Viileämpien päivien hurmaa

Wilma esittelee eilisen päivän tapahtumakenttää. Hänhän on hiljattain käynyt oikealla trimmerillä, joten kuono on enemmän villakoiramainen.

 Hurmaa monella tavalla, sillä vanha koiralle Wilmalle, 13 v, alkoi hiljan juoksuaika, ja se on sitä aivan sananmukaisesti! Koira ravasi eilisenkin päivän tuvassa ja ulkona, varmaan oli kahden viikon edestä liikuntaa. Jo aamuvarhaisella oli saatu kaksi pitkää lenkkiä aikaiseksi, eikä ulosmenon tahti hiljentynyt kuin vasta illan suussa. Ja sehän johti sitten aivan poikkeuksellisiin lopputuloksiin, kuten että yösija haettiin minun nukkumapaikastani eikä mistään sängyn alta! Ensi kertaa. Lisäksi solmittiin vahvaa suhdetta naapuriini, joka tuli vierailulle, ja joutui suorastaan liehakoinnin kohteeksi. Aiemmin oli aina tervehditty pikku räksytyksellä. No, diagnooseihin taipuvaisempi olisi kyllä kuullut melkoisen murinan, jota koiran maha pitää, sitä sattuu muutaman kerran kuussa, ja sekin tietysti aiheuttaa koirassa rauhattomuutta. Mutta juoksuajalle on muitakin tunnusmerkkejä.

Varhaisen aamun tunteina on erikoisia kulkijoita kylänraitilla, kovaa vauhtia porhaltavien autojen lisäksi. Sekä eilen että tänään läheisen hautausmaan etelänpuolisella ajotiellä, keskellä tietä on nukkua nököttänyt rusakko, tänään yksi sellainen tuli myös meidän puutarhastamme paluumatkalla. Jäätelökioskin penkkien alla sikeitä veteli mustavalkoinen kissa. Kuhankeittäjällä taas on aamukuuden aikaan paljon seliteltävää tonttini isoimman koivun latvassa.

Murskekasa tulee kuin tuleekin häipymään lähiaikoina etupihan kulkuväylästä!

Kuvissa näkyy myös osa minulle koituneesta hurmasta, sillä kolmannella ulospyyntökerralla, hieman jälkeen aamuseitsemän, en enää lähtenyt autotallia pidemmälle, vaan otin sieltä sen oivallisen metsänistutuskuokkani, ja suunnistin talon alakulman toisen rännin kohdalle. Siihen ostettu sadevesikaivo nimittäin oli jo toista vuotta odottanut Non-Food-osastolla sopivaa tilaisuutta päästäkseen toimiin. Niinpä nostin vähiin vesiin huvenneet vesisaavit ja muut viritelmät pois, ja aloin vetää kuokalla niin syvää ojaa kuin suinkin, eli n. 30-35 cm tiemaahan, rinteen viettosuuntaan. Ojan valmistuttua sen pohjalle tuli 6,2 m:n mittainen ja n. 10 cm:n halkaisijaltaan oleva salaojaputki, jonka toinen pää sadevesikaivon alasyrjässä.

Sadevesikaivo jo paikoillaan, alla olevasta maasta löytyi iso myyrän tunneli, joka näyttää johtavan yläpihalle, ja liikennettä siinä hoitivat lukuisat muurahaiset...  Kun maaliskuulla maa on vielä jäässä ja lumen sulamisvesiä tulee katolta, tulee kaivon tilapäiseksi avuksi seinustalla odottava peltikourun pala, joka johtaa vesiä nurkalta poispäin. Sadevesien keruu saaveihin vaatii vielä ympäristölle omat korokkeensa, jotta rännisaavin paino ei riko muovista kaivonsuuta. Nelikulmaiset kevytsora-reikätiilet ovat siihen oikein hyviä!

