Adventin aattona

Adventtiaika alkaa huomenna, ja sen kunniaksi on polkaistu lukuisia jouluajan myyntitapahtumia ja joulukauden avajaisia elettäväksi. Naapurin Päivi on tehnyt pitkää päivää Kausalassa Käsityöläisten puodin tilapäiseksi myyntipaikaksi. Aamuhämärissä voi nähdä valon kajastavan ikkunasta ja seuraavan kerran vasta iltamyöhällä. Täällä kotona on vietetty Tellan kanssa rauhaisia aikoja, kun mikään ulkopuolinen ei ole päässyt järkyttämään Tellan kovin herkkää reviirin puolustustahtoa.

Alkuviikosta ei tuottanut enää paria laukkaa enempää, kun iltahämärissä naapurin kissa suoritti pissatuokiotaan parkkipaikan soraikolla, ja tulimme hänelle yllättäen nurkan takaa. No, onneksi en lentänyt rähmälleen nykäisyn voimasta, kun sille ei tullut lisävetoa seuraavaksi vaihtoehdoksi...

Käsityön ystävä tarkistamassa tilannetta, vieläkö monta paria pitää näpertää. Adventin kunniaksi vaihdettiin tuolien peitot ja entiset heittävät hullunmyllyä parhaillaan pyykkikoneessa.

Viikko sitten saatiin lämpimään maahan kymmenkunta senttiä lunta, mutta sellaisen kohtalo on tavallisesti sulaa pois pikimmiten, niin kävi nytkin. Pitkällinen harvinainen korkeapaine jatkaa vaan olojaan ja elellään pilvisen ja osin tihkusateisen marraskuun lämpimissä keleissä, kun pakkasella käydään vain silloin tällöin, jos silloinkaan. Nythän sitä taas odotellaan koettavaksi. Vaihdoin viikolla takaisin kesäkelin kenkiinkin, kun maa on niin kuivaa, ettei ole lätäkköjä. Maailmalla ennustellaan meille poikkeuksellisen kylmiä aikoja talvella...

Tellan korva on kovin herkkä havaitsemaan vähäkin odottamatonta, ja siitä seuraa aina sarja rauhattomia hetkiä. Esim. jos tuulee ja vaikkapa lumilapio kaatuu pihalla, voi tulla iltaunien menetys ja pako pohjakerroksen ovelle, jossa kaivaudutaan mattokasaan. Samoin jos olen pitänyt ilmalämpöpumpun iltasella päällä ja sitten sammutan sen nukkumaan mennessä, seinän lastulevyt pitävät kutistumisliikettä, josta kuuluu pientä naksetta. Se panee koiran kaapimaan seinää, josko sen takana olisi jotakin, ja parhaassa tapauksessa tullaan seisomaan nukkujan päälle, jotta oltaisiin turvassa. Lintujen katselu on kyllä aina turvallista sängyllä maaten!

Makuuhuoneen ikkunan edessä olevalta tuoliltakin saa hyvin seurattua lintuja, kun sille kiipeää.

Aina kun lähden asioille, ns. "kauppaan", Tella pyytää avaamaan pohjakerroksen oven ja menee sinne turvapaikkaansa. Tosin se ei kauan miellytä, sillä yläkerrasta se yleensä tulee tervehtimään, kun kolistelen tullessa ulko-ovea. Siellä on Ullanhuoneen sängylle tehty mahdollisimman turvallinen tyynypesä, jossa aikaa vietetään. Eilen ripusteltiin jouluvaloja yläkerran huoneiden ikkunoihin aikamme kuluksi, siitä tuli Tellan mielestä sopivaa liikuntaa, kun piti paimentaa jakkaralle kiipeävää mummoa. Välillä voi aina käpertyä sinne tyynyjen joukkoonkin...

Pimeän ajan lähtöviikot

Tellan kuvaruutu: katsellaan lintulaudan tiaisten kisailua. Kaikki kuvat ovat tältä aamulta n. klo 9.

Muutamassa päivässä onkin rasva-siemenpötkylä kaluttu lähes loppuun. Tiaisia on useampi kymmenen, ja pikkuvarpuset päälle. Näyttää siitä joku harakkakin aina nousevan siiville, kun verho heilahtaa.

Päiviteltiin eilen naapuri -Iinan kanssa, että ihmeen hyvä ulkoilusyksy on ollut, kun klassisista syyssateista on ollut tarjona vain rippeitä, eikä ole ollut vielä liukkaita kelejäkään kulkijan riesana. Tosi vähän on satanut, mutta sellaistahan se oli kesäkin, kun länsi-Suomessa saatiin reippaita kuuroja, tänne riitti vain tähteitä, jos sitäkään.

