Juhannustunnelmia 2014

Yksi töyhtöangervoista on jo parhaimmassa kukassa. Kasvupaikka on melko valoisa.

Aiheen kunniaksi kuvituksena on valoa eniten heijastavia eli valkoisia kukkia tontilta!

Karhunvatun raateleva piikkiarmeija estää penkinperkaajaa aika tehokkaasti, mutta on ihme, että pupujen lempievästä pimeän aikaan ovat nämä samat varret ja oksat, joiden piikit ovat yhtä kovia koko vuoden.

Juhannus on suomalaiselle vertaansa vailla oleva vuoden kohokohta, osuuhan pisin päivä, jopa aivan yötönkin juuri sille kohtaa. Kesäpäivän seisaus on lähellä, se on 21. kesäkuuta! Me suuren osan vuodesta pimeässä tai hämärässä eteenpäin pyristelevät sisupussit koemme saavamme sen, mikä meille kohtuudella kuuluukin. Odottelemme juhlaan ilman muuta kuuluvan myös lisää lämpöä, ja olemme aika pettyneitä, jos matalapaineiden kausi osuu silloin, ja lämmöt jäävät pilviverhon taa.

Kokko on kuvattu juhannuksena 2012 Radansuun laavulla.

Menemme vielä katselemaan juhannuskokkoa, joka tuo auringolle jatketta valoineen ja lämpöineen keskiyön aikaan. Vietin sellaisen nuoruuden, jossa kylän väki kokoontui yhteiseen laulu- ja piirileikkihetkeen aattoillan aikana Lammaskalliolle parhaisiinsa pukeutuneena. Ja tietysti kokko poltettiin! Vieläkin on lipunnosto kylän Lippukalliolle, yhteisine lauluohjelmineen. Laulamalla ilmaistaan suuria tunteitamme kesän antamasta onnesta!

Kanadanvuokon ensimmäiset kukat tuijan antamassa varjossa jo auki.

Valon määrän on jo kauan tiedetty vaikuttavan positiivisesti elämänvireyteen, se havaittiin jo kauan aikaa sitten, kun alettiin saada kunnon valolähteitä tupiin. Varsinkin sähköistäminen 1800-luvun lopulta toi merkittävän aikalisän puhde- ja iltatöihin. Niinpä Kymijoen monet luonnonkosket muutettiin ollessani teini-iässä sähkön tuotantoon, joitain vuosia myöhemmin oli  kohteena jo pohjoisempienkin jokien voimalaitosrakentaminen.

Tiitun penkkiin tuovat valkoisuutta Polemoniumit eli sinilatvat.

Sähkövalojen aika toi erikoisen lisän suomalaisten syntymäaikoihin. Skorpionin ja Jousimiehen merkkiin synnyttiin nimittäin vielä 1800-luvulla useammin kuin muihin, jonka lisääntymisbiologit selittivät sillä, että helmikuussa ja maaliskuussa valon määrä lisääntyi merkittävästi pitkän syksyn ja talven jälkeen, ja se aiheutti sukupuolihormonien lisääntynyttä tuottoa. Siten saatiin aikaan munasolujen kypsymistä, ja uusi elämän alku mahdollistui.

Karhunvattupenkkiin joskus kylvetyt valkopiipot kasvavat puoleen metriin ja olivat sateen kaatamia. Hankin nämä siemenet jo vuosia sitten, Turun yliopiston puutarhan myymälästä.

Tämä erikoisuus häipyi vähitellen kunnon sisävalaistuksen tultua, ja siirryttiinkin kevätvauvojen aikaan, kun aikuiset innostuivat lapsentekoon kesälomillaan. Myös lisääntynyt ulkonaolo loma-aikana teki samaa kuin ennenkin, eli hormonien määrä kasvoi luonnonvalon myötä.

 Lopuksi Suomen lipun kunniaksi myös hieman sinistä: siperianiiris pari päivää sitten ja alemmassa kuvassa tänään, kun sade ja tuulet tekivät kasvista suihkulähteen muotoisen.

Ai ai, 13. ja perjantai...

Kesä on ehtinyt jo pitkälle. Papulanruusu kukkii, ja kohta avautuvat myös mongolianvaahteran tuhannet kukat parkkipaikan tienoossa. Kasvillisuus esittää parhaintaan.

