Sadekausi toukokuussa

Aika harvinaista, että saadaan niin paljon vettä toukokuussa, että ei tiedä, mihin rännisaavien vesi pantaisiin, siispä uudet vedet vuotavat yli. Wilma kyllä tekee parhaansa ja maistelee lenkeillään monestakin saavista tai ämpäristä. Kun lenkkejä on päivää kohti 5-7, niin varmaan saadaan sillä lailla ainakin litra vettä kulutettua!

Tässä autotallin nurkan drinkkibaarissa pysähdytään aika usein ensimmäiseksi. Oikealla on kolmen seppelvarvun muodostama pensaikko, jota leikkelin aika lailla keväällä, että saavit mahtuisivat. Löytyi myös puolisenkymmentä tainta, jotka matkasivat lauantaina uuteen kotiin samassa kunnassa. Pensaan oksankärki alkaa kehittää apujuuria maahan osuessaan, ja uusi taimi on kohta valmis. Niinhän tekee myös karviainen.

Tälle viikolle aiotut puuprojektit ovat edenneet. Sain eilen puoleen päivään mennessä klapit lopulta pinoihin, ja laaja viimevuotisen värinen laikku pinon alta sai ruveta ottamaan vihreyttä sekin. Oli hyvä, että työ tuli tehtyä ensi tilassa: Klapikasasta löytyi kaksi aloitettua ampiaispesää, kaksi hiirenpesää ja useissa kohdin mustien mauriaismuurahaisten alkavia pesäpaikkoja, varmaan koivuista vuotanut mahla tai muu neste oli niitä kutsunut työntekoon. Kasan alimmaiset puut olivat alkaneet jo vaihtaa väriä homeen suuntaan, jos olivat haapaa. Lauantaina sain naapurissa vierailevasta nuorisostakin talkooapua. Kiitos heille siitä!

Tässä viiden pikkupinon paikassa on noin puolet klapeista. Koska tällä kohdalla on aiemmin ollut useita rakennuksia ja maa muutenkin kivistä, ei tukiseipäiden saanti maahan ollut ihan yksinkertaista. Oikeanpuoleisten väliin oli pakko jättää yli puoli metriä. Pinot ovat n. 2 m pitkiä. Saas nähdä, minkä näköistä tässä on talven jäljiltä!

Latvuskasojen siistimisessä on myös hieman edetty, mutta lähinnä siksi, että riittävää määrää pinojen pohjia ja sivupuita ei ollut, ja nyt kun näyttää sateiselta edelleen, pitää olla pressu pahimpien sateiden aikana päällä, sekin tarvitsee pitopuita päälleen ja alleen.

Autotallin takaseinäpinojen paikka piti ensin lujittaa murskekuormilla, jotta pinoja voisi olla kaksi. Jyrkkä tuo takapään luiska kyllä edelleen on, ehkä siihen pitää lisätä murskaa vielä, vaikka sadevesiä siihen ei katolta tulekaan. Onneksi mursketta on!

Nyt alkaa olla lemmikinkukkien aika parhaimmillaan. Siispä on ollut aina pinoamisten väliin mukava oikoa selkää ja katsella Elsa-salin kukinnan etenemistä. Katsura-puilla on muuten aika ruosteenvärinen lehdistö keväällä, myöhemmin ne ovat vihreitä. Yllä olevan pinon teon aikana taas voi seurata kirjosieppojen ruokintapuuhia ison vaahteran pöntöllä ja kotkansiipien puskemista esiin, kuva alla.

Nyt muuten laulavat jo täyskesän merkkilinnutkin, lehto- ja pensaskerttu. Kupparilta kuuluu iltaisin kaulushaikaran kumeita puhallusääniä. Tämän mäen käki on muuten hyvin ahkera, se on äänessä lähes jatkuvasti, mutta voi miten outo esiintymislaulu, ei mikään kuk-kuu, vaan khuk-khu. Sepelkyyhky kurnii vuorotellen kummankin naapurin tontilla. Mutta satakieltä ei ole vielä kuulunut. Ehkä se jättää tänä vuonna minun tonttini väliin, kun se on maapesijä, ja kuljen niin ahkerasti jälkien korjuun takia tontilla. Mutta yleensä kylältä on yhtaikaa voinut kuunnella kolmeakin satakieltä.

Puutarhan puolelle istutettu Varjomorelli- kirsikka kasvoi monta vuotta toispuoleiseksi, kun lähellä oli omenapuu. Nyt se on ollut poissa koko viime kesän, joten ehkä kirsikan latvus alkaa nousta myös sille puolen. Alaosan valkoinen massa on norjanhanhikkia.

Lopuksi kuva Elsa-saliin pihakadulla seisten. Oikealla on jalavan runkoa, vasemmasta yläkulmasta suviruusun oksien kärkiä. Puolet maapohjasta on talvion peittämää, mutta jänis syö sen matalaksi talven aikana, joten vain siniset kukat näkyvät maapohjaa vasten. Lemmikkien sini näkyy helpommin!