Alkaa kuitenkin olla aika, että vähäkin sade muuttuu kiteiksi ennen lopullista laskeutumista. Näin oli tänäkin aamuna, sillä vaikka ollaan korkeapaineessa, pikkutihkua voi esiintyä. Ulkona olikin seitsemältä jo melko valoisaa, vaikkei valkoista ollutkaan kuin aivan mitättömiä määriä. Ylihuomenna päivän pituus on noin seitsemän tuntia (n. 8.30-15.30), ja lyhimpään päivään on aikaa noin kuukausi. Viikossa päivä lyhenee puolella tunnilla.

Katselin edellisten vuosien blogeista, että yhtä lukuunottamatta on oltu yhtä tummissa maailmoissa marraskuun lopulle asti. Virallinen eli keskiarvoihin perustuva pysyvän lumen tulon aika on joulukuun alkupäivinä täällä etelä-Suomessa. Ollaan aavistuksen verran pakkasen puolella, nyt on -3C, mutta päivällä ehkä hieman vähemmän. Aion käydä rokotustilaisuudessa tänään.

Allakka juhlistaa tätä torstaita ilmoittamalla, että on lasten oikeuksien päivä. Eletään kirkkovuoden viimeisiä viikkoja, sillä ensi pyhä on tuomiosunnuntai, ja sitten seuraava onkin jo adventti.
Onnea vävy Jari, ja kaikki muutkin tunnetut Jarit, tänään on nimipäivä!

Viileää kautta varten on varauduttu suojaamalla tuulikaapin heiluriovien tienoo halkaistulla viltillä, ilman sitä on eteisessä aikamoinen veto ovien tienoissa. Yön ajaksi vielä matto viltin helmojen painoksi, ja koirakin käy yön aikana välillä siinä makoilemassa.

Osikatti-sukkien lisäksi on valmiina punakaalisalaatista innoituksen saanut sukkapari, ja tekeillä on vuoden juures: punajuuri-sukat, joissa on yksivärisenä lankana Novitan Impivaara-lanka ja raitoihin Novitan Polkkaa. Varsinkin joulunalusajat on pyhitetty sukankutimen ääreen. Tella vartioi, että neuletta syntyy, sillä jos juutun liian kauaksi aikaa koneelle, se tulee patistelemaan, että hommiin siitä. Ja kun istahdan sohvannurkkaan, se heti niittautuu kylkeen kiinni ja painaa silmänsä umpeen, kun hänen osuutensa on taas hoidettu.

Kaksivuotinen Soneran erityistarjonta-sopimukseni tuli tiensä päähän, ja alkuviikosta kerittiin laatikkoon piuhat ja lainamodeemi ja reititin, kun Päivi-naapuri tuli tarpeelliseksi rohkaisuavuksi.

Työpöytäkuvana on tällä hetkellä Raijan pihan mehevä Amaranthus...

Ehkä olisin sen itsekin osannut, mutta kun kone ei tunnista sen jälkeen tilaa ja alkaa ihmetellä, pelkäsin, etten keksi sille tarpeeksi tyydyttäviä vastauksia ja juttu jumittuu siihen. Niinpä Päivi varmalla asiantuntemuksellaan tyynnytteli konetta ja taas ollaan kartalla! Itse konekin pääsi taas pöydälle, kun modeemin johto oli oikean mittainen. Ja Soneran paketti on postitettu pois jaloista kuleksimasta.

Päiväkäppäilyjen lisämausteena on kuihtuneiden kukkavarsien katkontaa, joka on Tellan mieleen. Puuhaa riittää onneksi vielä usealle päivälle.

Talviajan sesongin alkajaisiksi olen tehnyt omenapannaria, eli syksyllä väkästettyä löysää omenasosetta on mukana taikinassa. Aika hyvin otti sellainen seos rasvatun paistopellin pintaan kiinni! Pitääpä laittaa seuraava satsi leivinpaperille. Mutta Tellan mielestä saatiin varsin maittava välipala.

Oltiin reissutuulella

Päädyttiin Helena-tyttäreni kanssa kanssa käymään sukulaisissa USA:ssa Islandairin lentokoneiden viemänä. Niillä matkaa tehtiin kaksijaksoisesti niin, että konetta vaihdettiin Reykjavikissa. Se oli paitsi edullista myös nopeaa, kun vaihtoon riitti tunti pienen kentän vuoksi. Ilmassa oltiin yhteensä vain noin yhdeksän tuntia. Lähdettiin Helsingistä kahden aikaan iltapäivällä ja Washingtonissa oltiin jo illalla seitsemän jälkeen. Aikaeroa on 7 tuntia, mutta kun kohteessa elettiin sillä viikolla vielä kesäkellon aikaa ja meillä oltiin jo talviajassa, aikaero oli 6 tuntia.

Lentoreitti sivusi lounaista Grönlantia, jonka rannikolla oli komeita vuonoja. Lentokorkeus oli hieman yli 10 km. Mentiin osan aikaa myös Labradorin niemimaan päällä, ja sitten kone nousi 11 ja puoleen kilometriin, kun ilmaliikennettä oli enemmän. Auringonlaskua saatiin katsella kauan, kun kone meni länteen päin!