Eilen olin ensimmäisessä musiikkiviikon kirkkokonsertissa, jossa kuultiin soolo- ja trio-esityksiä. Väkeä oli entiseen tapaan kirkon täydeltä, nähtiin monia tuttuja! Olin tällä kertaa permannolla eikä parvella, ja vieressäni istui juhlien päävetäjän Laura Mikkolan äiti, jonka äiti puolestaan oli Yrjö Siukosen tytär eli Ilta Siukosen sisar. Oli hauska tutustua!

Jopa eduskunnan puhemies Eero Heinäluomakin oli, en muista ennen nähneeni täällä. Hän on päätä pidempi kuin keskivertoyleisö, joten näkyi helposti istuessaankin. Meillä yleisö on kovin kiitollista kuulemaansa ja antaa raikuvat aplodit, jopa tömistysten kera! Kelpaa siellä nyt ääntä tuottaa, kun alttarin takana olevat lasimosaiikkityöt on juuri restauroitu, luulisi ainakin, ettei ole pelättävissä hetkeen lyijykehysten irtoilemisia.

Kaija Saariaho on Suomen tunnetuin nykysäveltäjä, hänen teoksensa Serenatas oli ohjelmassa eilen, lisää on luvassa tänä iltana. Hänen haastattelunsa Kesäkahvilan tiloissa olivat eilen ja toisen kerran tänään ennen konserttia. Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus on tulossa lauantain konsertissa. Pääosa esitettävistä teoksista on tietysti ns. klassillisia.

Olipa mukava kuunnella eilisen teoksen äänimaailmaa, jossa sello, piano ja lyömäsoittimet keskustelivat. Tuli aivan mieleen se ympäristö, joka oli tarjona maalaistytön korville muuttaessani opiskelemaan Helsinkiin. Se oli niin erilaista kuin maaseudun hiljaisuus ja luonnonäänet. Ja miten monta muistoa sain mieleeni niistä ajoista. Ihmettelin, että kuunnellessa tuli ihan tarve taas lähteä katua vaeltamaan...

Alkuviikolla ehdin tehdä sadesäällä saalilointakin, tällä kertaa vain n. 85 cm leveää, ja vihertävää sävyltään. Se sai tietysti nimekseen Jäämies, kun sellaiselta vaikutti. Ruskeapohjainen ehkä tehdään tänään, samaa tyyliä kuin ne kaksi aiempaakin ruskean langan lointa.

Viikko on hujahtanut, ja musiikkijuhlien viimeinen päivä, Hiidenvuoren yökonsertti on jo huomenna. Toivottavasti sade pysyy poissa, koska säestykseen tarvittavaa pianoa ei kanneta vuorelle kastumaan.

Juhannusruusujen aika on myös nyt, kuva on talon seinustalta, jonka kasvin aikoinaan 1970-luvun alussa istuttivat Elsa ja Tatu. Senjälkeen pensas on siirtynyt noin metrillä rinnettä ylöspäin, ja varsinkin viime syksyn datakaapelin kaivuu seinän juureen antoi kasville lisää syitä muuttaa ylemmäksi.

Sateita on saatu, ja puutarhan ruohomatto on kasvanut tähkimiskorkeuteensa. Onneksi ei ole ollut kovin kuumia ilmoja, muuten puutarhatöihin ei olisi asiaa. Tieltä avautuvat näkymät pitää hoitaa! Allaolevan kuvan pieni punainen pensas on uutuus, puna-marjaomenapensas, jonka pitäisi kasvaa 3-5 metriin aikanaan. Istutin sen kukkapenkin päähän, jotta olisi tilaa tien reunaan päin riittävästi ( 2m). Tämän rinteen seudun sain tehtyä ruohojen osalta keskiviikkoaamuna, mutta leikkurikäsittely vielä puuttuu.

Yläkuvassa on tämän aamun "punttisali"urakka, sirpitettyä luiskan ja käytävän syrjää talon nurkalla. Enää ei ruohonleikkurilla kannata sekaan mennä, sirpillä on pehmitettävä korsia, ennenkuin leikkuri saa juonen päästä kiinni. Niinpä olen tunnin-parin tovin huidellut ruohostoissa, ja kun leikkuut on haravoitu, voi tulosta täydentää leikkurilla. Montaa huoneenalaa ei työ kerralla kerralla etene, mutta mihinkäs sitä on kiire, valmiissa maailmassa.

