Pikkuinen pakkaskausi lopetti syyskesäiset ajat

Lehmukselle tarpeeton osa tuli vähitellen alas alkuviikolla. Kun alla on vuorenkilpi-rinnettä, saa kaivella lehtiä  käsin Bergenia-"suppiloista".

Muutamana yönä on ollut selkeätä, eletään nimittäin korkeapaineen aikaa. Kun ilmavirtaus tulee navalta, pohjoisempi Suomi on jo saanut katsella valkoisia näkymiä edessään. Meillä tuo on rajoittunut sentään vain parina aamuna nähtyyn kuuraan ruohikolla. Huomiseksi on ennustettu isompia sateita, ehkä lumiräntääkin, kun Karibialla aikansa riehunut hurrikaani on saapunut heikentyneenä tänne yön aikana.

Tänä aamuna katselin, että mittarissa oli ihan -7, se on alin tänä syksynä. Ehkei tulppaaninsipulien kaupoille enää kannata mennä, vaikka alkuviikosta taas sateleekin, hyvä kun aurausviitat edes tulee kaivettua maahan.

Kesäajan pihakukat pitää kyytiä kompostille, nyt on tullut sen aika.

Kuva on otettu tänä aamuna klo 8.

Eilen hevoskastanja pudotti lehdet, se tapahtuu melkein yhdessä humauksessa samana päivänä. Vielä pudotessaan ne näyttivät vahvan keltaisilta, mutta rusketus on saamassa pian voiton...

Torstaina vaihdettiin autoon talvipyörät, ja se oli muutenkin ulkotyöpäiväni. Ajattelin nimittäin hieman haravoida autotallin edustaa, jossa pyöränvaihto tapahtuisi. Amurinviinin lehdet olivat jo karisseet, ja kun niissä on pieniä tarttumakarvoja, ovat kovin herkkiä tarttumaan varsinkin villasukkiin kiinni. Pian harava kuitenkin alkoi tarttua viinin varsiin, jotka kiemursivat siinä maan pinnassa, ja silloin muistin, että köynnöstä pitäisi karsia, kun rännit näyttivät aika täysiltä yläkerran ikkunoista katsellen.

No tuumasta toimeen ja hännästä kiinni, mutta pian oli haettava oksasakset, ettei koko ränni tulisi alas. Onneksi talli on matalahko, hyvin yletin kun haravalla vielä hieman autoin, ja suunnitellun karsimisen asemasta tulikin kynittyä koko komeus... Pikku projektia seurasi, että myös lehmuksen alus piti haravoida, kun päätin panna rankakeon sen tyvelle kuivumaan ennen haketuksia. Niin tuli tärkein lehtien haravointialue tehdyksi, kompostille tuli pari kärryllistä peittamään omenapudokkaita.

Kun autonpyörien keko tallissa on vaihtunut, voi nostaa jo seinustalla odotelleet puutarhatuolitkin sisään, jos en muista panna niitä roskisauton kyytiin marraskuussa. Niin pitäisi, sillä ovat jo aika kulahtaneet. Ovathan ne Maijan ja Pentin muuttokuormasta Kristiinankaupungin kotiin tänne tipahtaneita, ja siitä on jo aikaa 11 vuotta!

Tein keskiviikkona hieman etupihan maksaruohojen mylläystä, kun olin hankkinut muutamia pikkupusseja tulppaaneita. Ajattelin nostaa yhden paakun pois, mutta paljastuikin, että siinä oli kymmenkunta tainta, jotka olin kasvatellut mikrotaimista parisen vuotta sitten ja pannut ne tähän kasvamaan lisää. Suunniteltu nimipäivämatka torstaina kuitenkin jäi toteutumatta, joten etsin näille "tuliaisille" torstain illansuussa toistaiseksi helpon paikan lipputangon penkin alareunasta, josta ne ovat näkösällä... Tulipa samalla perattua penkin tältä kohdalta myös vuohenputken, kielon, maahumalan  ja talvion verkostoa, joita oli niin paljon, että kompostille menevä kärry täyttyi.

Alkuviikosta kulutin kapean loimen tukista noin 1,5 metriä, kun tein paksuista vaaleista kuteista 1,3 m mittaisen pätkän vessanlattian eristeeksi, noiden vihreiden ohuiden alle. Lattia on remontin yhteydessä 2006 päällystetty muovimatolla, ja se on aika kylmä talvivarpaille. Kyllä heti huomasi, että tulos oli toivottu! Tällä puolella taloa tuntuu olevan aika vähän eristettä, jos mitään, lattialautojen alla, joten eteisessäkin minulla on mattoja peräti kahdessa kerroksessa. Se on itse keksimäni remonttitapa...

Mattoloimesta on nyt tekeillä ruskan väreillä työstettävää kapeata mattoa, kun apueteisen tila on niin pieni, ettei sinne muu leveys ole sopiva. Sekin tila on omaa mattoaan odottanut koko omistusaikani eli vuodesta 1983, kuten vessakin. Ei ole tullut tehtyä näin kapoista lointa... Kuteena on yksi monenkirjava, yksi vihreä ja loput kolme ruskean sävyjä. Yhden heiton oranssiraita aina välillä.

Eteisessä on seinää lämmittämässä Irja Haapasen aikoinaan hankkima ryijy, Ullan perintöä Maurin jälkeen, ja se riippuu nyt siinä silmän alla, etteivät koit pääse tekemään tuhojaan.

