipuolelta istutusmännikön punaisia kylkiä aamuvalossa kuvanoton aikaan klo 8.30.

Olisi luullut, että oksista tehdyt kalikat jo olisivat jääneet muistojen osastoon polttopuina, mutta vielä niitä on pari laatikollista pohjakerroksessa auttamassa uunien sytyttämisessä. Aloin helmikuun puolivälin tienoilla jo panna lämmityspesiin koivuhalkoakin. Se varasto, jonka tein pohjakerroksen liiteriosastoon, riittää kyllä kevääseen, koska läheskään joka viikko ei ole tarvinnut edes kahta lämmityskertaa.

Nämä sukat on tehty teemalla helmikuun lumi. Sinertävissä kohdin on vuorokerroksina harmaata ja sinikirjavaa Nalle Pelto-lankaa, joka punaisessa osassa on korvattuna punakirjavalla NallePelto-langalla.

Näissä sukissa on mielessä ollut maaliskuun aika. Langat ovat Nallea, tuo punakirjava Nalle Pelto toisena ja raitaiset osat tulevat Nalle Puna-apilalangasta.

Tella on nyt viettänyt aikaa kanssani koko alkavan vuoden. Hyvin on opittu toimimaan yhdessä! Koira tietää aikatauluni ja puuhani, minä taas hänen ruoka-aikansa... Päivät kuluvat toisiamme tarkkaillen ja arvellen. Tella valitsee eteisen lattian makuupaikakseen mieluusti, koska siihen saa mukavasti ilmalämpöpumpun tuulahdukset.

Monta kertaa päivässä sonnustaudutaan pihakierroksille tarkistamaan jäniksen kulkureitit ja lumen kantokyky. Yritän pitää koiran poissa ruusupensaista, kun en ole yhtään varma, onnistuisinko piikin kiskonnassa. Siksi valitsen kuitenkin valjaat, vaikka koira omalla tontilla aika hyvin kulkeekin juuri perässäni.

Lisäksi hän viestii minulle, koska on aika sängyn aamu- ja iltapetaukselle menemällä eteiseen ja luomalla silmäyksen minuun, että huomaan. Tulee ihan mieleen se laulu Suhmuran Santrasta, joka silimäyksen perräänsä loi... Se tarkoittaa aamulla, että nousepas nyt ja laita päiväpeitot paikoilleen, että pääsen lintuja katselemaan sängyltä, tai illalla, että avaa vuode, kohta alkaa yöaika.

Saatiin eilen naapurista laskiaispullia, mutta pakkohan tuliaista oli hieman vajuttaa, kun päiväkahvin aika oli juuri käsillä... Olipa maittavaa! Huomenna olis ohjelmana klo 12 kyläyhdistyksen päivätapahtuma: kohteena on Radansuun uimarannan lähelle talven alkaessa tehty Areena eli luistinrata, jossa on tarkoitus sekä pelata joitain haasteita ja maistella ulkoilmassa kahveja, makkaroita ym. Silloin on pakkaspäivä, lämpimimmillään -5C, mutta tuuli on vähenemässä miedoksi huomiselle tapahtumalle.