Kompostorin tienoo marjapensaiden alusineen sai kuivahtaa alkuviikon aurinkoisessa ilmassa, muut leikkuut ovatkin olleet sateen saattelemia. Kerran sirpitetty on kyllä helppo myöhemmin ajaa leikkurilla, suurin osa uudesta kasvusta ei ole kortta, vaan pehmeämpää. Huomasin tuossa kriikunoiden alla puuhatessa, että kirvoja on tullut aika lailla, kriikunoissa itsessään ja myös läheisessä ukonhattukasvustossa oli uhkaavia tummia kirvakertymiä.

Musiikkijuhlien aattoviikkoa

Nyt on tullut raparperipiirakoiden aika! Suotuisat kasvuajat ovat tuottaneet lähes metriin yltäviä lehtiruoteja, ja kahdesta saa helposti täytteen yhteen piirakkaan. Juuri äsken uunista tulleessa sävellyksessä on happamuutta taittamassa kerman ja munan hyydyke, koristeena hieman säilökirsikan palasia.

Kärpäsverkkojen viritys ikkunoihin on taas asiaa, sillä mäkäräisten parvet ovat alkaneet seikkailla ulkosalla. Hyttysiä on toistaiseksi ollut niukalti.

Vuosittainen juhlinta musiikin merkeissä koittaa taas kunnassamme, ensi viikko on tähän pyhitetty. Iitin musiikkijuhlia on näin massivisena tapahtumana vietetty jo yli kymmenen vuotta. Konsertteja on kymmenkunta, joista isoja kirkkokonserttejakin vähintään kolme. Oma panokseni on tässä kirkon nurkalla asuvana toimia taiteilijoiden majoittajana. Kaikki esiintyjät eivät kulje omin autoin, joten kammarini ovat toivottuja, kun harjoituspaikka kirkko on muutaman askeleen päässä.
Sisätiloissa on tehty kunnon kevätsiivous, myös jääkaapissa, sillä yhden vanhan ihmisen tarpeista kaappi muuttuukin antamaan tilaa myös nuoremmille! Mutta kun sisäneliöitä on vain kymmeniä ja ulkoneliöitä tuhansia, niin pääosa hommista menee pihatöiksi...

Tontin eteläkulma on hankala, kun siinä muutama vuosi sitten vielä kasvoi ränsistyvä lumimarjapensaikko. Olen sen saanut nyt nutistettua, eikä juuri versontaakaan enää ole. Pensaat estävät sitä paitsi näkyvyyttä ajotieltä oikealle. Mutta kun entinen tieoja päättyi tähän ja paikalla on ennen autojen aikaa ollut talouskomposti, kaikki kasvaa tässä rehevänä. Vihreä vyöhyke on innostunutta tarha-alpia, jonka seassa isot hirvenjuuret yrittävät selvitä. Taustalla saakoon oleilla punalehtinen ripsialpi, jolla on vauhtia levitessään maavarsillaan.

Tämähän tietysti merkitsee myös sitä, että paitsi mökin sisäilmeeseen myös tonttipiirin ulkopuoleen pitää katsahtaa useammankin kerran. Varsinkin teiden lähistöillä pitää löytää aikaa touhuiluun. Minulla tuo merkitsee tänä vuonna sitä, että sirppi kädessä kierretään kukkapenkkejä ja pensaita, että istutukset hyvin erottuvat. Nurmikolle on ajeltu myös kulkuväyliä, että istutusten katselu käy päinsä. Joinakin vuosina on koko nurmikenttäkin ehditty leikata, muttei nyt.

Onneksi alapellon nykyinen heinä- ja lehtikomposti on tilava, sinne mahtuu moni sirpityksen ja kitkemisen tuoma kärryllinen! Kitkentä on helppoa, kun vuohenputket ovat muita korkeampia ja hyvin löytyviä. Pyrin saamaan tehdyksi päivittäin vähintään kolme kärryllistä, joskus enemmänkin, vaikka tämä ja eilinen päivä ovatkin olleet helteisiä, lähes 30 asteeseen yltäviä. Alkuviikko olikin viileydessään ihanteellista aikaa.

Yllättävän paljon onkin tullut siirrettäviä kevätesikon taimia kohtiin, joista on ennen nurmet leikattu, tässä kuivahtaneen tammentaimen kohta. Niitä tuntuu nyt olevan jo liikaa! Ehkä tuokin kohta vain kierretään, ja tehdään kevyttä kitkentää.