 Putken sivuille, ojan pohjalle laittelin ensin pienempää kiveä ja sen jälkeen mursketta, niin paljon kuin oli siihen varaa, ja lopuksi tiesorat päälle. Tämän nurkan tasamaa, jossa huoltotie nyt kulkee, on 1960-luvun lopussa tuotua täytemaata. Kun talon alapuolelle tehtiin jätevesikaivo ja lähellä oleva kalliopohja taas määrää, kuinka syvän kaivon voi kaivaa, piti nostaa maanpintaa lisämaalla. Nyt talon alatasanne on ulommasta reunastaan lähes metrin korkeampi kuin luonnostaan. Talon alaovelta ei alkanutkaan heti alamäki, vaan vasta parin kolmen metrin päästä, hiekkapenkan reunasta.

Kokeilin paria reikätiiltä rappujen paikalle, mutta niillä astinkorkeus tulee liian suureksi, tiedossa siis aivotyötä ja käyntiä Agrimarketin poikia ilahduttamassa....

 Kun nyt uusi salaojaputki päättyy jyrkähköön rinteen osaan tien reunassa, maantien puolella, joudun tekemään jonkun ratkaisun myös sille kohtaa. Veden tulo niille nurkille on vaahteran kannalta varmaan mieluisaa, mutta rinteessä kulkeminen tarvitsee ehkä rappukiven tai kaksi-kolme. Onneksi on noita kevytsoraharkkoja, joita naisihminenkin jaksaa helposti nostella, muutama niitä lopun murskeen kanssa... Ja aina voi istuttaa vettä rakastavan pensaan, jos kulkuväylän teko ei onnistu. Vanhan kompostin pohja on hieman haasteellinen, varsinkin kun se on isoja koivun juuria täynnä, mutta hoitokäytäviäkin olisi hyvä olla. Tarttee tuumailla ensin.

Varastoitavien murskesäkkien sijaintipaikka sai komistukseksi tuulen taivuttelemia ukonhattuja viereisestä penkistä.

Jotta hoitokäytävien teko rinnetontilla olisi mahdollista seuraavankin "hurman"puuskan ilmaannuttua, olen varastoinut mursketta muutamiin säkkeihin odottamaan, ylätasanteelle autotallin taakse johtavien rappujen kunnostusta. Juuri nyt raput eivät liiku tai aiheuta vaaraa, mutta lähiaikoina siinäkin kyllä on työskenneltävä, jo senkin takia, että jasmikkeet tuppaavat tyveltään leviämään, ja polkua saisi hieman muuttua siltä kohtaa. Minulla on toinen polun luonnos, jo aikoja sitten tehty, rinteessä säkkien tienoilla, mutta tuolloin ei ollut mursketta eikä oikein käsitystä polusta. Sen tekeminen loppuun voisi olla helpointa.

Pitää nyt miettiä, olivatko koreansyreenien kasvupaikat sittenkin liian lähellä toisiaan, ja pitääkö kynitty pensas vielä kaivella ylös (jos se on mahdollista?) Vai oliko taipuminen vain lumesta johtunutta?

Kaivuuinnon laannuttua oli Wilmalla edelleen ulkoilutarpeita, joten seuraaville reisuille otettiin raivaussakset mukaan, ja jo keväästä odottaneet pensaiden siivoustalkoot saivat alkaa. Toinen maantienvarren koreansyreeneista oli taipunut talvisten lumikuormien alla uhkaavasti kenolleen, joten taipuneiden oksien poisto uusien suoraan kasvavien saamiseksi oli tehtävä. Samalla reisulla sai moista kaltoin kohtelua myös moni punalehtiruusu, joille kuuma kesä on huono, lehdet ja uudet versot homehtuvat, ja seuraavana vuonna on tuloksena kuivuneita rankoja. Niillä oli ollut samanlaista epäonnea jo viime kesänä, mutta kevätkiireiden takia oksien poisto jäi tekemättä.