Eilisellä reisulla Päijät-Hämeessä otettiinkin pois se munuaisen toimintaa helpottanut apulaite, stentti, joka pantiin heinäkuussa. Edeltävät tutkimukset näyttivät, että tilanne oli rauhoittunut keväisen tulehduksen jäljiltä. Tulossa on vielä kontrollitutkimus kevättalvella. Matka oli tällä kertaa myös ajamisen puolesta tosi helppo, kun en joutunut mihinkään jonoon Lahdessa. Eikä sitä ennustettua sadetta ollutkaan yöllä, jonka takia renkaat vaihdettiin....

Kuva on otettu 01 09 2014.

Köynnösten karsimista pitäisi kyllä vielä jatkaa, nimittäin talonseinustan villiviinit ovat päässeet jo räystään alustalle asti, ja sinnehän niiden ei kuulu mennä. Kun talon ikkunat vaihdettiin keväällä 2010, leikkasin silloin maaliskuun lopulla kaikki köynnökset ja pensaat talon ympäriltä maan tasalle, joten tuskinpa nytkään mitään lopullista katoamista tapahtuu. Katsotaan sitten taas keväällä. Aion säilyttää kuitenkin alppikärhön talven yli, kun linnut nukkuvat talviöinä siinä kuivuneiden lehtien seassa piilossa. Ehkäpä vain katkon alhaalta, ja kiskotaan sitten keväämmällä pois.

Sumujen sunnuntai tänään

Kuva on talletettu aamulla n. 10 maissa. Amurinviini on pudottanut lähes kaikki lehdet.

Aamu heräsi raukeana, kuin lakana korvillaan, kun joka paikka oli sumussa. Puolen päivän jälkeen harso vähitellen haihtui, ja saatiin aika ajoin aurinkopilkahduksiakin. Mikäs on pyhäpäivää viettäessä!

Pyhäpäivän merkeissä kävin vielä kastelemassa viikko sitten istutetut kanervat. Olipa siellä vielä kirkonmenon jälkeen paljon autoja, ihan pari bussiakin seurakuntatalon eteen oli saatu parkkeerattua.

Viikko hupsahti "virkailujen" ja mattopuiden kanssa niin, ettei juuri muuhun aikaa liiennyt. Piti käydä Päijät-Hämeen keskussairaalassa muutamissa tutkimuksissa sen heinäkuisen pikkuoperaation takia, ja ensi viikollekin siinä riittää reissaamista. Ajokelit ovat hyvät, kunhan kärsivällisyys riittää Lahden läpi menossa. Aikaa pitää varata. Maisemat ovat tien varrella kauniita nyt, kun haapa on keltaisimmillaan!

Mattoilua pitääkin urakalla harrastaa, kun tarkenee. Kun ilmat ovat selvästi plussalla, yläkerrassa pysyy siedettävä +14 - +15 astetta helposti. Ei tarvitse lämmittää joka päivä. Enempää ei tarvitse, kun on paksu villasukka jalassa ja vauhti päällä. Ja asuinpuolelle pääsee halutessaan esim. tiskaamaan, jos kädet tuntuvat viileiltä. Sain Ullan keittiön matot, nimeltään Huhtikuu valmiiksi, ovat nyt vetäytymässä oikeaan mittaansa.

Olen joskus miettinyt "kutomatautiani", mutta jo lapsuudessa opin, että monia taitoja tulee osata. Tuhannen ja yhden yön saduissa pantiin kuninkaanlapsetkin oppiin, niin että ruukunvalaminen, köydenpunominen ja matonteko tulivat opituiksi. Köydenpunonta-taito minulta kyllä vielä puuttuu?
Ja kun DNA-selvitykset löysivät sukuumme juuria myös lähi-idän rajoilta, niin sitä peruahan tämä kakkosammatti tietysti on, geenit sen määräävät...

Puhelinkopin kohdalta voi nykyisin ihailla kirkonkylän Rivieran maisemia Urajärven suuntaan, kun puut on suurelta osin kaadettu. Nythän se ei kyllä helposti käynyt sumun takia....

Siispä tänään onkin ihan erilainen päivä. Metsäretki! Suunnittelin sitä jo puolen viikon maissa, mutta nyt vasta innostuin. Siellä entisellä meidän metsällä, jossa kerran vuodessa tapaan käydä katselemassa. Joskus löytyy sieniäkin, mutta kun on ollut vähäsateinen syyspuoli, en siihen juuri toiveita asettanut.

Ihan lähellä tietä on joskus ammoin yritetty saada soranottopaikkaa, mutta rapakivinen kallio on pian vastassa. Kyllä tuosta olisi ollut helppo ottaa ennen vanhaan myös kivinen kilometripylväs. Louhinnan jälkiäkin tästä olen näkevinään.

Maisemat ovat tutut tässä kapealla Urajärven ja Kymijoen välisellä kallioharjanteella, vesi on kumpaankin suuntaan runsaat pari kymmentä metriä alempana. Kaikki muutokset ovat kiinnostavia.

Esimerkiksi nyt osui silmään jo hyvään pikkupuun kokoon ehtinyt tammi Kymen puoleisella ylärinteellä. Tällä puolen rinne putoaa korkeina portaina aika jyrkästi, vain jokunen sola on käveltävissä.

Siinä entisen meidän metsäpalstan ja seurakunnan maan rajalla olikin tehty oikein kunnon pyykitys, monta punaista tolppaa maassa ja niiden kohdalla vielä uusi parin metrin salko merkkinä. Joissakin oli siteeksi muovia, joissa teksti Kaapeli, ja viittausta siihen, että sähköä siinä on menossa. Mitään kummempia kaivuujälkiä ei kyllä ollut, joten pyykit voivat olla siellä jo ennestäänkin sammalen sisällä. Kuitenkaan en niitä ennen ole nähnyt, en ainakaan muista mitään sellaista viime syksyn käynniltä.