Projektit etenevät hitaallakin vauhdilla

Pationäkymät siltä syrjältä, johon tein vaahteran ja perennain väliin pikku rappuja aiemmin, mutta ehkäpä yksi sisäänkäynti patiolle riittää, joten haeskelen siihen jotain pensasta. Lipputankoa ei ole vielä kohotettu.

 Ollaan kesäisen päivän illassa, nimittäin viime yönä ei käyty alle viidessä asteessa lainkaan, eikä edellisenäkään, ja sehän on termisen kasvukauden parasta aikaa tällä leveyspiirillä. Ruohot pukkaavat pituutta innoissaan, sitruuna- ja nokkosperhoset ja kimalaiset hoitavat ilmaliikennettä.

Marraskuun kaktus oli reisuni aikana niin hyvässä hoidossa, että oli kehittänyt nuppuja runsain mitoin. Se on kukkinut nyt marraskuuksi, jouluksi ja kevääksi! Oxaliksella ja sillä on hyvä liitto.

On suorastaan loistava kevät, kun on kevyitä sateita tuon tuostakin. Rännisaavit ovat ääriään myöten täynnä, joten Wilmalla on mistä juoda ulkoiluretkillään! Sormet syyhyävät kukkapenkkien hoitoon, mutta olen keskittynyt nyt vain olennaiseen, eli vaahterantaimien pois nyppimiseen, sillä reippaammat hommat ovat nyt in. Vaahteroilla on ollut suorastaan luxusvuosi itävien siementen suhteen, tällä tontilla joka neliöllä on vähintään kymmenen terhakkaa tainta.

Kaapelin kohdalla on betonilaattaa. Kun mursketta nyt on,toin etualalla olleeseen notkoon muutaman kärryllisen, jotta sisään käynnistä tuli tasainen, ja siihen tarvittiin 10 uutta laattaa entisten  jatkeeksi sekä pihakiviä.

Olen ahertanut pation kimpussa, kun toukokuun alussa tein vasta ns. hätäaputyöt kiireessä. Se tarkoittikin sitä, että oli asiaa laattakauppaankin, vaikken sitä viikko sitten vielä arvannutkaan! Siispä kaapelin upotuksen jälkeen on laattojen alle pantu lisää mursketta, ja betonilaatat ympäröivät puulaatta-alueen, joten ne eivät liiku kävelyn alla. Tähän mennessä olen tuonut lisää 20 betonilaattaa, á 11 kg, takapaksissa niitä tulee jokunen helposti. Luulenpa, että vielä täytyy hakea muutama vielä, että olen tyytyväinen.

Wilman antaessa hyviä neuvoja laitoin keinun katoksen paikoilleen ja toin varastosta myös päivänvarjon, jota varten on maassa rautakangella tehty reikä, sitä varten puulaatat on korvattu betonisella laatalla ja pienemmillä pihakivillä.

 Työssä sain kulumaan kaksi päivää, eli eilen ja tänään. Ehdin vielä pestä keinun katoksenkin, se oli tummunut aika lailla, kun vaahterankukista tippuu mettä, joka homehtuu helposti mustaksi. Suurin urakka oli löytää ne mutterit, joilla katos kiinnittyy keinun runkoon. Yleensä ne ovat autotallin hyllyssä, tietyssä paikassa oven vieressä, mutta nythän olin tyhjentänyt kaikki tavarat hyllyistä pahvilaatikoihin, jotka olivat pinoissaan talon pohjakerroksessa. Kaikki laatikot piti katsoa, ja viimeisestähän ne sitten löytyivät. Onneksi ei tarvinnut etsiä kahteen kertaan.

Polttopuutarpeita edessä, takana oksien ohuet latvat. Jos osaisin, olisi ollut houkutus tehdä luutia tai jotain muuta askartelua näistäkin oksista.

Risusavottaan olen ehtinyt vain kahtena päivänä, koska on ollut sateitakin. Yhden keskisuuren kasan sain häivytettyä lopputuote-asteelle, sitä työtä on vielä 4/5 jäljellä. Paksummat oksat, joihin voimasakseni eivät pysty, menevät pinonpäiden tueksi ja pinonpohjiksi, sellaista "rakennus"tavaraa ei ennestään ollutkaan, joten oli hyvä, kun niitä löytyi oksakasoista.

Rotkolemmikkipenkki on kasvanut korkeutta toistakymmentä senttiä. Jostain on ilmaantunut jokunen tulppaanikin.

 Huomenna on naapurien kehoituksesta rantakävely. Kuulemma mustikankukat ovat jo isolla nupulla! Muistin tehdä eilen uunipuuroa ohra-riisiseoksesta, joten nyt on puurojuhlia useampana päivänä.  Ehkä jotain tulee tehtyä puuprojektien eteenkin, mutta vähän. Ja voi hyvänen aika, missä välissä raparperit ovat ylenneet lähes metriin? Kaipa piirakkaa on tehtävä!

