tiistai 5. lokakuuta 2010

Puutarhassa


Tänään tein oikean urotyön, kun kaivoin talon vierelle istutetun japaninhappomarjan pois (se alkoi kasvaa lamoamalla) ja siirsin sen tontin alakulman kukkapenkkiin, viewpointille, joka oli tullut esille tieltä päin, kun aitavaahterat saivat kesällä kyytiä (kiitos J+U!). 2 multasäkkiä kului, osa tietysti alapuutarhan penkkeihin.
Aurinko paistoi ja oli mukavaa. Saapa nähdä, alkaako kasvaa, koska juuret menivät aika ronskisti poikki. Loppupäivällä istutin isossa ruukussa patiolla majailleen pensaskärhön talveksi etupihan kukkapenkkiin. Sillä olikin aivan mahdottoman kookas juuripaakku! En ainakaan saanut sitä kärhönistutusohjeiden syvyyteen, hyvä kun edes upposi mullan alle. Toiselle puolelle ovea olevaan penkkiin istuivat oransseja kukintoja tuottavat Rhodiolat, joita oli alunperin 1 mutta lohkoin 3 osaan, kun se paakku oli niin valtava.
Lopuksi pikku haravointia, kun vaahteranlehtisade on aika railakasta.

3 kommenttia:

  1. Ne keltakukkaiset ruusuruohot taitavat olla tavallisempia ja ne mieltääkin maksaruohoiksi mutta se oranssi on eksoottisempi. Vai onko se oranssi toista sukupuolta kun ovat yksineuvoisia?

    VastaaPoista
  2. Blogin aikavyöhyke on vielä vähän väärällä puolen palloa - näyttää että kello olisi 14 vaikka se on 24...

    VastaaPoista
  3. ...ja piti kirjoittaa että ruusujuuri eikä ruusuruoho...

    VastaaPoista