Matka oli alunperin tarkoitus tehdä keväällä, mutta kun se terveysongelmieni takia peruuntui, päätettiin mahdollisimman pian kuitenkin yrittää uudelleen, ennenkuin matkustusluvat ja passit menisivät vanhoiksi.

Emäntämme meni mittakaavaksi elefanttiheinäpehkolle, joka kasvoi kotitontin ylänurkalla... Latvat heiluivat kolmessa metrissä!

Marraskuun alku olikin ilmojen puolesta aivan mahtava, kun se oli samanlaista kuin meillä oli ollut syys-lokakuun vaihteessa. Paras ruska ei ollut vielä alkanut, mutta vierailun loppupäässä sitäkin jo koettiin. Fleece-takilla selvittiin, eikä sitäkään aina tarvittu.

Tukikohtamme eli sisaren kotitalo on asuinkadun päässä alueella, jossa alimmaisena kiemurtelee syvä ja kapea luonnontilainen jokilaakso, jossa on kävelypolku, ja kadut taloineen ovat sijoittuneet ylärinteille. Kadun varressa on punahattuinen paloposti ja valkea postilaatikko, josta löytyy päivän posti, mutta jos tulee paketteja, niin ne viedään aivan ovelle. Talon omistajat saavat roudata roskissäiliönsä perjantai-iltaisin kadun varteen, koska kohta käy tyhjennysauto, viimeistään lauantaiaamuna. Monet talot kuten sisarenkin ovat kaksikerroksisia, kun ne sijaitsevat rinteellä. Kadun puolelle näkyy vain ylempi kerros.

Tässä poseeraa vähiten arkaillut ja heti tervehtimään tullut Elsi (kirjoitetaan LC eli Little Cat =pikku kissa), joka sai nimensä, kun tuli pentuna asumaan taloa. Raijalla ja Ronilla on viisi kissaa, jotka ovat peräisin eläinsuojelujärjestön hoivista.

Kävimme useampia kertoja Washingtonin keskustan alueella, kun edellisreissusta jäi näkemättä monia kohteita. Onneksi voimme valita usein vähemmän ruuhkaiset ajat päivästä! Isommilla teillä oli uloimman kaistan päällä punainen X, joka tarkoitti, ettei sillä saanut ajaa, se kun oli varattu hätä- ja huoltotarkoituksiin. Erityisesti tutustuimme monena päivänä tiehen 66, joka yksi valtion pääteistä. Keskimäärin oli 3 kaistaa suuntaansa, ja keskellä vara-aluetta, johon on mahdollista laajentaakin, tai tehdä metroa, kuten alkupäässä olikin jo alettu. Lähellä kaupunkeja kaistojen määrä tietysti kasvoi. Meidän suosimiamme kiertoliittymiä ei tullut vastaan, eritasoliittymiä sen sijaan jos jonkinlaisia ja kaikki isoja.

Tässä katsellaan kadunvarsia Taidemuseon edustalla, kaksikerroksinen turistibussi lähestyy, ja Raija, joka haki omaa autoaan parkista, sai ihan huudella, että huomasimme katsoa myös oikealle, jossa hän odotti!

Minuun teki tälläkin kerralla suuren vaikutuksen se huolellisuus, jolla katujen varsilla olevia kiinteistöjä ja itse katualuetta on hoidettu. Uudetkaan talot eivät erottuneet joukosta, koska niitä tehdessä useimmiten otetaan huomioon muut niillä tienoin ennestään olevat ja muokataan omia tarpeita samaan tyyliin.

Ensimmäisellä viikolla kuvattuja lähiseudun näkymiä. Jalkakäytävän ja ajoväylän väliin jää noin metrinen kaista, jonka voi istuttaa matalin kasvein tai ruoholle. Siihen voi myös istuttaa puita, kuten tällä kulmalla oli monilla päärynäpuu, harvinaisessa tapauksessa myös Gingko biloba eli neidonhiuspuu.

Ohdake- ja pujokenttien kaltaisia joutomaita ei osunut mistään silmiini, vaikka käytimme monia eri reittejä liikkuessa. Kulttuuriin ei kuulu myöskään ripotella roskia! Ilman autoa tosin ei juuri missään käyty, kun matkat ovat pitkiä ja julkista liikennettä ei juuri ole, tälle alueelle ei metro yllä.

Paitsi ihmisten aikaansaannoksia kävimme myös Blue Mountain-vuorilla, jotka ovat Appalakkien osaa. Löysimme Shenandoah Mountains -luonnonsuojelualueen ja siellä kulkevan katselutien, joka oli rakennettu 1935, siis noin minun ikäiseni, ja seurailimme vuoroin idän ja lännen puolisia näköaloja. Kävelypolkujen päitäkin oli paljon tarjona.