Tontilla tapahtuu: valoa kansalle!

Tänään tulivat sitten sähköt autotalliin!Olin alustavasti kysellyt perjantaina, milloinka luottosähkärilläni olisi aikaa tuohon projektiin, arvelin kyllä, että menisi viikkoja, kuten niin monesti ennen. Yllätys olikin suuri, kun hän ilmaantui katselemaan tilannetta saman päivän iltapäivällä, ja kun homma ei näyttänyt järin kauhealta, autosta nousi maakaapelikela, josta musta kaapeli alkoi suoltua talosta autotallille päin. Saatiin siihen pisteeseen, että minulle alkaisi kaapelin maahankaivuu, jahka joutaisin.

Lauantai ei ollut sopiva päivä, sillä koko päivä oli pyhitetty rakupoltolle Perheniemen Metsälässä. Kylmä tuuli puhalsi  vaakasuoraan laajalla peltoaukealla, mutta polttouuni oli saanut suojapressuja ympärilleen, joten poltto onnistui mainiosti, talvihattu korvilla ja toppatakki päällä kului kuusi tuntia. Kotiin tultua olikin sitten hempeää laatuaikaa Wilman kanssa, joka oli kiltisti vahtinut taloa sillä aikaa. Oli aivan liian kylmä hänelle olla ulkona noin pitkää aikaa. Ja tietysti piti lauantaina mennä saunaan!

Sain valmiiksi kolme siiliä, jotka yllättivät näyttämällä ihan hopeisilta!  Valmistin myös kolme ruukkua, joko suojaruukuiksi tai pöytäroskis-käyttöön. Tässä saalis kuivumassa kuurauksen jäljiltä, koska liika noki pestään pois.

 Sunnuntainakin tapahtui, sillä vuodesta 1992 asti autotallissa odottaneet keittiönkaapit nousivat peräkärryyn ja siirtyivät Jaanan ja Vesan reviiriin muutaman kilometrin päähän. Vanhat Finnokalusteen sohvapöydät olivat siirtyneet maanantaina näyttelytilojen kalusteiksi, ne tietysti joutivatkin mennä ensin, sillä olivat odottaneet KP (=kelpaa palvelukseen)- komentoa jo vuodesta 1983. Autotalli alkoi olla lupaavan tyhjä! Illalla käytiin vielä purkamassa keramiikantyöt näyttelystä.

Maanantaiksi olin aiemmin järjestänyt matkan entisille kotikulmilleni Hämeeseen, joten silloinkaan ei vielä tehty kaivuutöitä. Sähkömiehellä oli kuitenkin aikaa tulla iltapäivällä pistorasioita ja lamppuja virittelemään, kun sattui liian runsas saderintama hänen ulkoprojektejaan silmällä pitäen. Minulle onni, että kaapelinpää oli jo reiästä sisällä autotallissa. Talliin tuli kattolamppu ja pistorasia, ulos kaksi ulkovaloa ja kaksi pistorasiaa. Kaksi ulkovaloa riittää kolmelle sivulle, kun ne sijoittaa sopivasti kulmiin!

Kaivamiseen kului lähes neljä tuntia, vaikka matka ei ollut kuin kymmenisen metriä, ja vain lapion levyinen oja. Irtomaata ja turpeita tuli kuitenkin monta kärryllistä, onneksi täyttömaa-kompostilla oli sopivia koloja, joihin sijoittaa. Liuta kasvien taimia siirtyi paakkuineen sopiviin kukkapenkin kulmiin.

Tänä aamuna ei sitten emännällä ollut enää paljon valinnanvaraa, koska kaapeli piti upottaa ennen sähköjen lopullista valmistumista. Siispä otin mukaan pistolapion ja oivan perunakuokan, koska tiesin maan hyvin kiviseksi, ja siihen sopi perunakuokka hyvin. Kaapelia varten tarvittiin n. 10 m ojaa, tein varmuuden vuoksi niin syvän kuin sain eli n. 30 cm, ja kivimurske ja irtosora täyttivät kaivantoa sitä mukaa kun sain tehtyä, puoli metriä kerrallaan. Sainkin kaapelihomman juuri valmiiksi, kun puolestaan sähkömiehen muut toimet sallivat tämän projektin jatkamisen.

Pation yläreunan laatoitus nousi työmaan tieltä pois, ehkä huomenna sitten laitan laatat paikoilleen, mikäli ei sada liikaa.

 Niinpä kaikki valmistui, varoitusnauhaa myöten, joka tuli kaivantoon lähes päällimmäiseksi siltä varalta, jos paikkaa myöhemmin ruvetaan mylläilemään.

Murskekasakin on jo selvästi huventunut! Kaapelikaivannon pintaan tulee vielä viimeistelyä murskeella, ja sen jälkeen hieman pation laattojen alle lisää, koska tuntuu siltä. Loppu kulunee sitten muiden laattojen alusiin ja alapihan rännien seutuville.

