Elokuun peruspuuhia

Nämä herukat ovatkin menneen talven lumia, Ullan ottama kuva vuodelta 2007! Mutta nykyiset ovat yhtä makeita.

Elokuu on tyypillisesti herukkain kypsymisaikaa, joten tontilla asujan eräs elämän sulostuttaja on tuore marja välipalana. Minulle kelpaa sellainen annos myös päiväkahvilla kahvileivän asemasta! Mikäli aikaa riittää, niitä voi poimia ihan astiaankin, josta sitten iltahämärissä suuhunsa kahmii, mutta tavallisin versio tietysti on käyskellä puutarhaan pensaan lähistölle. Tällaista huvia olen jo parin viikon ajan harrastanut punaherukoilla, nyt alkavat olla syömäkelpoisia myös viher- ja mustaherukat sekä pienikokoiset vuoristolaiskarviaiset. Räkättirastaat eivät ole olleet viime vuosina kiinnostuneita herukoista, kun tontilla on tuomipihlajia. Viime vuonnakin ne herukat, joita ei poimittu, riippuivat lumen tuloon asti pensaissa. Lauantaina vieraili puutarhassa myös useampana vuonna tästä mustaherukkaa poiminut perheen edustaja ämpäreineen.

Satoa korjattiin myös toisella lailla, kun kyläyhdistys järjesti yhteisen illanistujaisen kesäaktiviteetteihin osallistuneille, ja tämä tilaisuus pidettiin meillä viikonlopun aluksi. Pohdittiin myös toimintaa seuraavalle kaudelle. Kerrankin sellainen tilaisuus, jossa emäntä ei vääntänyt keittiössään tarjottavaa tulijoille! Minulle jäi osaksi vain kahvien keittäminen, siinä kaikki. Kertakäyttöastioiden takia ei ollut tiskivuoroakaan. Sen verran olin valmistautunut normaalien siivouksien lisäksi, että kaikki liikenevät tuolini ja jakkarani olivat siirtyneet asuinkerroksen huoneisiin, jotta kaikki mahtuisivat istumaan. Ja hyvin mahduttiinkin. Ja oli kivaa!

Saapa nähdä, minkä muotoinen tästä lopuksi tulee, nyt on alkanut kasvaa tuo vaaleampi kärkiosa.

Kasvusäkkiviljelmä voi edelleen hyvin, turbaanikurpitsat kasvavat ihan silmissä, nyt yhden halkaisija on jo lähes 20 cm. Minun viljelmäni ovat tietysti naapurin kompostipohjaisen mullan kasvumaihin verraten kuin leikkimökistä tempaistuja, kasvit tykkäävät paljon enemmän tavallisesta kasvualustasta.

Harkitsin keväällä oksakeon sijoituspaikkaa huolella, ja lopulta ne päätyivät maakiven päälle, jotta kuivuminen ja neulasten kariseminen olisi nopeaa. Samalla irtoavat neulaset olisivat lähellä seuraavaa sijoituskohdettaan, rhodojen tyviä. Lähimpään onkin matkaa vain 40 cm!

Sain aikaiseksi viime viikolla niin paljon, että kävin keväisen kuusenoksakasan kimppuun, ja se tuli kokonaan parissa päivässä siistityksi. Oksakasassa oli yksi linnun- ja kaksi ampiaispesää tyhjillään. Suurin osa neulasista karisi kesän aikana keon sijalle, joten niitä voi sitten sirotella rhodojen ja syyshortensian juurelle kasvualustaa hapattamaan, samalla sellainen neulaskate myös estää kuivana kesänä haihtumista. Toivottavasti ei estä keväistä roudan sulamista! Yksi haapojen ja tuomien oksakeko on enää jäljellä, sitten puuha on hoidettu. Heinien leikkaamistakin oli sen verran harrastettava, että talon ympäristöt hieman siistiytyivät vieraiden tulla ja herukkapensaatkin alkoivat näkyä paremmin.

Suurimman kiven ympäristö rehottaa vielä viidakkona, haapojen ja tuomien parimetrisiä vesataimia paljon ja yksi oksakeko.

Lähiaikoina saa ruveta jo kukkapenkeistäkin kaivamaan pois liikoja taimia, tuttavien iloksi. Nyt kun on ollut sateita, maat ovat kastuneet ja syysistutus voi alkaa. Ehkä kuitenkin pitää vielä odottaa tämän viikon lämpimät päivät, ettei tarvitse kovin ahkerasti kastella. Nekin vesisaavissa juuria tehneet heisiangervon oksat pääsevät lähiaikoina maistamaan multaa. Vaahterat karistelevat sateiden myötä myös lehtiään, niissä on paljon pikilaikkusienen alkavia merkkejä.