Vuoret ovat tällä kohtaa melko loivat, tuhannen metrin luokkaa, ja koostuvat lukuisista samansuuntaisista harjanteista, eli poimutus on ollut pitkäaikaista ja vähäistä, kun on jäänyt laaksoja väleiksi. Vanha merenpohjahan siinä on rypistynyt, ja siksi on runsaasti kalkkikallioita, joihin syntyy karstionkaloita, yhteen niistä menimmekin käymään (Luray Caverns), jossa onkalot olivat paikoin kirkkosalin suuruisia ja siis tosi kauan kuluneita.

Pohjavettä tihkuu katosta, ja sen mukanaan tuoma liuennut kalkki saostuu, jolloin syntyy alaspäin kasvava tippukivi eli stalaktiitti. Onkalon pohjaan tippuva vesi kasvattaa sieltä ylöspäin vastamöykkyä, stalagmiittia, ja kun aikaa kuluu, ne kasvavat kiinni toisiinsa. Turistireitti alkoi 70 rapulla alaspäin, ja samat raput tultiin myös poispäin tunnin päästä. Pohjan polussa oli loivia mäkiä ja mutkia ja eri kokoisia onkaloita.

Nämä tippukivet olivat yleisväriltään kellertävän valkoisia, yhdessä kohdin myös turkoosin sinistä, jotkut paksuja, jotkut vain sormenohuita. Tavallisin muoto on porkkana, mutta näimme myös riippuvien pyyhkeiden näköisiä, niin että tuli näin Halloween-aikaan mieleen, että siellä oli haamujen pyykkipäivä, kun "pyyhkeitä" oli paikoin runsaasti.

Kite's Peak-niminen pikku ravintola vuorilla sai meistä asiakkaita lounasaikaan, sekin talo oli jyrkän rinteen takia monikerroksinen rinteen puolelta. Olisi siellä ollut leirintäalueelle menon mahdollisuuksiakin.
Turistiaikaa jatkui vielä tämän kuukauden, sitten alue menisi talvikauteen palvelut suljettuna. Tietäkään ei aurattaisi säännöllisesti. Puhumamme suomen kieli oli ilmeisesti aika eksoottista, kun eräskin asiakas kääntyi istumaan juuri niin, että voi katsoa meidän "näytöstämme" täysin rinnoin. Tarjoilijoille tietysti sai selittää monissa ruokailupaikoissamme lähtömaata (vaikka kai se oli kohteliaisuuskysymys).

Ajelimme vuoritietä muutamia kymmeniä kilometrejä, ja helposti siellä olisi saanut kulutetuksi aikaa useampiakin päiviä, jos olisi alkanut niitä polkuja katsoa. Nyt oli lämmintä tuulta, ja paljon tuulen kuljettamia leppäkerttuja, joten vain piipahdimme tien näköalapaikoissa!

Zoon eräs polunpätkä, jossa katseltiin aasialaisperäisten eläinten elämää ylhäältä päin.

Kävimme myös pääkaupungin kasvitieteellisessä puutarhassa ja zoossa. Edellinen oli lasiseinäinen iso rakennus, jossa kamerani ei viitsinytkään toimia, vaan kehui alijännitteen olevan vaivana. Jälkimmäinen oli pitkä kiemurteleva rinnekatu, jonka molemmin puolin isoja eläinten asuinalueita, joista emme millään jaksaneet kaikkea.

Zoossa oli lapsiryhmiä aivan määrättömästi, ja meteli sitä mukaa! Yläkuvassa on panda, jolla oli ruoka-aika lähes aina, ne kun syövät vain tiettyä bambulajia.

Syksyaikaan oli tietysti tarjolla lehtien haravointia kotipäivinä, mutta urakat olivat aivan lyhyitä toveja. Kun lehdet olivat aivan rutikuivia, ne sullottiin isoihin säkkeihin syöttökauluksen avulla nopsasti. Raija sanoi niitä myöhemmin hakettavansa, jolloin ne voi palauttaa puutarhan ravinnoksi talven aikana. Useimmat talvipäivät ovat nimittäin lumettomia ja kevät on täyttä vauhtia menossa jo maaliskuussa.