 Wilma kävi hihnan päässä muutaman kerran katselemassa työn jälkeä, ja koska mitään hälyyttävää ei näyttänyt olevan, tahtoi pian sisään takaisin. Hän suhtautuu jo aika luottavaisesti siihen, kun poistun pihaprojekteihin, mutta tulee kyllä aina eteiseen saatolle, jos vain suinkin huomaa. Uni on välillä niin sikeää, ettei herää liikkumisiini. Onneksi tuo kaapelihomma tuli tehtyä nyt, kun kasvukausi on vielä aluillaan! Taponlehti- ja keltapeippitaimet intoutuvat varmaan kasvamaan uudessa paikassaan, niitä oli angervonalus aivan täynnä.

Ehta kevät, kun on olevinaan kiireitä!

Ennustetun sateen takia pressut peittävät pinnaltaan kuivahtaneen klapikasan, pinossa on vasta vähän, se, mikä jäi yli peitteiden alta. Tähän mahtuu kaksi pinoa. Sadeveden kokoojasaavit odottavat  täyttymistään joka nurkalla. Monena keväänä saavien täyttymistä saa odotella, pilvet kuivuvat.

 Vaikka en olekaan aloittanut viljelyn askarteluita vielä, ja tuskinpa kovin paljon alankaan, on monta hommaa mielessä ja työn alla. Keväällä puhkuu intoa tarttua joka nurkkaan ja hieman järjestää uuteen kuosiin, sitten tuntuu olo täydelliseltä. Niinpä on kukkapenkkien kunnostuksen lisäksi nyt jo kolmena päivänä alettu pinota klapeja ja pienentää oksakasoja, ei niistä heti selviä, odotettavissa samaa ainakin viikko, jollei enemmän. Ajattelen lievällä kauhulla mäkärä-ja hyttysaikaa, silloin tehdään pasiansseja sisällä, tai jos sattuu loimi valmiiksi, mattoja. Tänä aamuna oli kesän ensimmäinen sade, ei kestä kauan kun lentäviä öttiäisiä ilmaantuu.

Viikonlopun tohinassa jäi sen verran aikaa yli, että saatiin kovin kulahtanut lipputanko kaadetuksi maalausta varten. Nyt se kuivuu, ja odottelee nostohenkilökuntaa. Uudet lasikuitutangot eivät käy tähän jalkaan, joten sitten kun vanhan aika on ohi, pitää löytää uusi paikkakin. Ison kuopan kaivaminen edessä, tiedossa kivikkoista ja juurien täyttämää maata.

Elämä ei ole aina maatöitä, vaikka siltä tuntuukin, sillä työkauden keskeytti äitienpäivän moninkertainen ja monipäiväinen juhlinta, joka päättyi sitten maanantaina, alettuaan perjantaina, joten kakkua tai kakun ajatusta oli meneillään ihan neljä päivää! Olihan samoilla henkilöillä juhlinnan aiheena nimittäin kahden henkilön äitienpäivä, ja toisella näistä vielä puolisatavuotis-juhlajakson loppumetrit. Kesteihin osallistui viisi ihmistä kolmessa polvessa, kolme koiraa ja kaksi kissaa. Jokaiselle jotakin! Tarkoittaa sitä, että kisut herkuttelivat huonekasveilla kakkuaikana.  Australianmatkan tuliaisia nautittiin useaan otteeseen, kun digikuvia oli useampinumeroinen luku.

Vierashuoneessa on enää kukkavihkomuisto syntymäpäiväsankarin yöpymisistä.

Päädyin sitten vieraiden poistuttua tekemään unohduksiin jäänyttä kevätsiivoa, joka tarkoittaa mattojen puistelua ulkona ja sen jälkeen mattopalapelin kokoamista uudella kesätavalla. Siispä Marraskuu-matot muuttivat toisiin huoneisiin ja tilalle tupaan muita roskankätkijätyypin mattoja. Huonekaluja en sentään vaihdellut, kuten joskus nuorempana ( totta puhuen olin sen tehnyt aika hiljattain, vasta helmikuussa). Siinä pyöri pesukonekin useamman erän, sillä kyllähän kesäisempiä pintoja tuoleille ja sängyille... Oli suorastaan loistava ulkonakuivatuksen ilma, kaikki valmiina sisälle saman päivän aikana.

Kesäkahvilan näyttelyissä on tällä viikolla vuorossa taidepiirit, joten keramiikkakokoelmat tekijöittensä varastoista aseteltiin maanantaina esille, siellä olkoot nyt viikon. Onneksi siellä oli pulaa pöydistä ja posliinimaalauksen opettaja-Merjalla tarpeeksi tilava auton takaluukun aukko, sain kauan varastoissani odottaneet Finno-kalusteiden sohvapöydät viimein kunnon käyttöön näyttelytiloihin!