Olin suunnitellut täksi viikoksi remonttia tupaan, että pohjoisen ikkunan työtaso korvautuisi kapeammalla ja ehkä irrotettavalla kukkalaudalla, mutta toive ei toistaiseksi olekaan lähtenyt liikkeelle. No manjana... Toinen suunnitelma toteutui eilen, kun ulko-oven liikettä hillitsevä viritys tuli paikoilleen.

Tällaista maisemaa ei enää ensi viikolla voi ihailla, sillä syreenit jo lopettelevat. Tilalle on tulossa ruusujen aika.

Papulanruusussa on runsaasti pieniä nuppuja.

Juhannusruusun ensimmäiset avautuivat tänään länsiseinustalla, eilen suviruusun.

Sateen ropinaa

Alkukevään kuivuus ei ollut ollenkaan sopivaa kukkapenkkien istuttelulle, koska olisi pitänyt varautua kastelukierroksiin. Suunnitelmissa on mm. ylläolevalle täyttömaaluiskalle tehdä uudet raput, mutta kukas sitä nyt vuorenkilpien kukintaa käy häiritsemään.
Ja kitkeminenkin oli tekemättä. Niinpä jokakeväinen puuha, kevätesikko-taimien siirtäminen pois kävelyväyliltä oli jäänyt odottamaan suotuisampaa ajankohtaa. Sääennusteita katsellessa toukokuun viimeinen viikko oli kuin tilauksesta siihen tarkoitukseen.

Sisätöitä voi aina edistää, jos ei kestä ulkoilman hautovassa lämmössä. Niinpä pöydän kulmalle tyrkylle jäänyt tyynyjen päällyskangas, raikasta pinkkiä, muuttui viideksi tyynypussiksi, osa tänne tupaan ja osa vieraskamariin.

Vieraskamaria piti hieman "pöyhötellä" muutenkin, koska Helenan pojaltaan saama iso valokuva Tiitusta oli siirtymässä sinne, vahtikoiralle oikeaan paikkaan.

Varmuuden vuoksi kävin Mustilassa tarkistelemassa uusia taimia. Mukaan tarttui puna-marjaomenapensas, eli latvomalla tuotettu monihaarainen punertavalehtinen "paratiisiomena"puu, jolla pikkuomppujen lisäksi myös kukat ovat punaiset. Suunnittelen istuttaa sen tuohon talon ja maantien väliseen alueeseen, jossa on tilaa kasvaa. Mutta hankin myös valmiiksi lisää Round-up-suihketta, koska riehuvia tarhavalvatteja pitäisi lähiaikoina niiltä tienoilta saada aisoihin. Niiden nopeasti kasvavat maanalaiset juurakot ovat jo vallanneet kaiken!

 Nyt tämä astiataimi odottelee pation varjoisassa nurkassa, seuranaan Lohjalle lähiaikoina matkustava minikokoon jalostettu (n. 1 m korkea) purppuraheisiangervo. Pitänee varautua syksyllä isoon verkotukseen, jänikset osaavat tuohon kohtaan kyllä tulla!

Ilmat jäähtyivätkin maanantain ja tiistain välisenä yönä hellelukemista parillakymmenellä asteella, ja sade, joka vieläkään ei ole päättynyt, alkoi. Niinpä heti tiistaiaamuna sonnustauduin tihkusta huolimatta puuhiin, koska myöhään viime syksynä tehty norjanangervopensaiden poisto oli jättänyt houkuttelevaa tyhjää tilaa alatien varteen. Mikäli tekisin siihen myöhemmin pensaiden istutuksia, esikkokasvustot eivät haittaisi.

Hieman yli tunnissa olikin urakka edennyt sen verran, että vaatteet ja päänahka olivat kastuneet liikaa. Mutta eräs välikkö, vuoristolaiskarviaisten ja pitkän penkin välissä oli tullut nyt pelastettua leikkurin tieltä. Syvälle yltävällä istutuslapiolla taimi nousi helpohkosti ja siirtyi odottelemaan pulkkaan siirtymistään muualle.

Istuttelin muutaman kymmentä esikontainta kolmeen riviin, ja siivoilin samalla pois maahan jääneet juurenpätkät ja heinäntuppaat. Istutusalue on Varjomorelli-kirsikan ja entisen omenapuun paikan välissä, ja siihen mahtuu vieläkin, kunhan sade hieman taukoaisi. Ehkä iltapäivällä...