Muutkin kissat alkoivat tottua meihin toisen vierailuviikon aikana, joten onnistuttiin joitakin kuviakin saamaan. Yläpuolella komeilee nuorin poikakissa Bennett, joka oli aivan mahtavan kokoinen, kun sillä oli pitkiä harmaita peitinkarvoja kuin biisonilla ikään. Vain hartioiden kohdalla oli tummempi alue lyhempää karvaa, kaulan aluekin kuin keskiaikaisen puvun röyhelö. Tässä kirjaston tuolin alla kisun näki lähes joka aamu. Ahkerin kaikista oli pieni ruskean ja valkoisen kirjava Nicholas, jonka lempipuuhaa oli kanniskella päivittäin tyhjiä muovikasseja alakerrasta ylös samalla kaikuvasti naukuen, aivankuin olisi ilmoittanut, että täältä taas tullaan ruokakassin kanssa, tulkaa vastaanottamaan!
Vanhimmat kissat olivat pieni kellanruskea Siena-neiti, jota sai paijata aika aikaisin, ja mahtavan kokoinen Winston-herra, mustavalkoinen pitkäkarvaturkkinen sipsuttava villahousu, jonka häntä oli luonteenomaisesti aina kippuralla ylöspäin kuin pystykorvakoiralla. Kun vierailimme edelliskerran täällä 2010, kaikki muut kisut tavattiin paitsi Bennett, joka tuli taloon 3 vuotta sitten muutaman viikon ikäisenä löytölapsena.

Vajaan parin viikon jälkeen jo piti painaa tämä ovi kiinni toistaiseksi kiinni... Oli aivan ihana vierailla Raijan ja Ronin kodissa, jossa tunsi olevansa rakastettu ja toivottu vieras. Suunnattomasti kiitoksia kaikesta!

Kelloa taas käännetään talviaikaan

Pilvettömiä tunteja puolen viikon maissa!

Napakka pakkaskausikin saatiin melko yllättäen, sillä käytiin jopa - 10 asteen vaiheilla parina päivänä. Pienemmät vesialueet saivat jääkannen, kun pakkasta riitti myös päivän tunneille. Kuinka mahtanee käydä marraskuussa, tavallisesti tulee melko lauhoja ja kosteita aikoja. Ensi lunta saatiin tällä paikkakunnalla muutamia mannaryynin mallisia kiteitä sinne tänne, etupäässä vuorenkilven lehdille. Kun lehdet putosivat viikko sitten hevoskastanjasta, pirttiin tulvehti niin paljon aurinkoa, että tuli hetkellisesti melkein liian valoisaa!

On päästy minun kannaltani kaikkein tylsimpään aikaan vuodesta, kun kellot siirretään taaksepäin tunnilla. Kiva iltapäivä jollekin pikku ulkotyölle häipyy tuskallisen aikaiseen alkavaan hämärään, usein mausteena vielä paksu pilvimassa. Aamuisin alkaa herätä jo ennen viittä, eikä oikein keksi kunnon tekemistä parille pimeälle aamutunnille, mutta kun ei nukutakaan. Kuulemma vain aamuvirkut kärsivät tästä vaivasta.

Talven aikaan tultaessa on muutamia hommia, kuten nyt aurausviittojen laitto, itse tein tätä jo tiistaina, mutta TVL:n kepitysväki liikkui meidän maantiellä tänään aamupäivästä. Pitää myös tarkistaa, että klapilaatikoita tulee siirrettyä autotallista hyvän kelin aikana, kun mentävänä on melko jyrkkää alamäkeä alaovelle. No sainkin sen puolen viikon maissa toimeksi, sammal oli kohmeessa ja siihen jäi oikein näyttäviä jälkiä taaperruksesta. Ja vielä tuli siivottua autotalliakin työn loputtua.

Talon nurkan viitta tarkoittaa, että suurella työllä kaivamani sadevesikaivo on siinä...

Onkin ollut aikamoista sutinaa siitä lähtien, kun laitoin laudalle syötävää keskiviikkona. Varsinkin aamuisin on yhtä tiuhaa lentoliikennettä kuin Seutulassa konsanaan. Tänä aamuna kutsun oli kuullut suuri räkättirastasparvi, joka kiekui naapurin ja oman pihani isoissa kuusissa.

Yläkerran ikkunasta kangaspuulta aukeaa nyt näin vähävärinen maisema, vain valkoisessa syreenissä on vihreys tallella, violettisyreenit ovat jo alkaneet pudotella. Kuva on torstailta eli pakkaspäivältä, tänään oli jo koko päivän yli nollan 

Sain mattotyöt tältä vuodelta (luulemma) päätökseen eilen illalla, kun loimi viimein loppui. Kaikkiaan sain näitä ruskan värisiä viisi pätkää metrin -puolitoista pitkiä, ja kun olen taipuvainen palapeleihin, niin neljä niistä saatiin sopimaan hellan ja tiskipöydän väliin.

Ruokapöydän alla ollut vihreäsävyinen mattopari jouti tuulettumaan ja myöhemmin varastoon, kun  ruskeus tahtoi viereensä samaa värimaailmaa. No näitä tämän värisiä olinkin tehnyt kaikkiaan seitsemän parin metrin pätkää, joten nyt on tupa jo valmiina joulun viettoon..