Ison kiven kasvupaikka talon alapuolella on nyt lipsikan valtakuntaa, se versoo ensin. Huiskunauhuksien viimevuotiset korret vielä jäljellä, samoin jänisverkot magnoliassa ja kuriilienkirsikassa. Niiden takana keltavuokkoparvi.

Pelargonit, rönsyliljat ja verenpisarat siirtyivät ilmojen lämmettyä pihaoloihin, vaikka jokainen arvaa, miten sisälehdet palavat valkoisiksi ensi päivinä ulkosalla. Pian tulevat kuitenkin kestävämmät ulkolehdet ja kukkien aika. Tein jo orvokkiostoksiakin, postilaatikkoruukku on istutettu, mutta loput vielä odottavat seinänvierellä kassissa.

Puissa on jo isot lehdet! Kohta puhkeavat Elsa-äidin peruja olevat valkonarsissit Narcissus poeticus, joita kasvaa tontilla monissa kohdin.

Wilma-koira lähtee kovin mielellään ulos joka kerta, kun vähänkin on vihjettä! Tänään on oltu pari tovia jo pitempäänkin ulkona, kun maassa tarkenee makailla sillä aikaa, kun teen selvää oksakasasta tai kukkapenkin siivouksesta. Tahtini on kyllä nyt hitaampi kuin muina keväinä, mutta varmaan ehditään silti.

Hommia riittää!

Saavuttiin näille maisemille perjantaina, ja asumislämmön tuottaminen ja huonekasvien asettelu ym vei päiväsajat vappuiltaan asti. Vapunvietto sujui siis vichypullon kanssa, kun sisällä tuli välillä lämmin. Wilmakin oli niin kovin varpaillaan tänne tulosta, etten raaskinut jättää häntä pitkäksi aikaa sisälle yksin, vaikka tiedänkin, että makoilee ovensuun matolla koko ajan. Puuhaa riitti kyllä sisälläkin, kun tein viikkosiivouksia. Kylläpä olivat kasvaneet nuo ylitalviset pelakuut ja fuksiat! No, imuroitiin myös yläkerrassa, sinne tuppaa aina talvehtimaan kärpäsiä, joten niiden takia imuttelu on ihan asiaa!

Autotallin länsipuolella on perintöpensas, vanhempieni suosikki pihajasmike, jonka juurelta pilkistelevät Chionodoxat eli kevättähdet  ja jalokiurunkannuksetkin Corydalis nobilis jo puskevat lehtiään. Katolta putoavat lumet latistavat pensaan aina melko littanaksi, mutta uudet kasvuoksat nousevat lähelle kahta metriä. Vanhat leikataan täältä alhaalta.

Vapun jälkeinen viikko on nyt pyhitetty ulkotyölle, on mukavaa, kun on viileä ja kuiva ilma, niin jaksaa hieman pidempään puurtaa. Valinnan vaikeutta vain on, ei tiedä, mitä "narua" ensin alkaisi nyhtämään. Wilma kyllä tietää, se on hänen talutusnarunsa, siitä löydän itseni monta kertaa päivässä, kun tämä kevät on hänelle laatuaikaa. Naapureissa oltiin jo pidemmällä, pihojen haravointi oli jo lopuillaan eilen, minulla se vasta on mañana-osastossa.

Jossain välissä olen hieman voimistellut murskekasan kimpussa, sillä pation puulaattojen alle piti laittaa tasoitusta, siihen hupeni kymmenkunta vajaata kärryllistä, joten pääosa kolmesta kuutiosta on tietenkin jäljellä. Mutta ensi viikonloppuna varmaan istuskellaan jo ulkona, ja pation kunnostus on siis numero yksi, että saa ulkotuolit ja pöydät laatoille. Yritin sitä hommaa Wilman kanssa, koira narussa siinä vierellä, mutta ei se oikein luonnistanut, kun hänen piti koko ajan varmuudeksi seurata kantapään lähietäisyydellä. Naru oli solmussa ja mykkyrässä monta kertaa.

Autotallin taakse parkkipaikan jatkoksi oli ilmaantunut mahtava klapikasa, ne ovat siinä nyt hyvin ilmavasti, ei tarvitse hätäillä pinoamisessa, ainoastaan pressua päälle, jos sadekausi uhkaa. Siinä on kekona sekä arboretumissa tehty liika suojuspuusto että toimittajan omasta metsästä kevään aikana tehtyä puuta, kyllä niillä mennään useampi vuosi eteenpäin.

Olinkin sopinut kaatajien kanssa, että askartelen itse latvukset ja oksat voimasaksilla syttypuuasteelle, joten nyt on eilisen lajitteluni jälkeen useampikin oksakeko odottamassa. Sinne Wilma varmaan tohtii tulla mukaan, koska se työ on paikallaan pysyvää, katsotaan mukava makailupaikka hänelle siihen lähelle. Nyt on ollut vielä liian kylmää harvaturkkiselle mussukalle, joten keskitytään muuhun pari päivää.