Tähän syntyy joka vuosi lukuisia uusia kevätesikon lapsosia, ja kaikki penkkiin menneet tulivat tästä vauvalasta. Mutta ei ole ainoa kohta puutarhassa, josta taimia löytyy.

Sattui niin, että juuri tiistaina sain tietää, että Lohjan kodissa asuvan jo iäkkään dobermannin, Frodo-koiran päivät päättyivät. Niinpä päätin, että istutusalue olisi Frodon kukkamaata, olihan koira täällä käydessään selvästi viihtynyt, itse asiassa olinkin odotellut, että olisi tullut kohta taas käymään. Niin ei kuitenkaan käynyt, tapasimme silloin, kun kävin siellä ison harjun kupeessa omilla vierailuillani. Muistoksi jäi koiran innokas harrastus ruoanlaittoon, se seisoskeli koko ajan vierelläni hellan ääressä aina kun isännän silmä vältti, ja sain tuntea ison koiran luottavaisena, päänsä kainalossani....

Kahdenkymmenen vuoden takaa

Sain eilen tehtyä yhden suunnittelemistani kierrätysprojekteista, sillä viime syksyllä oli patiolle tulleiden betonilaattojen tieltä vapautunut 30 kestopuista 60x60 laudoista tehtyä laattaa. Olin kyytinyt ne kompostien lähelle jo maanantaina, ja eilen sitten etsin rautalankakieppi-säkin, ja liittelin laatat toisiinsa vähitellen, tuottamaan siistimmän näköistä kompostiaitaa.

Työkaluina oli terävästi toimivat sivuleikkurit ja kapeakärkiset pihdit, jolla rautalankaa sai kiskottua ja taivuteltua. No, sanomattakin on selvää, että rautalankakin oli jo kierrätysosastosta, sillä olin käyttänyt näitä kieppejä muutamana vuonna klapipinojen lujitteina.

Alatien varren murheenkryyni: Lähes kaikki muu on vuohenputkea tässä, koska jättimalikka-sieni söi kaikki entiset perennat. Tuossa keskellä on viime syksynä etupihan penkistä kyyditty suuri paakku jalopähkämöä Stachys macrantha, toivottavasti se kilpailee menestyksellä vuohenputkien kanssa.

Tälle päivälle oli ennustettu koko päiväksi sateita, mutta ennuste on toteutunut vain varttitunnin kuuroksi äskettäin. Ainakin toistaiseksi. Olin suunnitellut pelkkiä pirttiaskareita, mutta kun poutaa oli, ajauduin kitkemään penkkejä, vuohenputki on paikoin 30 cm korkeaa!

Olen myös jatkanut hieman vanhan kypsyneen kompostin sisällön vajuttelua kuivahtaneiden kukkapenkkien iloksi, jotta kompostin reunaan saisi tarpeeksi ison kuopan. Siihen sitten tämänvuotinen biokompostorin sisältö saisi mennä muhimaan. Puutarhakompostin pohja on nimittäin melko pehmeää, kun siellä on matoja ja niitä etsiviä myyriä, joten helposti saa maan pinnan alle tulevaa kuoppaa aikaiseksi. Olinkin sitä jo harjoitellut vuosi sitten, mutta noin iso komposti ei mitenkään kerralla tyhjene, hyvä, jos neljässä vuodessa...

Kompostia kuoriessa löytyi monta hyvinvoivaa illakontainta, jotka saivat sijansa taimimaalla. Yksi sai sijansa myös Tiitun penkissä.

Uusi multa kasvattakoon aasiankulleroita lisää! Myös jänisten kaluama väriherne toivottavasti hyötyy uudesta mullasta.

Puutarhatöissä tulee helposti liian kuuma, joten sellaisina päivinä pitää kiirehtiä välillä sisälle jäähdyttelemään ja nesteitä kumoamaan. Päädyin tänään mullan levittelyn välituokiona selaamaan päiväkirjaani 1994, jossa toukokuun puolivälissä päivittelin kylmän kevään aina vaan jatkumista, eikä se paljon korjaantunut kesäkuussakaan. Ja elokuun puolivälissä jo rapsuteltiin aamulla auton tuulilasia jäästä...

Ulla ja Ville pakkasivat Yyterin juhannusta varten paksuja vaatteita ja villasukkia, mutta ei sieltä ilman vilustumiskierrettä kuitenkaan selvitty, kun ilmat olivat sateiset ja viileät. Helenan perhe lähti kesää etsimään Famagustaan Kyprokselle ennen juhannusta. Sieltä palattiin heinäkuun alkuun mennessä, ja kotiin tullessa lapsilla suuri ilo oli syödä porkkanaraastetta ja saada kunnon maitoa juomakseen.