Tämän päivän ohjelma oli poikkeuksellinen, sillä kyläyhdistyksemme teki matkan Lappeenrannan kupeessa olevalle piskuiselle Lemille. Matka sujui pääasiassa kuutostietä, joka on tehty lähes viivasuoraksi Salpausselän harjukakun päälle. Maasto näytti kovin kuivalta, monin paikoin vain jäkäläkangasta pohjalla. Ehkä suurten tehtaiden tuotama hapan sadekin vuosikymmenien aikana on heikentänyt kasvien mahdollisuuksia ravinteiden saantiin. Jos mänty kasvaa hitaasti ja kituen, niin se on hyvää rakennusmateriaalia, sen näkee pohjoisen Suomen puista.

Lemin kirkolla Salpausselän eteensä patoamalla Haukijärvellä oli vielä aallokkoa, sen verran iso selkä, ettei ollut jäässä. Aurinkokin paistoin ohuen pilven takaa. Kohteemme oli Säräpirtti, oikeammin ravintola Kippurasarvi, jossa käytiin maistelemassa perinneruokakilpailun voittanutta uuniruokaa särää, jossa periaatteessa vain kaksi ruoka-ainetta, perunat ja lammas. Ei näkynyt edes sipulia. Suuressa puukaukalossa haudutettua ruokaa kypsennetään vähintään viisi tuntia.  

Tuntui olevan kovin suosittu paikka tuolla "Macondossa", jossa meidän mielestä ei oikeastaan ollut juuri mitään  muuta nähtävää. Ovi kävi tiuhaan, ja iso sali oli melko täysi, kun lähdimme kotimatkalle. Paluumatkalla nautimme viimeisestä valoisasta iltapäivästä klo 16-18, kun kellot ovat vielä tänään kesäajan puolella.

Pikkuinen pakkaskausi lopetti syyskesäiset ajat

Lehmukselle tarpeeton osa tuli vähitellen alas alkuviikolla. Kun alla on vuorenkilpi-rinnettä, saa kaivella lehtiä  käsin Bergenia-"suppiloista".

Muutamana yönä on ollut selkeätä, eletään nimittäin korkeapaineen aikaa. Kun ilmavirtaus tulee navalta, pohjoisempi Suomi on jo saanut katsella valkoisia näkymiä edessään. Meillä tuo on rajoittunut sentään vain parina aamuna nähtyyn kuuraan ruohikolla. Huomiseksi on ennustettu isompia sateita, ehkä lumiräntääkin, kun Karibialla aikansa riehunut hurrikaani on saapunut heikentyneenä tänne yön aikana.

Tänä aamuna katselin, että mittarissa oli ihan -7, se on alin tänä syksynä. Ehkei tulppaaninsipulien kaupoille enää kannata mennä, vaikka alkuviikosta taas sateleekin, hyvä kun aurausviitat edes tulee kaivettua maahan.

Kesäajan pihakukat pitää kyytiä kompostille, nyt on tullut sen aika.

Kuva on otettu tänä aamuna klo 8.

Eilen hevoskastanja pudotti lehdet, se tapahtuu melkein yhdessä humauksessa samana päivänä. Vielä pudotessaan ne näyttivät vahvan keltaisilta, mutta rusketus on saamassa pian voiton...

Torstaina vaihdettiin autoon talvipyörät, ja se oli muutenkin ulkotyöpäiväni. Ajattelin nimittäin hieman haravoida autotallin edustaa, jossa pyöränvaihto tapahtuisi. Amurinviinin lehdet olivat jo karisseet, ja kun niissä on pieniä tarttumakarvoja, ovat kovin herkkiä tarttumaan varsinkin villasukkiin kiinni. Pian harava kuitenkin alkoi tarttua viinin varsiin, jotka kiemursivat siinä maan pinnassa, ja silloin muistin, että köynnöstä pitäisi karsia, kun rännit näyttivät aika täysiltä yläkerran ikkunoista katsellen.

No tuumasta toimeen ja hännästä kiinni, mutta pian oli haettava oksasakset, ettei koko ränni tulisi alas. Onneksi talli on matalahko, hyvin yletin kun haravalla vielä hieman autoin, ja suunnitellun karsimisen asemasta tulikin kynittyä koko komeus... Pikku projektia seurasi, että myös lehmuksen alus piti haravoida, kun päätin panna rankakeon sen tyvelle kuivumaan ennen haketuksia. Niin tuli tärkein lehtien haravointialue tehdyksi, kompostille tuli pari kärryllistä peittamään omenapudokkaita.

Kun autonpyörien keko tallissa on vaihtunut, voi nostaa jo seinustalla odotelleet puutarhatuolitkin sisään, jos en muista panna niitä roskisauton kyytiin marraskuussa. Niin pitäisi, sillä ovat jo aika kulahtaneet. Ovathan ne Maijan ja Pentin muuttokuormasta Kristiinankaupungin kotiin tänne tipahtaneita, ja siitä on jo aikaa 11 vuotta!