Oli mukavaa, kun sain viikonloppuvieraiksi nuorimman tyttäreni miehineen, kisut jäivät kotiin tällä kertaa. Talossa on hyvä olla välillä hieman ääntäkin! Itsekseenpuhumista en ole oppinut harrastamaan, enkä puhu myöskään televisiolle. Kun koirakin on lähes kuuro, ei sillekään paljon kannata puhua.

Aiemmin kävelylenkeillä nähdyistä rusakoista yksi on sitten muuttunut vainaaksi, nämä vieraani näkivät kuolleen rusakon hautausmaan aidan vierellä. Kun käytiin Wilman kanssa eilen siellä päin aamulenkillä, paikka oli helppo huomata, kun siellä puuhasi kaksi varista. Alaruumista ei juuri ollut jäljellä. Hyvään paikkaan oli rusakko kuollut, kun melkein hautausmaalle oli päässyt. Mikä lie sitten kuolemansyy?

Muuten on aika kulunut uudistettavien sohvien kankaita pohtiessa. En arvannutkaan, että se olisi niin vaikea tehtävä. Pitäisi pyrkiä toisaalta kestävään uuteen pintaan ja kankaan pitäisi mahdollisimman hyvin sopia seinien ja lattian väreihin ja muuhun entiseen rekvisiittaan. Hintaakin pitäisi ajatella aika lailla, kun kankaan menekki on noin 20 m, ja hintahaitari on 20-70 e/m. Päällystys- ja ehostusurakka ei ole sekään ilmaista, mutta joskus joitakin asioita vaan on hoidettava, näissä istuimissa aika on jo hoitanut osansa, ja on tullut ehjän kankaan aika. Löysinkin jo mieleistä ja edullista vihervää kangasta, mutta kun näytetilkun pani sohvan selkänojalle, niin siitä heijastui liikaa väriä vaalealle seinälle, kuin olisi tapetin väri samalla kertaa vaihdettu. Siispä pohdinta jatkuu, pitänee pyrkiä melko neutraaliin tulokseen.

Vaihdan puhelinoperaattoria, ensi kertaa omasta tahdostani! Aiemmat vaihdot ovat olleet yrityskauppojen tai -fuusioiden seurausta tai spesialisoitumista. Vaihto ei olisi muuten ollut tarpeellinen, mutta nyt vaihtaja saa uuden puhelimen maksutta, ja minulle uutta puhelimenhankintaa on ehdotellut jo yksi ja toinen, kun vanha päätti aina tuolloin tällöin vetäistä virrat nollille, ilman että akku olisi tyhjä.  Se oli tälle puhelimelle ns. luonnevika, melkein alusta alkaen. Uusi puhelin on Nokian, jollaisia aiempanikin ovat olleet. Puhelimeen varattu pääoma siirtyy ehkä huonekalukankaiden hyväksi!

Kasvikerhon tieteellisen sihteerin, jollaiseksi itseni nimitin, tehtäviin kuului myös julkaisujen tuottaminen, tässä niitä. Kerhossa ei tehty kokouspöytäkirjoja, vaan muistiinpanoja retkiltä eri puolilla Hämettä ja joskus kauempaakin.

Historiikkiakin on tullut tehtyä, kun vanha rakas tuttavani Hämeenlinnasta, Kasvikerho Pulsatilla täyttää loppusyksyllä 20 vuotta, ja minulta pyydettiin muistelmia kerhon alkuvuosien ajoilta. Olin nimittäin silloin kerhon sihteeri, ja yhteensä siinä hommassa n. 14 vuotta, joten aineistoja  kyllä on helposti saatavilla, osa paperiasteella, osa computerin lokeroissa. Perusversio on kirjoitettu, nyt vielä hion ja korjailen.

Omaa ikääkin tulee lähiaikoina lisää, ja se merkitsee tässä tapauksessa, että ajokortti vanhenee ja uutta pitää saada. Onneksi näin pienessä kunnassa saa aika hyvin omalääkärin vastaanoton, ja tässähän ei ole kiiretapaus kyseessä, joten mikä tahansa aika on sopiva. Lisäksi pääsee hommaaman itsestään "komeita" passikuvia, ennenkuin anomusta voi jättää.