Ihan tyhjin toimin ei metsästä kuitenkaan tarvinnut palata, sillä jokunen hiljattain noussut suppis-rypäs tuli ojanpohjissa vastaan. Kyllä noista yhden pikkukastikkeen tekaisee. Entisiä on vielä niin paljon varastossa, että sienipula ei pääse yllättämään talvella.

Siivoustyö puolivälissä... Vasemmassa yläkulmassa on puhdistettua osaa, siitä tuli selvästi kirkkaampi.

Kotona tuli aamulla tuijotettua sitä ainoaa itämaista mattoani, jonka ostin Albanian retkellä 1980-luvulla. Siitä on pian aikaa 30 vuotta. En ollutkaan sitä tarkemmin puhdistanut vähään aikaan, joten kaivoin varastosta tiskiharjaan tarkoitetun irtopään ja sumutinpullon, ja kas vaan, miten paljon koirankarvaa ja hiusta siitä irtosi, vaikka olenkin imuroinut ja välillä pudistellut  ulkona. Toinen varaharjas jäi vielä tiskaajallekin. Nyt voi mattoa hermostumatta katsella silmälasit päässäkin!

Eihän se matto mikään suuren suuri ole, mutta kun mattorulla piti kainalossa tuoda turistireisulla, niin isompaa en millään olisi jaksanut tai voinut matkalaukun lisäksi. Nukka ei ole lähtenyt yhtään, hyvin tehty.

Loppupäivä meneekin kirjoittelun ohella pyykkikonetta paimentaessa, joten tänään ei olla yläkerrassa, kun sinne koneen ääni ei kuulu. Ulkokuivatusta ei ehkä haikailla, kun ei tuule.

Valokuvan viestejä

Rupesin eilen tuijottamaan Iitin kirkonkylästä v. 2002 otettua ylläolevaa ilmakuvaa. Siinä on puistoisen maiseman keskellä kirkko vanhassa asussaan, sen kattohan restauroitiin lasikuituiseksi vasta melko hiljattain (2010). Hautausmaan kiviaitaa hädin tuskin huomaa siinä. Kesäkahvila on kuvassa ulkoväritykseltään melkein valkoinen, se oli nimittäin kauhtunut vaalean harmaasta auringon voimalla. Pappila näkyy Pappilanlahden rannassa, siellä on ollut restaurointeja sen jälkeen, kun kiinteistö muutama vuosi sitten myytiin yksityiselle.

 Kirkonkylämme on säilynyt läpi vuosikymmenten lähes samanlaisena, mutta kuitenkin erilaisena, sillä nykyisin ei korjata heinää mistään kohdasta. Minunkin lapsuudessani viikate korjasi kaiken mahdollisen pientareiltakin, lapset ahersivat haravoimalla niitokset kokoon, joko pikku maitokärryille taikka vaan köysisilmukkaan olkapäällä kotiin vietäväksi.
Siksipä pellot ovat muuttuneet puita kasvaviksi, omakin perunapeltoni eli puolet tontista on arboretumia. Ei sitä tuosta ilmakuvasta huomaa, kun puut ovat kasvaneet korkeutta vasta viime vuosina. Vain tontin ylimmällä kohdalla on melko monta vaahteranlatvaa.

Näkymä "perunapellolle", eli alapuutarhaan. Kuva on otettu vuosi sitten.  

Lähes kaikki ilmakuvan alueet ovat kuuluneet seurakunnalle, joka alkuun vuokrasi yksityisille tonttimaita, mutta sitten viime vuosisadan puolivälissä niitä sai jo ostaa omaksi. Ennen seurakunnan omistusta se kuului kirkolle, joka peri joitakin isoja maksamattomia saamisiaan ottamalla pääosan etualan maista Pulkan tiluksista.

Maantieltä Pulkansuolle näkyy nykyisin etureunassa koivu- ja syvemmällä mäntymetsää. Kuva pari päivää sitten.

Ilmakuvan vasen laita on metsikköä, jossa etualalla on täytetyn Pulkansuon paikka. Siihen ajettiin runsaasti täytemaita kappelin rakentamisen aikoihin 1950-luvulla, kun hautausmaan mäen kylän puolen reunalla oli kolme suurta sorakuoppaa, jotka maisemoitiin, että saatiin tie kappelille ja parkkialue hautausmaalla kävijöille. Tämä läjityspaikka kirkon lähellä istutettiin männyntaimia täyteen. Sitä ennen ylähautausmaalle ja ruumishuoneelle oli vain lähinnä kärryteitä käytössä, toinen siitä Salon kahvilan eli Ruuskasen kestitalon kohdalta, toinen makasiinin eli museon takaa.

Eilen näytti ylähautausmaalla tällaiselta. 

Maisemaa hallitsee kuitenkin Kymijoki, joka kylän kohdalla levenee isoksi lahdekkeeksi. Viime vuosina siellä on alkanut pesiä joutsenia, ja ihan viimeisten vuosien tuloksena niitä on alkanut asua myös Urajärven kirkonkylän puoleisella Pyhälahdella. Kymijoen uoma jatkuu kuvan oikeasta yläkulmasta itään päin, tullakseen aikanaan Kouvolan puolelle, jossa koskien ääreen perustettiin monia puunjalostustehtaita toista sataa vuotta sitten: Voikkaa, Kuusankoski (1872), Kymintehdas, joiden varaan tuli paljon asukkaita.

Kymijoki on aina ollut tässä kohdin hyvin kalaisa, tämän meidän kylän varhaisimmat asukkaat ovat saaneet elantonsa joesta ja järvestä hakemalla. Vielä 1900-luvun alussa kylällä asui ammattikalastaja Nyströmin suku, jonka saaliit käytiin markkinoimassa torikauppana linja-autolla, pärekorissa kantaen Voikkaalle, jossa kalalle oli aina kysyntää.