Tein keskiviikkona hieman etupihan maksaruohojen mylläystä, kun olin hankkinut muutamia pikkupusseja tulppaaneita. Ajattelin nostaa yhden paakun pois, mutta paljastuikin, että siinä oli kymmenkunta tainta, jotka olin kasvatellut mikrotaimista parisen vuotta sitten ja pannut ne tähän kasvamaan lisää. Suunniteltu nimipäivämatka torstaina kuitenkin jäi toteutumatta, joten etsin näille "tuliaisille" torstain illansuussa toistaiseksi helpon paikan lipputangon penkin alareunasta, josta ne ovat näkösällä... Tulipa samalla perattua penkin tältä kohdalta myös vuohenputken, kielon, maahumalan  ja talvion verkostoa, joita oli niin paljon, että kompostille menevä kärry täyttyi.

Alkuviikosta kulutin kapean loimen tukista noin 1,5 metriä, kun tein paksuista vaaleista kuteista 1,3 m mittaisen pätkän vessanlattian eristeeksi, noiden vihreiden ohuiden alle. Lattia on remontin yhteydessä 2006 päällystetty muovimatolla, ja se on aika kylmä talvivarpaille. Kyllä heti huomasi, että tulos oli toivottu! Tällä puolella taloa tuntuu olevan aika vähän eristettä, jos mitään, lattialautojen alla, joten eteisessäkin minulla on mattoja peräti kahdessa kerroksessa. Se on itse keksimäni remonttitapa...

Mattoloimesta on nyt tekeillä ruskan väreillä työstettävää kapeata mattoa, kun apueteisen tila on niin pieni, ettei sinne muu leveys ole sopiva. Sekin tila on omaa mattoaan odottanut koko omistusaikani eli vuodesta 1983, kuten vessakin. Ei ole tullut tehtyä näin kapoista lointa... Kuteena on yksi monenkirjava, yksi vihreä ja loput kolme ruskean sävyjä. Yhden heiton oranssiraita aina välillä.

Eteisessä on seinää lämmittämässä Irja Haapasen aikoinaan hankkima ryijy, Ullan perintöä Maurin jälkeen, ja se riippuu nyt siinä silmän alla, etteivät koit pääse tekemään tuhojaan.

Eilisellä reisulla Päijät-Hämeessä otettiinkin pois se munuaisen toimintaa helpottanut apulaite, stentti, joka pantiin heinäkuussa. Edeltävät tutkimukset näyttivät, että tilanne oli rauhoittunut keväisen tulehduksen jäljiltä. Tulossa on vielä kontrollitutkimus kevättalvella. Matka oli tällä kertaa myös ajamisen puolesta tosi helppo, kun en joutunut mihinkään jonoon Lahdessa. Eikä sitä ennustettua sadetta ollutkaan yöllä, jonka takia renkaat vaihdettiin....

Kuva on otettu 01 09 2014.

Köynnösten karsimista pitäisi kyllä vielä jatkaa, nimittäin talonseinustan villiviinit ovat päässeet jo räystään alustalle asti, ja sinnehän niiden ei kuulu mennä. Kun talon ikkunat vaihdettiin keväällä 2010, leikkasin silloin maaliskuun lopulla kaikki köynnökset ja pensaat talon ympäriltä maan tasalle, joten tuskinpa nytkään mitään lopullista katoamista tapahtuu. Katsotaan sitten taas keväällä. Aion säilyttää kuitenkin alppikärhön talven yli, kun linnut nukkuvat talviöinä siinä kuivuneiden lehtien seassa piilossa. Ehkäpä vain katkon alhaalta, ja kiskotaan sitten keväämmällä pois.

Sumujen sunnuntai tänään

Kuva on talletettu aamulla n. 10 maissa. Amurinviini on pudottanut lähes kaikki lehdet.

Aamu heräsi raukeana, kuin lakana korvillaan, kun joka paikka oli sumussa. Puolen päivän jälkeen harso vähitellen haihtui, ja saatiin aika ajoin aurinkopilkahduksiakin. Mikäs on pyhäpäivää viettäessä!

Pyhäpäivän merkeissä kävin vielä kastelemassa viikko sitten istutetut kanervat. Olipa siellä vielä kirkonmenon jälkeen paljon autoja, ihan pari bussiakin seurakuntatalon eteen oli saatu parkkeerattua.

Viikko hupsahti "virkailujen" ja mattopuiden kanssa niin, ettei juuri muuhun aikaa liiennyt. Piti käydä Päijät-Hämeen keskussairaalassa muutamissa tutkimuksissa sen heinäkuisen pikkuoperaation takia, ja ensi viikollekin siinä riittää reissaamista. Ajokelit ovat hyvät, kunhan kärsivällisyys riittää Lahden läpi menossa. Aikaa pitää varata. Maisemat ovat tien varrella kauniita nyt, kun haapa on keltaisimmillaan!