Muu maailma juhli Nelson Mandelan vaalivoittoa. Samoihin aikoihin oli alkamassa itä-Afrikassa Ruandan karmea kuolemantapahtuma, kun tutsikapinallisia pakoon lähteneistä 1-2 miljoonasta ihmisestä suuri osa sortui pakomatkallaan hautaan, kuka nälkään, kuka koleraan, kuka suorastaan tappamalla.

Norjanangervoista tyhjennetty tienreuna. Varjomorelli-kirsikasta pääranka on kuivunut, elossa on vain juurivesa.

Sinä keväänä olin juuri saanut Marjatta Doukasin tuoman suviruusun taimen, ja istutin sen Elsan hopeakuusen naapuriksi. Sillä kohtaa ollut norjanangervojen taimimaa siirtyi alatien varteen, tullakseen siinä liian isoksi ja ylöskaivetuksi viime syksynä.

Viiruhelpi, kaunis kuin mikä, mutta pitäisi varmaan kasvattaa maan sisään haudatussa astiassa, koska se ei jaksa kilpailla vuohenputken kanssa, ja kasvattaa uudet versonsa kauas toisista.

Myös viiruhelpi ja idänunikot saivat silloin tienposkessa kasvupaikkansa. Koko tämä tien varsi on nyt mietintämyssyssä. Yksi on varmaa: ei ainakaan pensaita noin lähelle tietä!

Vanha mansikkamaani ei 1994 enää tuottanut satoa, joten Helenan kanssa tehtiin uusi ja entistä ehompi maa, kun olin saanut savimultakuorman yläpihalle, ja Helena jaksoi sitä kärrätä alapellolle. Sinä vuonna syömä- ja säilömansikat haettiin Märkjärven rannassa olevalta Eerolan tilalta, jossa poimijoina oli koko Helenan perhekunta seurassani, ja juhliinkin oli aihetta, kun perheen nuorimmainen oli päättänyt aiemmin sinä vuonna vaippakauden ja siirtynyt isojen tyttöjen kaartiin. Lapset opiskelivat myös uimista.

Heinäkuulle tullessa ilmat muuttuivatkin kuiviksi ja kuumiksi, koko Eurooppaan. Kuivaa ja kuumaa kesti melkein kuusi viikkoa. Ulkotöitä ei kastelun lisäksi paljon jaksanut tehdä, joten aloin virkata itse kudotulle verkkokankaalle kukkatauluja, niitä syntyikin ihan kolme sinä kesänä. Pääsevät nekin taas taulukierrätyksen tuuleen tänä kesänä!

Istutin viisi syyshortensiaa alapellolle tehdyn polun varteen. Niistä on hengissä enää yksi. Samoin siirsin monta mustaherukkaa Elsan vanhan mansikkamaan paikalle tähän talon alapuolelle, jolloin raparperipisteitäkin tuli kaksi. Elsan istuttamia krookuksia ja hänen syysasterinsa muuttivat polun varteen kukkapenkiksi.

Se elokuu olikin erilainen, kun koulumme rehtori oli jäämässä eläkkeelle, ja minulle vararehtorina koituivat elo-syyskuuksi eli hänen vuosilomansa ajaksi lukion rehtorin hommat. Onneksi koulussa oli hyvää henkilökuntaa auttamaan työssäni, varsinkin yläasteen rehtori MarjaLeena, josta sitten tulikin koko koulun rehtori. Siten siirryttiin yhden rehtorin alaisuuteen, vaikka rakennuksessa toimikin kaksi koulua, lukio ja yläaste. Niinhän ennenkin, yhteiskoulun aikaan oli ollut.
Oli se aikamoinen muutosten vuosi, sillä kouluni alkoi siirtyä luokattomaan lukioon, kurssijärjestelmään ja koeviikkoihin. Monet oppilaat kammoksuivat koeviikkoa, niin myös opettajat, koska kokeet piti korjata joutuin. Lukujärjestyksiäkin tehtiin siis viisi kertaa yhtä lukuvuotta varten.