Kesäkahvilan punainen katto näkyy tienristeyksessä. vasemmalla hautausmaan kiviaitaa ja Pulkansuon metsää, oikealla lähinnä meidän syreeniaita, joka nykyisin on taas leikkaamatta. Kuva heinäkuulta.

Kylän läpi kulkeva maantie on hyvin vanha väylä, nimeltään Ylinen Viipurintie. Se kuuluu myös Savon teiden alkupäihin: alkuun se oli matkaa rannikolta (Porvoo, Loviisa) takamaille eränkäyntiin. Asutus siirtyi vasta myöhemmin sinne.
Tuossa Pappilanlahden eteläpuolella tie suuntaa joen kapeaa kohtaa kohti, jossa oli ennen Virran kapulalossi, se korvattiin riippusillalla 1964. Lossihommakin periytyi suvussa, se kuului Parkkosen väelle, jolla oli vahvoja nuoria miehiä kapulankiskojiksi. Veneellä siitä tietysti sitä ennen mentiin, mutta siinä virtaus on niin kova, että tuskinpa kovin montaa päivää oli mahdollista mennä jäätä myöden yli. Tie jatkuu joen toisella puolella Kymentaan läpi Kimolaan ja edelleen Jaalan kirkolle.

Rekikelin aikana tie menikin Urajärveä pitkin, meidän lähikylästä Radansuusta Lyöttilään. Tuo rata tarkoitti silloin talvitietä. Siitä matka jatkui vanhaa maantietä Jaalaan tai Kouvolan suuntaan Tuohikottiin, jolloin oltiin jo etelä-Savon laidoilla ja josta tie jatkui edelleen Viipuriin.

Voikkaan ja Lyöttilän välissä on kylä Pilkanmaa, historiallinen nimi, sillä pilkka on alunperin tarkoittanut eränkäynnin rajaa osoittavaa merkkiä puun kyljessä. Monissa metsissä on ollut tuollaisia merkkipuita, jotkut hyvinkin vanhoja. Ivailun kanssa pilkalla ei silloin ollut mitään tekemistä!

Kuvan oikeassa yläkulmassa on Sorronniemi, joka on hyvää vauhtia muuttumassa marjastusmetsästä asuntoalueeksi. Kunta sai ostaa alueen seurakunnalta, ja se kaavoitettiin (aloitus 2009) ja tehtiin pian kunnallistekniikka valmiiksi.
Sana Sorronniemi ei oikein kuulosta hyvältä. Saattaa olla, että sillä onkin ennen tarkoitettu metsän kivikkoista ilmettä, onhan se siinä joen äärellä ollut monta kertaa vesien pestävänä. Siellä on voinut koipi sortua eli murtua tai katketa... Entisen lauttarannan puolella on kallioon hakattu muinaisia ennätyksellisiä vedenkorkeuksia.

Samanlainen nimi löytyy Googlen mukaan Lounais-Suomesta: Salon Kiskosta ja yllätys kyllä, myös itä-Karjalasta, noin puolivälissä Laatokan pohjoisimmista rannoista Ääniseen päin. Sorronniemellä on siellä myös toisintonimi Tsorinniemi. Olisikin kiva olla myös vanhan suomenkielen tieteilijä löytämään nimien alkuperää! Ovatko kantasuomea vai venäjän alkuperää? Ja kun Salon alue on nyky-Suomen saukko-tihein, voisiko sillä olla jotain tekemistä nimen kanssa? Saukkohan oli vanhaan aikaan merkittävä turkispyynnin kohde.

Pikkumatkalla

Reisu oli jo melkein lopussa, kun tämä näkymä valiutui matkamuistoksi. Niskaportin vaahteramäkihän siinä, viereiset  entiset pellot olivat kyllä vielä golfaajia tulvillaan, kun ilma oli sopiva.

Tänä aamuna mittari olikin nollassa, Lahdessa jopa noin -3, joten paras ruska varmaan on vielä tulossa. Paras kyyditä myös "talvikylään"tulleet pelakuut sisälle. Puuvaraston ikkunalla on vielä pari pimeähköä paikkaa vapaana, niissä pelakuut ovat kuitenkin sinnitelleet.
Jos ei sada, tiet ovat kyllä turvallisia vielä. Päädyin eilen tekemään sesonkimatkan. Hämäläisten ruskamaisemien keskellä ajelin läheisten hautoja kunnostamassa Janakkalassa.

Syksyllä on aivan eri värimaailma ja valoisuus on lisääntynyt: viljapellon sänget lähes valkoisina loistaen ja lehtipuiden keltaiset ja punaiset kylien kohdalla. Männyt pudottavat osan neulasistaan keltaisiksi massoiksi tienvierille. Herkästi syntyvät pilvet antavat kaiken ylle monella lailla vaihtelevaa sineä.
Sehän on noin puolentoista tunnin ajomatka suuntaansa. Reitti on minulle vuosikymmenten aikana tullut tosi tutuksi, kun näinä vuosina on tullut sitä 30 vuoden aikana kuljettua. Vuoteen 2005 asti menin matkan lähes viikoittain.

On järkevää mennä vähäksi aikaa pientareen syrjään, jos näkyy, että edessä on pitkä ylämäki, jonne kipuaa etummaisena painava puutavara-auto, ja sen saattajina liuta kiireisiä pikkuautoja. Menkööt pois, jonossa ei ole mukava ajaa! Tämä kuva on Sitikkalan tienoilta, tie kipuaa Salpausselälle ja ylittää siellä sopivasti myös radan.