Mattoilua pitääkin urakalla harrastaa, kun tarkenee. Kun ilmat ovat selvästi plussalla, yläkerrassa pysyy siedettävä +14 - +15 astetta helposti. Ei tarvitse lämmittää joka päivä. Enempää ei tarvitse, kun on paksu villasukka jalassa ja vauhti päällä. Ja asuinpuolelle pääsee halutessaan esim. tiskaamaan, jos kädet tuntuvat viileiltä. Sain Ullan keittiön matot, nimeltään Huhtikuu valmiiksi, ovat nyt vetäytymässä oikeaan mittaansa.

Olen joskus miettinyt "kutomatautiani", mutta jo lapsuudessa opin, että monia taitoja tulee osata. Tuhannen ja yhden yön saduissa pantiin kuninkaanlapsetkin oppiin, niin että ruukunvalaminen, köydenpunominen ja matonteko tulivat opituiksi. Köydenpunonta-taito minulta kyllä vielä puuttuu?
Ja kun DNA-selvitykset löysivät sukuumme juuria myös lähi-idän rajoilta, niin sitä peruahan tämä kakkosammatti tietysti on, geenit sen määräävät...

Puhelinkopin kohdalta voi nykyisin ihailla kirkonkylän Rivieran maisemia Urajärven suuntaan, kun puut on suurelta osin kaadettu. Nythän se ei kyllä helposti käynyt sumun takia....

Siispä tänään onkin ihan erilainen päivä. Metsäretki! Suunnittelin sitä jo puolen viikon maissa, mutta nyt vasta innostuin. Siellä entisellä meidän metsällä, jossa kerran vuodessa tapaan käydä katselemassa. Joskus löytyy sieniäkin, mutta kun on ollut vähäsateinen syyspuoli, en siihen juuri toiveita asettanut.

Ihan lähellä tietä on joskus ammoin yritetty saada soranottopaikkaa, mutta rapakivinen kallio on pian vastassa. Kyllä tuosta olisi ollut helppo ottaa ennen vanhaan myös kivinen kilometripylväs. Louhinnan jälkiäkin tästä olen näkevinään.

Maisemat ovat tutut tässä kapealla Urajärven ja Kymijoen välisellä kallioharjanteella, vesi on kumpaankin suuntaan runsaat pari kymmentä metriä alempana. Kaikki muutokset ovat kiinnostavia.

Esimerkiksi nyt osui silmään jo hyvään pikkupuun kokoon ehtinyt tammi Kymen puoleisella ylärinteellä. Tällä puolen rinne putoaa korkeina portaina aika jyrkästi, vain jokunen sola on käveltävissä.

Siinä entisen meidän metsäpalstan ja seurakunnan maan rajalla olikin tehty oikein kunnon pyykitys, monta punaista tolppaa maassa ja niiden kohdalla vielä uusi parin metrin salko merkkinä. Joissakin oli siteeksi muovia, joissa teksti Kaapeli, ja viittausta siihen, että sähköä siinä on menossa. Mitään kummempia kaivuujälkiä ei kyllä ollut, joten pyykit voivat olla siellä jo ennestäänkin sammalen sisällä. Kuitenkaan en niitä ennen ole nähnyt, en ainakaan muista mitään sellaista viime syksyn käynniltä.

Ihan tyhjin toimin ei metsästä kuitenkaan tarvinnut palata, sillä jokunen hiljattain noussut suppis-rypäs tuli ojanpohjissa vastaan. Kyllä noista yhden pikkukastikkeen tekaisee. Entisiä on vielä niin paljon varastossa, että sienipula ei pääse yllättämään talvella.

Siivoustyö puolivälissä... Vasemmassa yläkulmassa on puhdistettua osaa, siitä tuli selvästi kirkkaampi.

Kotona tuli aamulla tuijotettua sitä ainoaa itämaista mattoani, jonka ostin Albanian retkellä 1980-luvulla. Siitä on pian aikaa 30 vuotta. En ollutkaan sitä tarkemmin puhdistanut vähään aikaan, joten kaivoin varastosta tiskiharjaan tarkoitetun irtopään ja sumutinpullon, ja kas vaan, miten paljon koirankarvaa ja hiusta siitä irtosi, vaikka olenkin imuroinut ja välillä pudistellut  ulkona. Toinen varaharjas jäi vielä tiskaajallekin. Nyt voi mattoa hermostumatta katsella silmälasit päässäkin!

Eihän se matto mikään suuren suuri ole, mutta kun mattorulla piti kainalossa tuoda turistireisulla, niin isompaa en millään olisi jaksanut tai voinut matkalaukun lisäksi. Nukka ei ole lähtenyt yhtään, hyvin tehty.

Loppupäivä meneekin kirjoittelun ohella pyykkikonetta paimentaessa, joten tänään ei olla yläkerrassa, kun sinne koneen ääni ei kuulu. Ulkokuivatusta ei ehkä haikailla, kun ei tuule.