Opettajille alettiin pitää tietojenkäsittelyn alkeiskursseja tosissaan. Opettajainhuoneen työvälineiksikin sellaisia koneita tuli. Virusjahti oli arkipäivää, kun kotikoneissa ja koulun koneissa tietoja siirreltiin ns. korpuille. Monet opettajista, minuakin nuorempia oli paljon, eivät katsoneet tietokoneesta olevan mitään hyötyä heidän työssään, ja kuluttivat paljon henkistä energiaa vastustamiseen.
 Mutta nyt jälkeen päin ajatellen: elämä on ollut paljon antoisampaa, kun voi puuhata tämän oman laitteensa kanssa päivät pitkät. No myönnetään, ettei minulla ole vielä kannettavaa, älypuhelinta tai tablettia, mutta harkinnassa on!

Lämmin päivä

Toukokuu on edennyt jo yli puolen välin, ja viimein koettiin kesän tuntua, kun oma lämpömittari näytti iltapäivällä lähes hellelukemaa, 23 astetta varjossa. Ei se kyllä ihan siltä tuntunut, kun tuuli jonkin verran, mutta historiallista nyt kuitenkin! Joskohan nyt siirrytään lämpimään kauteen?
Päiväennusteissa väläyteltiin ihan kesäukkostenkin mahdollisuutta vielä pari päivää sitten, mutta nyt näyttävät sellaiset merkit ylipyyhityiltä. Joka tapauksessa kosteaa ilmaa kaakosta lukee ilmamassa-paketin päällä....

Sonnustauduinkin eilen jo aikaisin aamusta ajatukseen, että ulkoilua pitää harrastaa, ja menin pihalle lintuja kuuntelemaan. Yöt ovat ollet edelleen viileitä, lauantaiaamuna oli kaksi astetta, ja tänä aamuna viisi varhain aamulla.

Tuomi, kriikuna ja vaahtera ovat alkaneet juuri kukkia, paras ryöppy kukkkimisessa osunee nyt sunnuntaille.

Onhan tontin yläosa melko lailla tiuhaa metsää monenlaisin mahdollisuuksin. Isointa kuusta alapellolla asuttaa sepelkyyhky, joka tuli talvimailtaan jo viikkoja sitten. Sen kurnintaa kuulee pitkin päivää, ja välillä lintu näkyykin, kun lehtikuuset ovat oksiltaan vielä läpinäkyviä.

Sekä tässä eteläseinällä että länsipuolella taloa kärhöt ylettävät kiipeilyritilällään ihan ylös asti, ja niihin tulee mukavia tuulensuojaisia nukkumapaikkoja linnuille. Pikkuvarpuset asuvat länsipuolella, myös talvisin.

Olikin ihan happeningin tuntua, kun linnut viettävät kiihkeitä keväthetkiään. Punarintakin huilautteli vielä hopeisella piccolino-pillillään kuin alkukeväällä. Kirjosiepoilla oli melkoista huumaa. En kuitenkaan vielä erottanut satakielen näppäilyä, ehkä sen aika on myöhemmin. Sitruunaperhosia lenteli päivän mittaan, muita en nähnyt.
Pikkuvarpusten mielestä kuitenkin olisi syytä vielä tuoda heille siemeniä, kun loppuvat niin nopeasti. Siihen vaan polulle, kun harakka ja käpytikkakin käyvät heillä päivittäin vieraana siinä.

Piti sitten jo yhdeksän aikaan päästä askarteluihin. Olin kerännyt aiemmin kaadettujen syreenien lisäksi  muutakin haketettavaa, osa viime syksyisistä norjanangervojen varsista ja lisäksi vielä perjantaina maantien varren syreenin siistimisestä saatua risua. Jos en sitä pian tekisi, joku lintu voisi erehtyä laatimaan pesää rankakasan suojaan.

Kone alkoi sytkyttää, pian oli rankakeko muuttanut muotonsa pressun päälle. Tuli taas haketta monta laatikollista, joten edellisten kanssa tulevan talven varasto on valmiina. Isommat rungot jäivät odottamaan seinustalle sahaajaa.

Saman tien pyöri sitten ihanan kuivatuspäivän innoittamana pyykkikonekin, sain jo pestyä viikon matkapäivien varustusten lisäksi viileän ajan ulkovaatteitakin. Ehtookellojen aikaan koko lasti oli sisällä kuivana.

Puutarhahommia aloittelemaan

Viime päivien sateet lopettivat koivujen siitepölykauden. Tänä aamuna tie oli peittynyt ruskeisiin norkkoihin.