Mutta sain myös muuta hommaa, jota en odottanutkaan. Riivatun myyrät ovat tehneet kuoppia ja paksuja multamakkaroita koko nurmikot täyteen, niihin on tylsä ajella ruohonleikkurilla, joten rautaharavakierros tontilla oli eilisen päivän suurin aikaansaannos. En oikein tiedä, onko tapahtunut myyrien kannanvaihto, sillä tähän asti tontilla ovat vilistelleet maamyyrät, jotka tekevät korkeita multakekoja, mutta tämän kaltaiset jäljet vaikuttavat kyllä vesimyyrien aikaansaannoksilta.

Tonttitaapertelussa on mukava katsella kevään etenemistä, scillat kasvavat korkeutta ja lisäävät kukkia, tuoksuorvokit parhaimmillaan, imikät, valko-, sini- ja keltavuokotkin jo kurkistelevat. Lumi- ja suvikelloista on paras sesonki jo ohi. Puiden silmut paisuvat. Ensi viikolla on varmaan jo raparperikestitkin. Näyttää siltä, että olen jaksanut kunnostaa viime syksynä montaa penkkiä! En muistanutkaan, että heräteostoksena tuli lokakuussa vielä jokunen hanhikkipensas, mutta kun lappu tallella pensaan kaulassa, niin uskottava oli. Lipputangon ympäryspenkin kunnostus oli suurin urakka syksyllä, mutta ainahan on niin, että vanhasta kasvimassasta jää yli, ja paikkaan sopimattomat lajit saavat uudet kodit toisaalta. Se työ ei onneksi lopu!

Eilen tehtiin kansalaisopiston kevätnäyttelyä kesäkahvilan näyttelytiloihin, kävin siellä kukkavaasi-aineksien kera, kun ei ollut mitään käsityöainesta näytille. Kahvilan pöydille pääsivät lehtikuusien ja mustaherukoiden oksat ja imikät, tuomaan vähän kevätmieltä. Tänään sain hommatuksi alle kesärenkaat, vanha yrittäjä oli Matkakeitaalla lopettanut, joten uusi ammattilainen löytyi Sääksjärventieltä, hyvin hoidetusta pihaympäristöstä ja huoltamorakennuksesta.

Teresanpäivä kalenterissa

Tänään on 26. huhtikuuta, Teresan ja Tertun nimipäivä. Teresa tai Teresia on vanha nimi, se tunnettiin jo keskiajalla espanjalaisena naisen nimenä, arvellaan sen alkuperän olevan Theran asukas- sana. Thera on saari Kreikan kaakkoisrannikolla, ja kuuluu Santorinin saariryhmään. Sen niminen kaupunkikin siellä on. Miksi jotkut muun maalaiset, esim. espanjalaiset olisivat ylimalkaan kiinnostuneet tästä sanasta, johtui ehkä siitä, että n. 1600 eKr saarella tapahtui tulivuoren valtava räjähdyspurkaus, ja puolet saaresta lensi ilmaan. Se oli varmaan pitkän aikaa merkittävimpiä tapahtumia Mediterranean alueella.

Terttu on suomalainen nimi, ensi kerran esitetty nimeksi 1879, ja kun se tuli 1920-luvulla almanakkaan, se oli jo yleistynyt. Terttu on kasvitermi ja merkitsee kukintoa, jossa yhteen keskirankaan kiinnittyy useita kukkia kuin lehtiä varteen, viimeinen päähän. Sellaisia kukintoja on esimerkiksi tuomella ja herukoilla. Mutta paremmat yhteydet lienee kuitenkin vanhempaan suomalaiseen etunimeen Kerttu, joka on eurooppalaisen Gertrud-nimen suomalainen vastine, ja on meillä vanhin kristillisperäinen, jo 1200-luvulla käytetty nimi. Eihän siinä ole Terttuun kuin yhden kirjaimen ero.

Minun näkökulmastani kuuluisin Teresa on tietysti Äiti Teresa, jolle annettiin 1979 Nobel-palkinto elämäntyöstään. Teresa oli makedonianalbaani, jonka elämäntyö tapahtui pääosin Kalkutassa köyhien auttajana. Hän eli 1910-1997, eli oli vanhempieni ikäluokkaa. Varsinkin 1980-luvulla hänestä kirjoitettiin paljon, ja teresanpeitot olivat oikea kansanliike neulojille, koululaisista eläkeläisiin.

Teresanruusu alkaa kukkia yhtaikaa Campanula tracheliumin kanssa. Kukkien korkeus toisena kesänä oli n. 70 cm. Tämä kuva on vuodelta 2008.