Koivuilla on tänä vuonna ruskea ruska, keltaisuutta oli vain haavoissa ja vaahteroissa. Tuulen tehtävä eilen oli riipiä koivuista lehtiä. Tuli havainnoitua, että jollakin oli vielä perunaa nostamatta, jossakin oli jo juurikkaan nosto alettu. Kas, ovat saaneet puutavaraa pinoiksi ja kantoja kasoiksi siellä ja tuolla tienvarteen. Mutta jos entisestä metsästä tulee hakkuuaukea, sihen ei meinaa millään tottua. Metsän kohdalla hahmottaa yleensä vain lähimmät puut, ja kun maaston muodot tulevat sitten esiin, tuttuus häviää.
Ilmaliikennettä oli montaa sorttia. Usein näen Heinäjoen peltoaukeilla ruokailevia joutsenia, mutta en tällä kertaa. Tietysti oli närhiä liikkeellä, ne löytävät kylien kohdalla ruokavarastoihin täydennystä, ja kiviäkin on saatava nokkaan. Harakoilla riitti myös puuhaa varsinkin laitumien liepeillä. Punatulkkuparvi kiirehti Kataloisissa tien yli. Turengista lähtiessä taivaan korkeuksissa matkasi satojen hanhien veltto aura etelään.

Nykyisin heinät korjataan isoihin muoviin kääräistyihin paaleihin, ne olivat joko valkoisia tai vaaleanvihreitä. Jos korjuu oli jo aikaa sitten tehty, paalit olivat siististi pellon laidalla tai tien varressa, mutta jossain oli tämä vaihe vielä edessä, eli viimeinen korjuu oli aika hiljan tapahtunut. Lammintien varressa on suuri lihakarjatila, nyt näytti siltä, että laitumilla olijoiden pääluku oli suurempi kuin muina vuosina. Heinäpaaleilla riittää kysyntää!

Janakkalan Pyhän Laurin kirkko on jo vanha kivikirkko. Tänne etelänpuolelle näkyy, että myös tiiltä on käytetty korkean päädyn rakentamiseen. Solakat tuijat antavat eteläeurooppalaista tuntua pyöreiden lehtipuiden joukkoon. Uudemmalla puolella on istutettu pensasaitoja erottamaan hautausmaa kortteleikseen.

Maailmanmatkaaja.-enon lepopaikka tulee ensin vastaan.

Maurin sija on hieman edempänä saman tien varressa.

Hautausmaalla oli muitakin samalla asialla. Aikaisemmin tullut ja asiansa hoitanut rouva ilahdutti tarjoamalla ylimääräistä oksakuormansa loppua. Omia ei mukana ollutkaan, joten hyvin kelpasivat! Kiitokset vielä hänelle. Eivät olleet mitään tienvarren pikkutaimia, vaan kaadetuista isoista puista, käpyineenkin. Omat kesäkukat oli hyvinkin aika jo vaihtaa kanervaan, viimeksi istutetut valkoiset pelakuut eivät olleet tykänneet hellejaksosta.

Päätteeksi pyörähdin entisen työkaverin Sirkan kauniille talolle, jossa ei istutakaan sisällä, silloin kun ei ole vieraita! Kaikki näytti hyvin hoidetulta, monta kädensipaisua se vaatii, ennenkuin savimaa näyttää puutarhalta, komposti on käännetty ja pensaiden aluset kitketty, kasvimaasta nyt puhumattakaan.
Oli taas ihana tavata, Sirkka on Hyvä ihminen. Aloimme työt suurin piirtein samoihin aikoihin Janakkalassa, nimittäin 1968.  Lapsemme Helena ja Esa ovat myös samalta vuosikerralta, 1961. Kiitoksia taas!

Lahden läpi ajaminen kysyi kaikki taidot jonossa ajamisesta, sillä kadunpinnan kunnostaminen lähellä tärkeintä Mytäjäisten liikenneympyrää teki tielle 12 kilometrien mittaisen pari-kolme metriä kerrallaan etenevän automadon, jossa hupeni iltapäivää. Onneksi ei satanut eikä sattunut kolareita. Aineksia törmäyksiin oli, kun menijöitä riitti. Kolmen kaistan asemasta oli aika ajoin käytössä vain yksi. Kaistojen vaihtamisia oli yhtenään, kun muutamaan kadunkulmaan oli tehty korotuksia viemärikaivojen kansiin ja keskimmäistä kaistaa pinnoitettiin. Lisämaustetta tuli vielä liikennevaloista ja risteävästä liikenteestä.
Takkuiluun on Lahden kohdalla saanut tänä vuonna tottua, kun asemanseudulla on tekeillä uusi  liikennekeskus, sen työt kestävät vielä ensi vuoteen.

Kun eilen oli koko päivän pohjoistuuli, tuntui kyllä, että syystamineita voisi alkaa etsiä. Nilkkaa lämmittävät kengät tulkoot sandaalien tilaan. Ja vuorillinen takki.

Syksyä eletään...

Kas kun aika kuluu nopeasti, jo kymmenen päivää edellispostauksesta! Mutta on ollut kiinnostavia aikoja, sillä kun olin saanut mattotyön loppuun, pidin useampana päivänä siivoustuokioita, että tulisi hieman uutta ilmettä huusholliin.

Naapurissakin, Taiteilijatalo Haapaniemellä vietettiin ihan 135-vuotispäiviä, kun sisarukset Ahti ja Terttu yhdistivät ikänsä ja saivat sillä lailla kutsutuksi kesäaikaan paljon tuttujaan Latulta lainaan saadun huvilateltan ja muiden suojien uumeniin. Uusi kuistikin oli tehty, siinä oli sopivaa ja jopa hikistä istuksia.

