Wilma muutti tuonelaan

Talvipäivän seisaus on juuri käsillä. Pidemmäksi eivät yöt enää mene, mutta tänään ei kuitenkaan ollut yhtä pimeä päivä kuin eilen, pilvisyys oli hieman ohuempi. Kuitenkin oli käsillä raskas päivä, sillä Wilman tiimalasissa hiekka valui tyhjiin.

Jo muutaman viikon olin ajatellut, että Wilman olo oli hennompaa kuin ennen. Niin se itsekin kai arveli, kun ei enää syntymäpäivien jälkeen mennyt piiloon sängyn alle makailemaan, vaan jäi hänelle laitetulle patjalle, josta voi helposti aina hieman paijata ohimennessä. Noin kaksi viikkoa sitten tuli selvää muutosta ruokailuun, enää ei tahtonut kelvata mikään. Mahakin oli muuttunut ripulin suuntaan. Tuntui koiran kiusaamiselta antaa päivittäisiä lääkkeitä. Ulkoiluhetkiä tarpeille pääsyyn rupesi olemaan yölläkin.

Ulkoreisuista oli hieman lohtua, kun sieltä löytyi kovasti mieluista lunta nuoleskeltavaksi joulukuun alkupuolella tulleesta isosta lumimäärästä, sisällä ei ollut enää muuta mukavaa kuin pienet savustetut porsaankorvan suikaleet, niidenkin syöminen loppui vajaa viikko sitten. Mahan huonon kunnon takia ruoka ei varmaan maittanut, onneksi vesikupista vesi tuli käytettyä. Paino aleni nopeasti. Pää rupesi pysymään vain tyynyllä.

Päädyttiin eilen tohtorille Kouvolaan, jossa annettiin nesteytystippaa ja oloa helpottavia lääkkeitä. Tutkittiin myös syitä huonoon olooon, ja löytyikin huomattavan korkeita munuaisten vajaatoiminnan merkkejä, joten tohtori sanoi, että ennuste on huono, jos olisi kyseessä ihminen, niin pitäisi tehdä dialyysi. Pitkäaikainen muu lääkehoito oli tehnyt myyräntyötään munuaisissa. Tultiin kotiin tarkoituksena mennä seuraavana päivänä uudelleen hoitoa ja nesteytystä saamaan. Jalkaan käärittiin side pitämään tiputuskanyyli paikallaan.

Sinne ei kuitenkaan enää ehditty. Koira jäi makaamaan petilleen samaan asentoon koko illaksi kuin mihin olin hänet pannut reisusta tultua. Wilman hengitys muuttui hyvin vaivalloiseksi aamuyön tunteina ja kuolema saapui aamulla, ei ehditty enää hoitoihin, vaikka aikaisin aamulla olin sopinut, että mentäisiin mahdollisimman pian uudelleen.

Tänään tehtiin hautapaikka puutarhaan pienen kuusentaimen läheisyyteen, samalle kohtaa, jossa Wilma oli pikkutyttönä hukannut veromerkkinsä pelästyessään marjapensaasta pölähtänyttä kirvapilveä. Se oli 13/07 1999, jolloin hän oli täällä hoidossa muun perheen Ranskanmatkan aikoihin. Olin nyt syksyllä raivannut siltä kohtaa pois marjapensaita, joten siihen tuli Wilman viimeinen lepopaikka. Hän sai mukaansa hautaan patjansa ja froteelakanansa.

Helena oli saapunut hyvästelemään pikku lemmikkinsä, laitoimme hänet yhdessä maan poveen ja valmistimme hautakummun. Nuku hyvin. Jätit lempeän muiston.