Jokunen vuosi sitten löytyi mukava nimipäivämuisto Mustilan taimimyymälästä, josta mukaani lähti Teresanruusun taimi. Kasvin latinalainen nimi on Rosa 'Therese Bugnet'. Sen kotimaa on Kanada. Kasvi kuuluu kurtturuusujen isoon ryhmään, mutta tekee kovin niukasti juurivesoja, ei ole ilmaantunut ainoatakaan toistaiseksi. Se on viihtynyt hyvin puutarhatien varren penkissä, eivätkä lingotut lumet näytä kasvua haittaavan. Ehkä sille voisi löytää samanlaista seuraakin.

Syntymäpäiväsankari tarkistaa päiväpeitteen ojennuksen.

Täällä Savonmaalla on tänään kolminkertaiset juhlat, kun juhlimme minun nimipäivääni, ja "hoitolapsieni" nuorin ja isoin, Tella-koira, täyttää viisi vuotta, ja koirien kalenterissa myös Tella osuu tälle päivälle. Juhlan kunniaksi olemme nauttineet upeasta kevätilmasta, mittarissa oli lähes +21 astetta! Krookuspenkistä näyttää putkahtavan myös scilloja, niiden aika on paria päivää myöhemmin. Pihan haravointiinkin voi jo ryhtyä, kun maa oli kuivahtanut. Tella on saanut nakkisiivuja ruokansa koristeeksi, muidenkin ruoissa tietysti samoin. Lintujen laulukuoro on saanut uuden äänen, pari päivää on kuultu laulurastasta, tuossa muutaman aarin kuusikossa lammen ja kadun välillä. Täkäläinen lintu ilmoittelee, että tipi tuli jo, tipi tuli jo!

Krookusten kukat lakastuvat ja scillat puskevat esiin, kohta vuorossa narsissit.

 

Tänään muistellaan Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuutta, on sen 25-vuotispäivä. Se oli vuosi, jolloin täytin 50 vuotta, kuten nyt jälkikasvuni tänä vuonna. Tuolloin en kyllä juhlinut syntymäpäivää, vaan nimipäivääni. Olin matkustanut nuorimmaiseni kanssa viikonlopuksi kesäkodin tonttia siistimään, ja koko lauantai vierähtikin lehtiä haravoiden. Taisi olla aika mukava kevätpäivä, ja tyytyväisyyttä lisäsi siistien tienvarsinäkymien esiinsaaminen. Näin sitä oli tehty ennenkin ja niin vastakin, mutta illalla huomasin, että toinen korvakoruni oli kadonnut päivän kuluessa. No se ei nimipäiväkestien viettoa enempää häirinnyt, ja sauna kruunasi illan.

En sitä silloin illalla enää mennyt etsimään, mutta aikaisin sunnuntaina kävin viimeisiä haravointijälkiäni tarkastelemassa. Sanomattakin on selvää, ettei mitään löytynyt. Hieman harmitti, kun oli lahjaksi saatu koru. Myöhemmin harmitti enemmän, kun selvisi, että kuumia hiukkasia oli purkautunut koko etelä-Suomeen, ja siinä olin niitä kuivia lehtiä koko päivän pöllytellyt. Montakohan hiukkasta oli tullut kohdattua? Mitä siitä seuraisi? Ja mitä seuraisi nuorimmaiselle, joka tuolloin vasta kymmenvuotias?

Onni onnettomuudessa oli, ettei ollut satanut, koska hiukkaset kohosivat ylempiin ilmakehän kerroksiin ja tulivat sateen mukana alas, ja mieleni muuttui vuosien mittaan rauhallisemmaksi, kun mitään ei tullut havaituksi. Nuorimmainenkaan ei ollut koko päivää ulkona, kun oli piirustusikä meneillään. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin löytyi sitten korvakorukin, mutta ei lainkaan sieltä, missä kuvittelin sen kadonneen. Koru oli istua nököttänyt toisaalla olevassa kaupunkiasunnossani, ikkunan alla olevan jalkalistan päällä, lämpöpatterin putken takana. Noloa tietysti myöntää, etten paremmin ollut siivonnut, mutta imuria oli tuohonkin koloon osoitettu useammankin kerran, mutta mattosuulakkeella.

Löytöaikaan 2005 suunnittelin asunnon myyntiä ja halusin tehdä siistimpää jälkeä, ja maalasin siksi jalkalistat ehomman näköisiksi. Miten korvakoru sinne kätköön oli joutunut, jäi epäselväksi, mutta paras teoria oli, että pipoa riisuttaessa langat ovat tarttuneet korvakoruun ja koru on tullut mukaan. Ja jos märkää pipoa on tavalla tai toisella pudisteltu, se on saattanut singahtaa irti päähineestä. Mutta lentävän korvakorun liikeradat olisi ollut mukava nähdä, eteisestä kulman taakse ja olohuoneen perimäiseen nurkkaan.