Pilkkutyynyille tuli pilkkukissoja!

Viime viikonlopun omat vieraat, nuorempi tytär miehineen ja viiden kissan kera, olivat kovin odotettuja.  Niin suuren boksimäärän kanssa liikkuminen vaatii melkoista tarmonpuuskaa. Oma lukunsa on kissojen saaminen matkalle kuljetusbokseihinsa, ei käy kateeksi mitenkään. Vessaboksikin pitää tuoda!

Säät olivat onneksi kovin mukavat vielä viikko sitten, joten kelpasi ulkoillakin. Tietysti piti käydä rannassa, se on tuttu traditio, ja sopivan kävelymatkan päässä. Kotojärven kalliomaalauksia ei kyllä sunnuntaina löytynyt, kun viitoitus puuttui.
Perjantai-iltana tehtiin synttärijuhlien ohella rankasavottaa. Kun kaadetuista puista ja oksista oli tullut liikaa haastetta käsisahalle, löytyi vieraiden autosta sähkösaha, jolla pian seinänvieriä koristaneet rankanäyttelyt muuttuivat vain muistoiksi siirtyessään laatikoihin, puuvarastoon. Olikin rankoja jo kolmelta kesältä tullut kootuksi.

Vanhat muovituolit toimittivat sahapukin virkaa, mutta huteriahan ne ovat...

Ulla pani sahauspaikan alle vielä laatikon, niin ei jäänyt puruakaan kuin hieman muistoksi työstä.

Lauantaina matkusti vain yksi kissa, nuorin eli Gubbe hoitajineen Kotkan kissanäyttelyyn, josta sitten illansuussa palattiinkin palkintokahmalollisen kanssa. Gubbe oli voittanut näyttelyn parhaan tittelin! Se onkin harvinaista herkkua, koska näyttelyyn osallistuu kymmeniä tai yleensä satoja kissoja.

Kyllä juhlittiin, vaikkei samppanjaa ollutkaan, mutta matkalaisten päivän ensimmäinen ateria oli pian valmis, kun palasivat. Senjälkeen alkoi vieraille saunan uuden suihkun vihkimisoperaatio, hyvin se sekoittaja tuntuu pelaavan, ja ihan uusi kokemus meidän pesupaikassa.

Naapurin Päivi oli tuonut kissoja varten kolme mintturuukkua. Kun niitä pakattiin suojakasseihin lähdön aikaan, taisi Gubbe saada mielestään parhaan palkintonsa, niin innolla se auttoi pakkauksessa, pää hartioita myöten koko ajan pussissa, ja sen jälkeen hupaisaa kieriskelyä pitkin mattoja....

Kylmän ajan ennusteet aiheuttivat sen, että sunnuntai-iltana nostin sisään ulkona kesän majailleet begoniat ja pelakuut. Kun silloin vielä oli kuivaa, pääsi aika vähällä siivouksella siitä projektista. Myös muita ulkoruukkuja mahtui viileään eteistilaan. Ulkokalusteetkin menivät maanantaina autotalliin, eikä silloinkaan vielä satanut, vain hieman tihkua, mutta kun työ oli lopuillaan, alkoikin reipas ja pitkä sadeaika.

Päädyin pohtimaan uusia mattotöitäkin, mutta kun kudetoimittaja oli reisussa, löytyi työkohteeksi keväällä tehty saaliloimi, jota nyt olen tällä viikolla väkästänyt. Toinen on meneillään, joten ensi viikolla se varmaan kuluu loppuun, kun taitaa olla vain neljän saalin pituinen. Ehkä ehdin mattoloimenkin sen jälkeen vielä, ainakin jos ei tarvitse liikaa lämmittää, kun se aiemmin tehty loimi ei ole pitkä.

Rännisaavitkin menivät jo talviteloilleen. Ja siis nyt ei seinustalla rangan rankaa...

Nyt kun on ollut sateista ja pilvistä, täytyy ihan ihmetellä, kunka äkkiä kesäaika lopulta hupeni. Männyt ovat voimallisesti tiputtaneet neulasiaan, tienvarret aivan keltaisina, ja kaikki ruskan merkit kohta esillä. Paras vaahtera on Saveniuksen ensimmäisen tienhaaran kohdalla oleva nuorehko puu, se on ollut jo monta päivää aivan punainen, ja siinä kun on pääosin mäntyjä ympärillä, sitä ei voi olla huomaamatta.

Patio on nyt niin tyhjä, että tuuli saa vaikka panna tanssit pystyyn ensi yönä...

Alkuviikolla kävi jopa parin asteen päässä nollasta päivälämmön puolella, joka sai äkkiä alakerran uunit lämpiämään. Molemmat vetivät hyvin, ei tarvinnut kesytellä. Nyt on palattu taas turvallisempiin lukemiin, viime yönä oli lämpimintä tällä viikolla, kun oli lähes 7 astetta. Mitähän tuo ensi yö tuokaan tullessaan, on ennustettu kovin tuulisia aikoja.

Hautojen kanervaistutukset alkavat olla käsillä, totesin juuri tänään, että krysanteemiruukut eivät olleet kovin ilahtuneita viikon viileästä ja kosteasta ajasta. Sai nyppiä paljon ruskettuneita kukkia

Muuttolintujen aikaan

Kurjet alkavat poismuuttoa vähitellen, kesämökeiltä palataan kaupunkeihin. Tellakin palasi kesälomaltaan Lohjalle, äiti-Helenan hoiviin. Aloin viikonlopulla syyssiivoukset, kun vielä on kuivia kelejä tekstiilien tuuletuksiin.
Peura- ja hirvieläimet ovat jo jokin aika sitten alkaneet siirtyä oraspeltojen suuntaan, joten on entistäkin suurempi syy ajella tarkkana aamuhämärällä saatikka jos on vielä sumuakin, kuten juuri tänä aamuna. Syksyä eletään.