Eipä uskoisi, kuinka hyvin voimat hupenivat sen tulehdusjutun takia. Hyvä, kun olen jotan pientä saanut askarreltua päivittäin! Onneksi oli saaliloimessa vielä keveitä pikku hommia. Tänään loppui pitkä antibioottikuuri, ehkäpä nyt voimat vertyvät, kun suoliston bakteerit pääsevät töihinsä ruokaa hajottamaan.

Sinisen loimen tulokset tässä: eilen näpräilin vasemmanpuoleisen viimeistelyt ja hapsunpyörittelyt.

Sonnustauduinkin heti aamusta kampaajalle uuden lehden kääntymisen merkiksi, ja tulinkin mieli paljon korkeammalla kotiin! Niinpä Kausalan reisusta ja päiväruoasta lepäiltyäni meninkin hieman ulkohommiin.

Naapurin Päivi oli kiikuttanut ennen vappua Huvimaja-kirsikan taimen, joka silloin sijoitettiin isoon ruukkuun, ettei tarvitsisi pitää kiirettä. Kaivoin nyt kirsikalle kasvukuopan alapellolle vievien rappujen tyvelle, kun siinä maa on vanhaa puutarhamultaa ja hyvin kosteutta säilyttävää. Muut puut, likusterisyreeni ja kuriilienkirsikka, molemmat turvallisen 5 metrin päässä, että latvukselle on tilaa. Rappujen paikka kyllä voi myöhemmin hieman siirtyä kuvassa oikealle, kunhan koivunkanto lahoaa loppuun, mutta ei varmaan lähimpänä viitenä vuonna.

Nostelin ulkoilemaan myös kaikki pohjakerroksen ikkunalaudoilla talvehtineet pelakuut,ja begoniat, löytyipä jotenkuten hengissä säilynyt värinokkonenkin...

Vanhan navetan jäännökset lytistettiin kumpareeksi 1990-luvun alussa jyryllä kauhakoneella, ja pikku hiljaa tuo piiloon jäänyt sisältö on lahonnut ja täytemaat osin vajonneet tai luistelleet rinnettä alaspäin. Pinta oli muuttunut kuoppaiseksi. Olin jo viime vuonna pohtinut ongelmaa, ja siksi tuo sorakasa keväällä saatiin muutaman metrin päähän odottamaan avuksi tuloa. Kuoppakohdassa näkyy tummempana jäniksen talvinen ruokailupiste, talviot hyvin kaluttuina.

Samaan kuoppakohtaan olisi nyt järkevää myös siirtää rinnerappujen yläpää, kun kerran tulee luja sorapohjuste tehtäväksi. Raput nousevat nyt hieman liian lähellä autotallin takaseinää, joka olisi otollinen paikka puupinoille. Mutta ehkäpä maansiirto- ja rappujentekotyöt kuitenkin menevät syksylle. Se tietää nimittäin myös vuorenkilpien nostelua ja sijoittamista uudelleen, ja ne ovat kohta parhaassa kukassa.

Ennen kaatoa: syreeniraukka näkyy mattotelineen oikean kulman takana, "jasmikeluuta" ihan oikeassa reunassa.

ja jälkeen..

Jo viikkokausia oli vaivannut silmää pari vuotta sitten saman rinteen takareunalla Tapaninmyrskyssä kenalleen taipunut iso pihasyreenipensas, jota en silloin ehtinyt/muistanut höyhentää. Kun olin hankkinut maaliskuussa uuden oksasahan, sen terävät hampaat antoivat luvan toivoa nopeita hommia.

Ja niinhän siinä kävikin. Pian oli joka ranka katkaistuna, ja samaan syssyyn katkoin vielä muutkin sillä rinteellä olevat "silmätikut", nimittäin lehmuksen varjossa riutuvat aroniat ja huonosti talvea sietävän idänkuusaman rappujen viereltä. Kaadetut rangat päätyivät alapihalle odottamaan kuivia päiviä, niistä tulee paljon haketta ja isot rangat polttopuiksi kuivumaan. Pari turhaa herukkapensastakin laihtui lähistöltä...

Nythän on tullut markkinoille hienoja uusia pensaita, kuten pallesorvarinpensas, joka on loppusyksyllä komean viininpunainen, tai heisiangervo 'Amber Jubilee', jonka lehdet vaihtelevat oranssista punaiseen kesän edetessä.  Ainakin yksi uusi pensas olisi hyvä uutuus tuohon näkymään.