Pääsiäisaamuna

Aamulenkit siirtyivät tänään kummasti tuntia myöhemmäksi, joten ilma oli ehtinyt muuttua pakkasyöstä +keliksi. No, eipä ollut lehtiäkään luettavaksi laatikossa, ehkäpä koirat eivät postijakajan äänien puuttuessa heränneet. Normaalisti ne tulevat aamulla pian postinjaon jälkeen vuoronperään tuijottamaan, joko saattaisin herätä. Muutaman tuijotuskierroksen jälkeen alkaa ääntely pienellä ja korkealla äänellä, kuin aamulaulu. Jos ei sekään tehoa, otetaan vuoroon kuono, joka tulee lepäämään sängynlaidalle, se siinä odottaa rapsutusta. Siinä rupeaa naurattamaan, kun ovat niin tosissaan, eikä aikainen ylösnousu ole niin vaativaa. Kun saavat minut jalkeille, unilämpimän paikan valtaa pian jompikumpi isommista koirista.

Aurinko paistoi jo silmän korkeudella, kun tassuttelimme yksi kerrallaan tuttua lampilenkkiä. Kyllä oli nuuhkittavaa jokaiselle, reisut kestivät ja kestivät, melkeinpä puolitoista tuntia. Oli aistittavaa myös minulle: Mikaelinlammen jääpeite vetää viimeisiään, suurin osa lammesta näyttää avovedeltä, mutta jää on kuitenkin piilossa kellumassa, ja vain ihan pohjoislaidassa on lokeille istumiseen kelpaavaa vakaata pintajäätä. Jos tälle päivälle ennustettu +20 toteutuu, niin jäästä on jäljellä enää muisto. Eilen täällä käytiin +15 asteen nurkilla. Saatiin sillä lailla tämä pitkä talvi haudatuksi. Tontilla on kyllä lumikasoja, mutta varmaan niistäkin parissa päivässä selvitään. Ainakin on ennustettu lähiviikoksi keskimääräistä lämpimämpää aikaa.

Lintujen määrä ja laatu ovat lisääntyneet viikon aikana merkittävästi: Punakylki- ja räkättirastaat ovat asettautuneet kuopimaan lehtikasoja ja tirskuttamaan omia laulujaan, ja lokkien määrä lähentelee lammella jo sataa. Kurkien ääniä on kuultu parina aamuna. Myös joitakin sorsalintuja jo lammella, mutta koosta päätellen ovat sinisorsia, eikä niitä lammelle tunnusomaisia haapanoita. Lammenreunaa kiertävän polun alta sulivat toissa päivänä routajäät, ja vedet pääsivät virtaamaan, joten polku on nyt lähes kuiva.

Istutin eilen pääsiäiseksi hankitut mininarsissit pihalaatikkoon, kun sen vanha multa oli senverran sulanut, että pääsi kauhalla kuopimaan istutuskoloa. Rairuohoja en vielä sinne vienyt, koska yökylmiä on edelleen luvassa.

Pääsiäistunnelmia a la dogs, Wilma ei tykkää kuvaamisesta, vaan luikkiin piiloon kameran nähtyään.

Pihatöissä saatiin kuluneen viikon aikana edistystä, kun lumet häipyivät ja pinta suli, niin että pihalaattojen alle tuli tehtyä salaoja johtamaan ylärinteeltä valuvat sulavedet talon ohitse. Kaiken päälle ohut hiekkakerros, ja koska nurmikko näyttää perustetun aikoinaan savimullalle, joka liettyy rospuuttoaikana aika hyvin, niin hiekkaa myös viereiselle nurmikko-osalle. Tallityömaalta oli tähteenä hyvin pihanmuotoiluun sopivaa hiekkaa, joka kevyesti kulki rinnettä alaspäin kärryillä. Koirilla on ollut hommana hiekan tiivistäminen tassuilla, hyvin on sitä vakanssia hoidettu! Nyt on vielä hommana saumata laattojen välejä tuomen juurella olevasta murskekasasta, sitä saa tehdä useaan kertaan, kun pitää kastella välillä että se tiivistyy. Hyvin näyttää kasteluvesi häipyvän, ojat toimivat loistavasti.

Salaojatyömaa melkein valmiina, eli kivimurskeen lisäys sauma-aineeksi meneillään, kuva on otettu 21.4.

Eilen päädyin lopettelemaan "katedraalin" eli hulppean autotallin rakennusporukoilta unohtuneita hommia eli muotoilemaan rakennuksen pohjaksi kaivetun kuopan seinämiä paremmin maastoon sopiviksi. Rautaharava on naisihmiselle loistava työväline, kun työ ei ole liian raskasta ja edistyy siinä pikkuhiljaa. Rakennustähteiden kasojen alle ja päälle laitetut pressut ovat jo osin saaneet kuivattelut osakseen, kun ensimmäisen jäämöykyt irtosivat alustastaan. No pyhäpäivien mentyä siinä on vielä askaretta, nyt saavat sulaa pari päivää lisää.

Loppuviikolla jatkan tontin haravointia, ison oman tonttini muistaen nämä neliöt tuntuvat lähinnä leikiltä. Tänään ihaillaan eilen avautuneita krookuksia koristevattupensaikossa! Hyvää pääsiäistä!