Katselin viikonvaihteessa edellisten vuosien postauksiani, ja kovasti oli jo pitkälle ehtineen syksyn tuntua askareissa. Niinpä olikin aihetta eilen tehdä syyskauden polttopuutilanteen suhteen selvä ratkaisu. Kyyditsin kymmeniä pahvilaatikollisia klapeja autotallista pohjakerroksen tyhjiksi käyneille seinustoille.
Hikihän siinä tuli, sillä vielä päivälämmöt nousevat yli viidentoista, jopa lähes kahteen kymmeneen. Sain siivottua kumpaakin kyydityslinjan päätäkin sen verran, ettei hermostuta, kun sisälle astuu. Kohta tulee vuoro pihakalusteille siirtyä autotallin sisään talvehtimaan.

Ennen tuota keskipäivän askaretta oli toinen tyypillinen homma sisätiloissa, eteisen kunnostusta silmälläpitäen kohta sinne nostettavia pelakuita. Ei nyt vielä pakkasia tai edes halloja luvata, mutta vara on parempi. Täydentelin työtä vielä tänä aamuna, sillä sisäilma tuntui vilpoiselta ja hääriessä lämpenee.
Autotallissa oli odottamassa puolitoistametrinen kukkahylly, joka sai taas tulla eteiseen. Vaihdoin yhden peilinkin toiselle seinälle, jotta siihen osuvat auringonsäteet kääntyisivät valaisemaan pimeitä nurkkia. Niitä kyllä löytyy, vaikka onkin ikkuna kahdella seinällä. Eikä tila ole kunnon neljää neliötäkään...

Sen takia oli vaihdettava jotain muuta peilin tilalle, kun paneelissa oli auringon aikaansaama värimuutos. Äiti Elsan aikanaan kutomien raanujen katselemiseen ei kyllästy, joten yksi niistä tuli paikkaamaan tarvetta. Se nurkka näyttää nyt aika pimeältä, ehkä etsin siihen kuitenkin vaaleamman tekstiilin. Väli on kuitenkin kapoinen, vain 75 cm, heti ei löytynyt muuta varastosta.
Talven kylmien päivien takia vetoisella seinällä on hyvä riiputtaa kudonnaista samaan tapaan kuin keskiaikaisissa linnoissa....

Lidlistä aikoinaan ostettujen metallisten korivaunujen kohdalla on myös tehtävä selvä suunnitelma. Niiden rullapyörät ovat heikoin lenkki, kahdesta vaunusta on rikki jo kolme pyörää, joten niiden aika on matkustaa metallikierrätykseen. Pyörän tappi onkin vain muovia.

Joka kerta, kun eteisessä puuhaa, löytää nurkista muurahaisvainaita. Kekomuurahaiset ovat sitä mieltä, että paneloitu seinä on kuin luotu heidän keon tekoaan varten, ja joudun käyttämään torjunta-aineita. Viimeksi ostin nestettä, jota kaadetaan pieneen tyrkky-astiaan sijoitettavaksi niiden kulkureitille. Nyt kun kissavieraita on odotettavissa, piti tarkistaa, että nuo rasiat joutuvat sellaisiin paikkoihin, joihin kissa ei yletä, pakastimen alle.

Tänään on työnä alkaa sorvata omenia. Aivan oikein, tarkoitus on tehdä ompusta kiemuraista ohutta lastua, joka nopeasti hautuu kattilassa soseeksi. Kuoriosan voi erotella, jos nahkaisuus alkaa hermostuttaa, koska sen sorvi ottaa ensin. Olen nimittäin jo muutaman viikon vihannesveitsellä silponut omenia niin, että siemenkodan seinät tulevat varmasti pois (hammasvälini ovat niin ahtaat, että sellainen juuttuu pitkäksi aikaa kiusaksi, jos kohdalle osuu).
Veitsityössä yleensä leikataan muutakin kuin kohdetta, tavallisimmin kynnenreunoja, sormensyrjiä tms. Työ keskeytyy laastarointiin ja odotteluun. Tähän asti omenani ovat menneet kuorineen soseeseen, ehkä nytkin. Kuulemma tässä sorvityössä ei tule sormireikiä, kohtahan sen näen.

Yksi "muuttolintu" lennähti Tatun työpöydän kulmalle talvea viettämään. Se on niin isokokoinen istutus, ettei jaksa lentää... Tässä sille tulee hieman aamuauringon valoa, ja kun paikka on on noin silmän alla, niin luulisi sen jaksavan yli talven. Begonioista olen ihan varma, mutta orkidea on toinen juttu.

Onneksi päivässä on vielä mittaa, kun piisaa puuhastelua

Kaikenlaiset syyshommat ovat päässeet vauhtiin, vähän päivässä, paljon vuodessa-periaatteella. Ilmat ovat olleet melko lämpimiä, nyt ihan yli +20 asteen keskipäiviä, ja niitä on odotettavissa ainakin viikon. Pitää myös ehtiä nautiskelemaan loppukesän yltäkylläisen värikkäistä hetkistä! 

Olen alkanut tehdä hieman omenasäilykettä, kun pudokkaiden koko on suurentunut niin, että löytyy 10-15 päivittäin, joita kannattaa käsitellä. Teen mikrouunilla pikkuerinä omenalohkojen kuumennuksen. Tarpeeksi kauan, että muuttuu puuromaiseksi, eli n. 5-7 minuuttia muutaman omenan lohkot kerrallaan. 

Sose sitten odottamaan isompaan kattilaan, jossa lopuksi maustetaan sokerilla ja pannaan säilöteainetta, että kestää jääkaappisäilytystä. Kun pilkkomisenergiani loppuu (noin kaksi tuntia), on aika vähän tiskiä ja jälkien korjuuta. Tuotteet joko pakasterasioihin tai pikkupurkkeihin. 

Tuon verran tuli pakastepurkkeja tänään puolesta ämpäristä omenoita. Edellinen satsi suurin piirtein samanmoinen.

Ensimmäisen erän hillolle tein vielä värjäyksenkin, kun olin uuttanut sokerilla 1,5 dl:sta karhunvattuja punaista lientä, joten tämä erä on hieman punertavaa. Muuten sose on melko vaaleaa.

Mattopuutkin ovat vielä hommissa. Luultavimmin ensi viikolla saan loimen lopetettua, sehän oli n. 16 m mittainen. Nyt on tehtynä viisi n. parin metrin pätkää, joten ainakin kaksi siitä vielä sellaisia tulee. Kuteet tuntuvat riittävän ihmeesti, varsinkin musta, joka kulkee yhdellä viidestä sukkulasta, vaikka mustat ovat kaikenlaisia keräilyeriä monista aiemmista hankkeista. 

Tella kipuaa yläkertaan "töihin" jo ennen minua. Usein sen askelet rapuissa kuuluvat jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää, ihmekös tuo, kun ulkoilusta on jo melkein kolme tuntia siinä vaiheessa. Olenkin saanut lähes päivittäin kudonta-aikaa 3-4 tuntia. Toki mattotyö ei paljon etene, korkeintaan 70-80 cm päivässä, kun kuteet ovat ohuita. Kahden maton viikkovauhtia on nyt menty.

Pihatöiden edistäminen on vaatinut eniten järjestelyä, kun Tellakin haluaisi olla osallisena, mutta en voi pitää sitä vapaana tässä tontilla. Marjojen poiminta voi kestää vain hetken, jos mennään Tellan kanssa, mutta varsinkin pikkuisten ja kolhuisten omppujen keräily sankoon ja siitä kompostille huvittaa sitä aika lailla, ja kuonollaan etsiskelee ruohosta lisää työmaata. Marjanpoiminnan aikana Tella syö ruohoja pensaiden alla.

Jos on menossa teräaseen käyttö, kuten sirppi, oksasakset tms, Tella jää laskemaan hiirten hajuja autotallin puulaatikoista. Työtovit eivät siis ole kovin pitkiä, 15-20 min korkeintaan. Sen jälkeen käydään tarkastelemassa tulokset! Parina iltapäivänä olen leikkurilla ajanut aiemmin niittämättä jääneitä korkeita ruohostojakin, kun ne nyt ovat laonneet ja kuivahtaneet korsimaisiksi. Paljon on vielä jäljellä! Koko kesän ruohonleikkurilla hoidetut alueet ovat kirkkaanvihreitä ja tuuheita, hidasta ajettavaa.

Talon syyssiivo on alkanut pohjakerroksessa, kun tuli näitä lämpimiä ja kuivia ilmoja, ne sattuivat sopivasti projekteihin, jossa mattoja ja puisia ja muovisia ralleja pestään ja tuuletetaan kuiviksi. Nyt ovat olleet pihalla jo monta päivää saamassa hyvää hajua varastoon. Samaan aikaan kuuratut sementtilattiat myös kuivuvat. Kunhan aikansa kuivuvat ja pohjakerros on kunnostettu entiselleen, voi suunnitella jo klapienkin kärräystä. Lähes puoleen vuoteen ei ole kärry liikkunut siinä tarkoituksessa, kun keväällä kyydin varaston täyteen sairaalareisun ajan lähestyessä.

Olen alkanut myös pikkuhiljaa ikkunainpesut, kun moni ikkuna keväällä jäi kokonaan käsittelyä vaille. Tellan mielestä homma on perin kiinnostava, se tulee aina ihan viereen nuuhkimaan ilmaa ja kuulemaan ääniä pihalta. Keskiviikon osahomma oli aivan ainutlaatuinen, kun Päivi tuli sienimetsästä koreineen ja puhui sieltä ulkoa. Täysin hämmentävää koiran kannalta. Eilen oli ratkaisu käydä makaamaan lattialle ikkunan kohdalle, ihan viereen!

Tiaiset päättävät, koska on ikkunaverkkojen poisoton aika, sillä ne alkavat koputella niitä pikkukärpästen toivossa, ja lopputulos on rikkoutunut verkko. Olen kerran uusinut verkot ja se oli aika hidas työ. Verkkojen poisoton jälkeen voi alkaa ikkunoiden pesuhommat. Tällä viikolla taitaa tulla tämä keskikerros hoidetuksi, ensi viikolla sitten yläkertaa.

Putkimies kävi keskiviikkona tarkastamassa saunan suihkuongelmaa. Siinä nimittäin  kylmäveden puoleinen kääntövipu oli muuttunut perin voimaa vaativaksi. Varmaan 25 vuotta sitten käytettiin ns. tiivisteitä, jotka käytössä sitten kuluvat. Nykyisin on erilaisia systeemejä, ja tilalle vaihdetaankin ns. sekoittajahana, toivottavasti se toimii meidänkin talossa, jossa kuuma vesi tulee omasta boilerista pienemmällä paineella kuin kylmä. Nyt vain odotellaan, että sellainen jostain tukusta löytyy.

Sen verran ollaan syksyä, että villiviini pohjoisen seinustalla on vaihtanut väriä....